Syksy ja Suunnistaja

No niin, tänään satoi jo Turussakin lunta. Ehkä enimmäkseen ne olivat rakeita, mutta valkoiseksi se maan väliaikaisesti teki. Hyvä viikko on takana treenien osalta - näihin palaan myöhemmin.

Syksy meni Budapestin jälkeen heikosti. Kävin näyttämässä lääkärissä Budassa vihoitellutta ja jo Mikkeli-Jukolassa ekaa kertaa paskaksi mennyttä vasenta pohjetta. Lääkäri ihmetteli miten olen pystynyt ylipäänsä juoksemaan pidempiä matkoja pohkeellani ja totesi, että kovettuma joka pohkeessa on Mikkelistä lähtien ollut pitää hoitaa pois. Siitä seurasi muutamia kertoja fysioterapiaa ja tällä hetkellä sen kyllä edelleen tuntee, mutta sitä hoidetaan lähinnä Voltarenilla joka ilta. Treenaamisen suhteen pahemmaksi pulmaksi kuitenkin osoittautui todella sitkeä flunssa, joka ei lähtenyt perinteiseen tapaan kuumalla mustaviinimarjamehulla ja parin päivän nukkumisella. Flunssaa kesti oikeastaan koko lokakuun.

Suunnistuksen osalta jäljelle on jäänyt muutama suunnistussimulaattoriveto ja Suunnistaja-lehden lukeminen, ja jokunen fyysinen harjoite silloin kun on tuntunut että flunssa on takana - seuraavana päivänä on sitten taas kurkku kipeänä herätty uuteen aamuun.

Tilasin tosiaan alkuvuodesta Suunnistajan vuosien tauon jälkeen. Silloin joskus kun ko. lehti oli sellainen sanomalehtiversio, se toimi usein motivaation lähteenä. Jotenkin tuntuu, että se pikkukansallisten fiilis on hävinnyt lehdestä tyystin. Lisäksi ärsyttää suunnattomasti lehden teflon-lagom-demari-Nuori Suomi-meininki: kaikille on jotain, mutta ei yhtään liikaa. On käyty läpi suunnistuksen SM-kisat, pyöräsuunnistajia ei myöskään unohdeta, jotain myös hisuttelijoille, vanhuksia ei tietenkään unohdeta, Kähärin "valmennuksen Hyvä Kehä" huomioi valmentajat, sitten on nuoret, lapset ja tietysti lääkäripalsta, lopussa tietysti ristikko ja Väli-Klemelän Sepon "hauskat" leimaukset.

Loppupeleissä pikkuporukalla kasattuun lehteen siis ladataan melko monimuotoinen paketti. Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole. Lehdestä vaan on tullut hivenen virkamiesmäinen. Hyvinä esimerkkeinä ovat kisaraportit, joissa lähinnä luetellaan tuloksia. Tunnelma puuttuu. Kuitenkin ihmiset ajavat Oulusta jonnekin raaseporilaiselle pellolle ja juoksevat siellä 5 kilsan osuuden, vettä sataa, Nokian kumisaappaiden varret ovat liian lyhyet, mutta silti siellä jumalauta seisotaan nilkat kurassa vesisateessa katsomassa miten se meidän Pertti yleisörastille löytää. Tätä pitäisi välittää enemmän!

Toinen huomionarvoinen asia on Suunnistusliiton kiiltokuvamaisuus. Nimittäin kriittisiä ääniä omasta talosta ei kirjoiteta. Hyvä esimerkki on suomalaista huippusuunnistusta viimeisen parin vuoden aikana puhuttanut juoksuvauhdin väitetty puute. Salmi on puhunut siitä useasti lehden haastatteluissa tai on itse kirjoittanut asiasta. Omituista on se, miksi lehdessä vain yksi ääni on saanut puhua. Missä on esimerkiksi Topi Anjalan haastattelu asiasta? Jos tästä ei olisi saanut erittäin hyvää juttusarjaa niin mistä sitten?

Buda

Heti kun pääsin syystreenien makuun, sainkin flunssan. Edellisessä kirjoituksessa mainittu Turkmenistan rastien 8 kilsaa vielä meni, mutta seuraavan päivän olin jo sairaslomalla. Sain flunssan jotakuinkin kuosiin seuraavana tiistaina, mutta jätin suunnistustreenin väliin. Keskiviikkona oli lähtö Budapestiin.

Konferenssia oli luvassa seuraavat kolme päivää. Ja tämän jälkeen oli tarkoitus juosta Budapestin puolimaraton - unkariksi Budapest Félmaraton - ruotsiksi siis virhemaratooni.

No, konferenssi meni kuten konferenssit menevät. Istuskelua, kahvia, vähän unta, epäterveellisiä suolaisia ja makeita leivonnaisia, conference reception sisältäen kuoharia, punkkua ja melko rasvaista ruokaa, ja conference dinner sisältäen samat kuin receptionissa. Lisäksi muutamalla oluella piti tietysti käydä ja luoda samalla sosiaalisia suhteita. Torstai-illan receptionissa vielä join punkkua reiluilla huikilla, mutta pe-illan dinnerillä tyydyin vain lasilliseen ajatuksena säästellä kroppaa sunnuntain pitkään lenkkiin. Millekään verryttelylenkille en tietenkään ehtinyt koko aikana.

Lauantaina kävimme hakemassa numerolaput, chipit ja muut vermeet. Sen jälkeen kovakuntoinen 4 hengen juoksuporukka suuntasi tankkaamaan italialaisravintolaan. Koska etukäteen kovimmaksi jannuksi ajattelemani Markus otti pizzan, päädyin myös pizzaan. Tämä myös siksi, että pastalista näytti jotenkin vähemmän houkuttelevalta. Päädyin kuitenkin rohkeahkoon valintaan eli Calzone vesuvioon, joka listassa todettiin tuliseksi. Tämän jälkeen menimme vielä tankkaamaan jo to-iltana hyväksi todettuun pubiin. Sitten hotellille. Laitoin aamuksi kamat valmiiksi, numerolappu paitaan, chippi kiinni kenkään jne.. BBC:n uutisia puolisen tuntia ja sitten pää tyynyyn.

Yöllä herään siihen, että kaasun sijaan pieraisen alushousut täyteen paskaa. Siitä nohevana miehenä päätän mennä vessaan ja rykäistä loput pönttöön. Sama toistuu vajaan tunnin päästä. Yön aikana istun pöntöllä vesipaskalla noin kuusi kertaa, ja manaan Calzone vesuvio -valintaani. En enää uskalla kunnolla nukkua - pelkään, että kalsarit loppuvat kesken. Vähän oksettaakin, mutten en uskalla oksentaa, koska siinä menisivät viimeiset mehut kropasta.

Kisa-aamuna olo on olosuhteisiin nähden melko ok. Aamiainen maistuu, kahvia en uskalla juoda. Paska ei enää kuitenkaan lennä, ja se on ehkä tärkeintä. Tilanne ennen puolimaraa on kuitenkin se, että olen treenannut viimeksi puolitoista viikkoa sitten, sairastanut flunssan, ja istunut paskalla edellisen yön. Oma tavoiteaikahaarukka 1.45 - 1.50 ei kiinnosta vaan lähden tekemään pitkän lenkin, katsoa miten henki kulkee ja vatsa toimii, aloittaa rauhallisesti ja lopussa sitten kiristetään, jos siltä tuntuu.

Taktiikkana oli aloittaa mahdollinen loppuveto n. 16 kilsan jälkeen, siinä kohtaa rata lähtee Tonavan rannasta kohti maalialuetta. Aloitan rauhallisesti 5.5 minsan kilsavauhdilla, alku on loivaa alamäkeä kohti Tonavaa. Sitten Tonavan rantaa edestakaisin 5 kilsasta 16 kilsaan. Katselen kilometrikylteillä kelloa, tunne on ihan ok, puolivälissä vauhti lienee jossain 1h 55min tietämillä. Loppukirillä pystyisi kenties painamaan ajan alle 1.50. 16 kilsan kohdassa mietin kuitenkin että 5 kilsan loppuveto on liian pitkä, joten jatkan himmailua aina noin 17.5 kilsaan, jossa eteen tulee radan ensimmäinen varsinainen ylämäki. Siinä kiristän vauhtia ja ohitan melko runsaasti kanssajuoksijoita. Täsmälleen 19 kilsan kohdalla iskee vasempaan pohkeeseen kramppi, sama pohje ja sama kohta kuin Mikkeli-Jukolan loppusuoralla. Loppukiri on siinä, jään venyttämään pohjetta ja lähden pikkuhiljaa liikkeelle, jokaisella vasemman jalan askeleella tuntuu pientä kramppia, ja käännöksissä aina kovemmin. Viimeiset 3 kilsaa ovat pitkiä. Maalissa Suunto näyttää aikaa 2.02. En ole käynyt kisasivuilta tarkistamassa pitääkö aika paikkansa, koska se kiinnostaa todellä vähän.

Puolentoista viikon päästä palataan kuitenkin asiaan Ruisrääkissä. Toivottavasti silloin tuliaisina on jotain muuta kuin paskaisia kalsareita.

Syyskausi alkaa

Syksyn pitäisi olla kansallisen tason kilpasuunnistajalle kauden tärkein ajankohta - SM kisat tulevat ja glooriaa on jaossa. Puhumattakaan siitä, että 25mannan paluumatka punaisella laivalla on hienoin mahdollinen tapa sinetöidä suunnistuskausi.

Itse jätän edellä mainitut karkelot väliin (Manna tosin on hivenen vielä auki, mutta 95 prosenttisesti se ei kuulune kisakalenteriin), koska en ole kansallisen tason kilpasuunnistaja - tai itse asiassa SSL:n lisenssipapereiden mukaan olen.

No, joka tapauksessa oma tähtäin on asetettu ensi huhtikuulle, jolloin aloitan totisen tappelemisen ensi kertaa ikämiessarjoissa. Juoksulenkeillä, joita on tehty viime aikoina poikkeuksellisen paljon, olen laskeskellut, että 10milaan ei ole pääsyä ilman kunnollisia näyttöjä - eivätkä mun näytöt välttämättä sittenkään riitä. Tosin laskeskelin myös että 10milan ajankohta - kylvöaika - rajoittaa valmennuspäällikön valintoja, ja tämä fakta on mun puolella. Mutta silti kevään ekat kisat Billnäsissä, Halikossa ynnä muualla ovat jo nyt mielessä.

Siksi syksyn kisakalenterikin näyttää pikemminkin juoksijan kuin suunnistajan kalenterilta. Ensi viikolla isketään maratonin puolikas Budapestissä ja siitä parin viikon päästä sama matka Ruissalossa. Nämä takaavat sen, että syyskuussa juostaan ainakin pari pidempää lenkkiä.

Toisaalta luvassa on myös suunnistusta, sillä katselin Turun seudun kuntorastikalenteria. Tämän tutkiskelun pohjalta laitoin lokakuun loppupuolelle asti omaan kalenteriin merkinnät, joiden pohjalta teen viikoittain 2-3 suunnistustreeniä. Tämän viikon osalta kävin tänään tekemässä virheitä Paattisilla pienessä tihkusateessa ja huomenna on luvassa Turkmenistan Rastien 8 kilsaa Ruskolla. Viikonlopuksi on tarjolla lauantaina suunnistusta ja sunnuntaina 23 kilsan siivu maantiellä juosten.

Treenien speksit lokakuun loppuun ovatkin melko selvät: pitkää lenkkiä ja pitkähköä suunnistusta. Paimion Rasti - jonka toiminta muutenkin vaikuttaa hyvältä - järjestää loppusyksyn osalta omilla kuntorasteillaan myös yötreenejä ja niihin kyllä tekisi mieli osallistua, mutta katsotaan tilanteen mukaan.

Fennoskandian ikävimmät kuukaudet eli marras- ja joulukuu ovat vielä auki, mutta sen verran on mietitty että Turun Talvirasteilla käydään viikoittain, jätetään suunnistaminen simulaattorilla hivenen vähemmälle kuin vuosi sitten, ja juostaan rauhallisesti mutta pitkään. Tarkennan näitä myöhemmin.

Kesäkausi paketissa

IK Runkarpspojkarnan osalta

Mietin maanantaina klo. 6.30 juna-asemalle kävellessäni, että milloinkohan on viimeksi satanut. Päädyin siihen, että olen ollut vesisateen runtelemana viimeksi Jukolassa. Nyt muistan, että Göteborgissa satoi parina päivänä vettä. Joka tapauksessa aika poikkeuksellinen Suomi-kesä takana säiden puolesta. Tänään sitten satoikin jo koko päivän.

Göteborgin jälkeen olin 4 viikkoa lomalla. Eka viikko meni pojan kanssa kahdestaan kotosalla, käytiin välillä kylpylässä uimassa ja vanhempieni luona maaseudulla. Toinen viikko meni pitkälti samalla kaavalla, tosin sillä poikkeuksella että otin päivärytmiin mukaan niin sanotun The loneliness of the long distance runner -moodin. Se merkitsi seuraavanlaista viikkoa harjoituspäiväkirjaan:

maanantai: aamu: tv-lenkki, 1h20min; ilta: tv-kova (pitkä), 50min
tiistai: aamu: tv-kevyt, 25min; ilta: suunnistus, 65min
keskiviikko: tv-lenkki, 60min
torstai: kuntopiiri (keskivartalo), 30min + tv-lenkki, 40min
perjantai: tv-lenkki, 75min + 5min verskat
lauantai: ---
sunnuntai: tv-lenkki, 85min

Määrää kertyi 9 reeniä, rapiat 8 ja puoli tuntia ja 79 kilsaa. Ok, erityisen ylpeä tuosta voi olla siinä mielessä, että typerämpi jätkä olisi vielä viikonloppuna lähtenyt fillarilenkille kalastelemaan 10 tunnin ylitystä. Oli se kyllä itselläkin mielessä mutta onneksi en lähtenyt. Viikon ainoa suunnistus oli muuten huikea kokemus - siitä tulee erillinen blogikirjoitus syksyllä alkavassa blogikirjoitussarjassani "Paskimmat suunnistusmaastot ikinä"

Seuraava viikko oli myös ihan ok 5 tunnin ja noin 30 kilsan viikko. Puolivälissä viikkoa siirryttiin perheen voimin Kreikkaan jossa oli vielä Suomeakin kuumempi. Aamulenkki oli ainoa mahdollisuus treenata ellei uintia lasketa mukaan. Aamulenkitkin olivat melko kuumaa puuhaa.

Seuraavan viikon puolivälissä tultiin takaisin Suomeen, ja ratkesin loppuviikosta istuskelemaan Aurajoen laivoissa. Sitä ennen kuitenkin torstaina harrastin frsbeegolfia. Voi olla että lahjat olisivat tuohon lajiin paremmat kuin suunnistukseen.

Seuraava tavoite on parin viikon päästä juostava Budapestin puolimaraton, VetU lähtee hakemaan kaksoisvoittoa - riippuen siitä pääseekö yksi hullu fillarilla puolimaran lähtöön mennessä. Budapestin jälkeen pitää kehittää jotain tavoitetta loppusyksyyn jotta juoksulenkit jatkuisivat mulle perinteisesti erittäin pahoina kuukausina eli loka-marraskuulla, ja miksei joulukuukin ole ollut aika paskaa toteutusta.

Maajoukkueen osalta

Naiset:
1) Kauppi, olin aika valmis lyömään paljon vetoa, että Kauppi pummaa itsensä ulos mitaleilta joka kisassa.
2) Fincke, tai en tiedä oliko Fincken tekeminen yllätys, mutta kuitenkin hienoa katseltavaa.
Miehet:
1) Niin paljon toivoin, että ikätoverini Lakanen olisi nasauttanut loisteliaat kisat. Vituttaa Lakasen puolesta tuollainen kohtalo.
2) Muuten odotusten mukaisesti. Toki viestissä sijoitus on hävettävä.

Ne olivat sitten Frankin viimeiset kisat päävalmentajana. En ole ollut Salmen linjanvetojen suurin kannattaja moneen vuoteen, olen 1990-luvun Janne Salmen koulukunnan kasvatti. Tuolloin luettiin Tussi Magazinesta Frank A. Köykäsen kirjoituksia siitä miten suunnistustaitoa, ajattelua ja keskittymistä parantamalla ratkaistaan pienet marginaalit voitoiksi. Silloin istuttiin viikoittain Tussin taitokouluissa näpertämässä karttojen kanssa ja miettimässä miten erilaisiin häiriötekijöihin voi valmistautua jiiänee jiiänee... Näinhän se edelleen näyttää menevän: esim. MM-viestissä Haldin ykkösrastin pummi ja Thierryn virhe ovat puhtaasti niitä, joilla homma loppujen lopuksi ratkeaa.

Tästä huolimatta pidän suunnistajilta viime aikoina tullutta kritiikkiä hivenen omituisena. Ensinnäkin, jos itse olisin kansallisen tason 25-vuotias huippusuunnistaja, en kovinkaan avoimesti lähtisi polttamaan siltoja. Toiseksi, erityisesti kaikenmaailman pesupaikat ovat täynnä kommentteja miten valtava fiasko käydyt MM-kisat olivat ja miten paska on suunnistusliitto ja sen päävalmentaja. Jumalauta, kyse on yksilölajista eikä mistään helvetin F1-tiimistä - pääsyyllinen löytyy peiliin katsomalla. Enkä esimerkiksi laittaisi 1990-luvun uintimenestystä Kari Ormon tiliin vaan ehkä kuitenkin nostaisin hattua enemmän eräälle isä-poika parivaljakolle. Mielestäni edelleen aktiiviset isät ja äidit, jotka vievät pentunsa rasteille ja seurat jotka mahdollistavat mielekkään harjoittelun 18-20 vuotiaaksi asti ovat avainasemassa.

Tämän jälkeen tulee pääsarjaan siirtyminen ja siinä menestyminen edellyttää lahjoja ja työtä - sitä työtä ei tehdä liitossa eikä se päävalmentaja mene sun puolesta lenkille. Tässäkin vaiheessa kilpailu seuran sisällä on se, mikä ajaa eteen päin. Siksi en esimerkiksi ymmärrä sitä, miksi joissakin keskusteluissa 10milaa/jukolaan satsaaminen ja "maailman huipulle" tähtääminen nähdään vastakkaisina asioina. Huipulle tähtääminen vaatii kisaamista muiden kanssa. Siksi ei ole mikään ihme että melko moni MM-mitalisti on myös 10mila- tai jukolavoittaja.

Läskit urheilijat Barcelonassa

Eipä ole kovin paljon tullut katseltua yleisurheilun EM-kisoja. Itse asiassa erittäin vähän - yhteensä ehkä 30 minsaa.

Sen verran kuitenkin ehdin katsoa sattumalta sekä miesten moukarin karsintaa että naisten moukarin finaalia, että aloin miettiä miksi tietyissä heittolajeissa heittäjät ovat pääsääntöisesti läskejä ja miksi toisissa heittolajeissa urheilullisen näköisiä.

Moukarissa ja kuulassa tuntuu olevan selvästi enemmän läskejä kuin esim. keihäässä. Ja toisaalta mieskeihäänheittäjät ovat selvästi urheilullisemman näköisiä kuin naisheittäjät - noin keskimäärin.

Ihmetyttää esim. se, miten O-P Karjalainen voi olla kaljamahansa kanssa ylikunnossa.

Toki siellä on ryhmien sisäistä hajontaa: esim. italialainen moukaristi Silvia Salis on hivenen eri kastia kuin vaikkapa Suomen Merja Korpela.

Että sellaista.

Siitäkin huolimatta

Siitä huolimatta, että olen tänä vuonna pyöräillyt harjoituspäiväkirjan mukaan 55 kilometriä, olen jonkinasteinen pyöräilyurheilun ystävä. Myös tänä kesänä olen seuraillut Tour de Francea suurella mielenkiinnolla. Olen muutaman vuoden seuraillut melko tiiviisti erityisesti Touria, mutta myös Giroa on tullut seurattua jonkin verran. Tästä huolimatta omaan kaksijakoisen suhtautumisen suuriin ympäriajoihin:

Yhtäältä arvostukseni tuollaisiin kestävyysurheilusuorituksiin on todella kova - toisaalta lajin doping-maine yhdistettynä täysin epäinhimillisiin etappeihin ja kisan epäinhimilliseen kestoon / rytmitykseen arveluttaa.

Yhtäältä arvostan vanhoja perinteitä ja etappiajoihin kuuluvia kirjoittamattomia sääntöjä. Kuulun niihin, jotka paheksuivat tapaa jolla Contador otti 39 sekunnin voittonsa. Toisaalta olen samaa mieltä Timo Saarisen kanssa siitä, että tuollainen kirjoittamattomiin sääntöihin sisältyvä "rehtiys" sotii a) doping-mainetta ja b) kilpaurheilua vastaan. Siitä huolimatta, että Jan Ullrich alkoi hidastella vuoden 2003 Tourilla Lancen kaaduttua (siitäkin keskustellaan jäikö hän todellisuudessa hidastelemaan) ja näin hänet tunnetaan rehtinä ketjunpyörittäjänä, pidän häntä epärehellisenä doping-urheilijana. Mitä kilpaurheiluun tulee niin Juha Väätäinen totesi osuvasti Yle-aamun Jälkihiki-lähetyksessä, että ei ne muut jääneet odottelemaan Vireniäkään Münchenissä. Lisäksi puolet päätösetapista on täysin naurettavaa touhua.

Yhtäältä etappiajojen taktikointi ja moniulotteisuus tekee siitä juuri niin mielenkiintoisen. Kukaan tuskin jaksaisi viikkotolkulla katsella pelkkinä aika-ajoina suoritettavia Toureja. Yksi hienous on siinä, että pohdittavaa riittää joka etapille: taistelellaan kokonaiskilpailun voitosta, mäkiajajan tittelistä ja kiripisteistä - ja siinä sivussa vielä parhaan nuoren ajajan tittelistä. Niin sanottujen apuajajien roolitus on hienoa katseltavaa. Toisaalta joskus tuntuu siltä, että äijät kuluttavat vain aikaa täysin turhaan. Tasamaaetapeilla sitten tullaan muiden mukana, jos vihreä paita ei kiinnosta jne.. Ja sekin pohdituttaa voisiko Mark Cavendish voittaa etappeja solkenaan ilman hyviä apuajajia, ei voisi. Suunnistuksessa Cavendish olisi ristitty maailman kovimmaksi peesaajaksi ja kusipäisimmäksi kilpakumppaniksi, joka lukee alkumatkan ainoastaan kahta viimeistä rastiväliä ja lähtee vasta lopussa irti kun muut ovat tuoneet hänet kilpailukeskuksen lähettyville.

Siitä huolimatta hieno laji, hienoja ympäriajoja, ja ensi vuonna taas seurataan kisoja, Vueltaa tuskin ehdin seuraamaan.

Tosiaan

Vietin tosiaan viime viikon Göteborgissa. Se taitaa ollakin niitä harvoja asioita, jotka on toteutunut, jos vertaa alkuvuonna suunnittelemaani kilpailukalenteria - Jukolan lisäksi, tai taisi siinä olla 10milakin.

Kuuma oli tosiaan sielläkin. Siksi vietinkin pari päivää hotellihuoneen ilmastoinnin välittömässä läheisyydessä - välillä kävin Big Mac- ja/tai Whopper -aterialla. Oli viimeinen työviikko ennen lomaa, ja oli pakko painaa. En ehtinyt tehdä kaikkea joten lomalla jatketaan.

Paineita tosiaan oli riittävästi annettu pomoni toimesta, joten siinä mielessä viikko oli tärkeä myös kilpasuunnistuksellisesti - tämän viikon jälkeen valmennuspäällikkö voi laittaa mut vaikka yksin kärjessä metsään, pää kestää!

Kolme pitkää lenkkiä (ajallisesti) tosiaan juoksin GBR:ssä. On tässäkin kaupungissa suunnistajan hyvä olla ja elää, tekstitin Kainulle kesken viikon, ja onhan se näin.

Nyt on sitten tosiaan loma. Ekan lomapäivän aluksi päräytimme poikani kanssa Caribiaan taksilla, ja takaisin tultiin bussilla. Ohjelmassa myös juoksua, suunnistusta, töitä ja oleilua - mukaan mahtuu elokuun alussa myös etelän leiri Kreikassa.

------------
Sitten on tosiaan pyydetty kommentoimaan, mitä mieltä olen MM-valinnoista. Naisissa homma on selvääkin selvempi, ei kai tuossa mitään mussuttamista ole, kunhan Kuuselo ja Rantanen ovat kisakoneessa, ja Kauppi. Kaupin katsastusnäytöt lupaavat hyvää viihdettä online-seuraajille. Rantanen hoitaa tulostavoitteet, ja Riina tulee tasaisesti. Toivottavasti Fincken hyvä meno jatkuu. Harmi, että Bodil Holmström ei ole tänä kautena onnistunut.

Sitten tosiaan miehet. Huuuuu, jengi käy kierroksilla kun Salmi jakaa Norjan matkan lippuja "näyttöjen" perusteella. Tulee tosiaan mieleen ajat Turun yliopistossa jossa ennen muinoin valittiin sosiaalipolitiikan assistentteja/yliassistentteja ja professoreita yhtä läpinäkyvin perustein kuin nyt SSL. Erottaisin tuossa keskustelussa kaksi asiaa: valintakriteerien selkeys (kommunikointi valitsijoiden ja valittavien välillä), ja lopputulos (mitä ukkoja sinne viivalle nyt lähetetään). Ensiksi mainittu ilmeisesti on ontunut (perin turkulaista toimintaa). Toiseksi mainitun osalta en tuosta listasta valittaisi muusta kuin Tero Föhristä, jota en ole koskaan arvostanut. Tässä mielessä Föhriä lukuun ottamatta viivalle lähtee kuitenkin ihan kovia jätkiä. Usko Lakaseen on vahva!

Jukola: analyysi

Kuten jossakin edellisissä jutuissa jo mainitsin, valmistautuminen alkoi katselemalla edellisten Jukojen neljänsien osuuksien ratoja. Selvää oli, että hajonnat ovat komeita – niin olivat. Toinen asia oli paljon puhuttanut Kytäjän maasto. Arvelin, että uraa syntyy paljon, koska maastopohjan kerrottiin olevan se mitä se oli – ja niitä syntyi.

Viimeinen viikko oli pyhitetty neljännen osuuden tyyppitreeneihin. Maanantain suunnistustreenissä tein elämäni toiseksi suurimman pummin. Itsevarmuus oli aika lähellä nollaa. Tiistaina kävin tekemässä myöhään illalla jonkin sortin vetoja ja löysäilin pienet lenkit ennen ja jälkeen. Keskiviikkona matkasin koko päivän Ruotsiin siitä huolimatta että siirtyminen tapahtui lentoteitse. Torstaina kävimme Markuksen kanssa Sigtunassa suunnistamassa. Itse pistelin noin 5 kilsan treenin ja tarkoituksena oli saada jonkinlainen ote suunnistamisesta. Perjantaina oli lepo ja lauantaina nukuin niin pitkään kuin mahdollista. Kello 14 syödyn pastapohjaisen aamiaisen jälkeen aloin pakata kamoja ja Turusta lähdettiin noin klo. 17 kinttailla vesisateen jo hyvän aikaa sitten alettua. Käpylästä haettiin vielä yksi suunnistaja matkaan ja Kytäjälle saavuttiin naisten palkintojen jaon aikaan.

Suoritus

Puomilla fiilis oli korkealla. VetU:n ykkönen oli suunnistanut alkuosuuksilla Vetelin maailmankartalle. Itse tiesin väliajoista, että Jani oli vetänyt hyvin kolmannella osuudella. Sen sijaan, että olisin hokenut itselleni aiemmin viikolla kehittämääni taktiikkaa eli ekat välit varmasti, hoin pääni sisällä, että tätä et perkele ryssi, nyt vedät kovaa, nyt v**tu vedät kovaa.

Puomi – 1: Saan kartan Janilta, ja lähden kohti k-paikkaa. Katson radan ylimalkaisesti läpi. Yksi pidempi itä-länsisuuntainen väli, jossa luvassa joko kiertoja tai ylä-alamäkiä. Hetkeä aiemmin olin puomilla kuunnellut Mats Haldinin kommenttia, että melko suoraan tuossa maastossa pitää mennä, suunnitelma tuolle välille oli jo valmis sen tarkempaa analysoimatta. Muutoin näytti kaikki pisteet kinkkisiltä.

Suunnitelma ykköselle oli myös suoraan. Otin suunnan ja päätin rykäistä suoraan k-paikalta metsään josta oletettavasti lähtee ura. Siellä se ura oli ja vei mäen päälle, kaarsi hiven suota ja uudestaan mäen päälle, jonka jälkeen oja. Kaikki kunnossa. Viimeinen mäki edessä, jonka "takana" rasti, tiheikkö pysäyttää. Noustaan mäelle parin muun miehen kanssa ja luulen että olemme melko tarkalleen rastiväliviivalla – en vilkaise kompassia.

Mäen päällä mikään ei täsmää. Notkoa vasemmalla ei näy. Edes mielikuvitus ei pysty muodostamaan kuviorajaa oikealle. Näen mäen päältä avokalliokumpareen ja rastilipun sen pohjoispuolella olevalla kumpareella. Olenko vasemmalla vai oikealla? Rastin molemmin puolin löytyy potentiaalisia kumpareita. En uskalla lähteä mihinkään suuntaan, vaan pyörin 10 metrin säteellä ja yritän saada kiinni. Jäädyn. Katselen karttaa ja maastoa ympärilläni vuorotellen, mutta tuijotan vain rastiympyrän ympäristöä. Näen, että jotkut leimaavat rinteessä olevalla rastilla hivenen pohjoisempana, vasemmalla tiheikköä. Juoksen jyrkännerastille ja huudan siellä suuntaa ottavalle miehelle, että onko tää sun. Mies vastaa myöntävästi ja pyydän näyttämään missä ollaan. Kunnolla vasemmalla, vain Paavo Arhinmäki olisi ylpeä. Siitä mäen päälle ja pienen koukun jälkeen ensimmäinen leima. Fiilis ei ole kovinkaan levollinen.

1-2-3-4-5-6-7: Pidän huolen, että suunta pysyy kohti rastia. Jos mukana on useampia kompasseja, ainakin yhtä olisi hyvä käyttää jos homman haluaa saada parempaan kuosiin. Kakkoselle juoksen yksin, ja kolmosella ennen suota saan kiinni parivaljakon, josta toinen kysyy toiselta, onko 145. Katson itse, että mulla on 139. Lähden uraa ja pidän huolen suunnasta ja siitä, että kartalla ollaan. Tulen suoraa rastille, mutta koodi on 145. Mitä v**tua? Parivaljakko tulee perässä ja leimaa. Katson uudestaan karttaa ja vasta nyt huomaan katsoneeni koodin väärin. Sama häröily jatkuu rastilla 139, jonka leimauksen jälkeen katson, että nyt on sitten se pitkä väli, ihmettelen kuitenkin miksi ura lähtee vain yhteen suuntaan ja vieläpä väärään. Katse karttaan paljastaa, että pari väliä olisi vielä jäljellä ennen pitkää väliä ja 6. rastilippu taitaakin miltei näkyä tänne asti. Seiskalle yksin lammen rantaa, josta lähtevä ura vie nätisti notkoa pitkin rastille.


7-8: Pidempi väli, suunnitelma harvinaisen selvä. Pusken suoraan notkoon ja mäkeä ylös. Perässä hönkii äänestä päätelle pari miestä. Mäen päällä Tullingen paita ohittaa ja päätän pitää miehen selän lähietäisyydellä. Vihreään isoon notkoon tultaessa on saatu kiinni jokunen suunnistaja ja Tullinge vetää, VetU 2 toisena ja muut perässä. Vihreä notko on kunnon ryteikköä edessä oleva mäki näyttää isolta. Oikealta tuleva ura yhdistyy ja miestä tulee letkaan lisää. Tullinge aloittaa kipuamisen ja minä perässä. Mäen päällä mies pysähtyy ja kysyy har du hundrafyra. Joo, det har jag, sanon ja otan vetovastuun. Jatkan mäen yli – hivenen vasemmalta olisi varmaankin ollut nopeampi. Tullaan melko isoille jyrkänteille ja perässä juokseva Tullinge on hivenen epävarma suunnistuskyvyistäni kysyessään är du säkert var är vi. Jo, den här är mossen innan kontroll, sanon samalla kun mietin miten hyppään kolme-neljä metriä korkealta jyrkänteeltä alas. Puolivälissä jyrkännettä on pieni sammalmätäs jäljellä jossa kasvaa kovia kokeneen näköinen pieni kitukasvuinen mänty – hyppään siihen ja lopun matkaa tulen selkä-persliukua alas. Hengissä ollaan. Tullinge tulee perässä ja ohittaa vielä ennen rastia. Muut jäivät ilmeisesti kiertämään jyrkännettä. Saan leiman.


8-9-10-11: Helvetillinen alamäki, jossa kivikkoa ja jyrkänteitä. Edellisen suorituksen pelottamana kierrän sen verran, että Tullingen paita katoaa näkyvistä. Suorat reitinvalinnat jatkuvat. Hajontaa on koska eri koodeja huudellaan. Välit 10-11-12 juoksen yksin. Pelkään pudottaa 11. rastilta alas, koska haluan välttää ryteikköä. Toisaalta mäkeä olisi hyvä hivenen kiertää. Niinpä teen pienen ässän ennen kuin päätän oikean kulkusuunnan – harvinainen väli, ei uria.


12-13: Ura vie ison notkon laitaan ja mäkeen, josta nousen ylös. Keltaista on kartassa ja siltä se myös maastossa näyttää. Siellä täällä on avokalliokumpareita. Jatkan niitä pitkin huomaamatta oikealla kohoavaa harjannetta – enkä vilkaise kompassia. Odotan kohtaavani tiheikön ja sellainen tulee. Huomaan kuitenkin ojan, jota ei pitäisi tulla ja siitä saan kiinni. Nousen harjanteelle ja sieltä lähtevä ura vie oikealla ja pidän sitä hyvänä ratkaisuna, jos vaikka jyrkänteiden päältä pääsisi mäen suuntaisesti rastille. Ura kaartuu kuitenkin hajonnalle, ja vasta sieltä lähden viimein kohti omaa rastia. Vituttaa.

13-14-15-16-maali: Fiilis on paska. Edellinen pummi ei mieltä ylennä. Seurailen kumpareita ja uraa kohti viimeistä varsinaista rastia ja saan leiman. Poimin leimat myös seuraavilta. Loppukiri ei lähde.

Selitykset

Eniten tietysti kismittää ykkösvälin häröily. Miten on mahdollista, että jätkä pohtii hajontoja monta päivää ja on satavarma, että pahat ekat rastit on tiedossa, ja sitten pää puolityhjänä pamahtaa viereiseen mäkeen toteamaan, että missä h***tissä nyt ollaan? Etenkin maanantaisen pummin jälkeen olisi ****lauta voinut olla hivenen nöyrempi, katsoa sitä ***king kompassia kun niitä oli parikin kappaletta mukana. Ylipäänsä s***ana suunnistaa, lukea karttaa, ennakoida, havainnoida, tehdä sitä, mistä aina on niin h**vetisti hehkuttamassa!!

Ylipäänsä alkuosuuden sekoilut: ykkösen pummi, väärä koodi, melkein väärälle rastivälille lähteminen kertoo, että liian kiire oli ja tiettyä hermostuneisuutta oli ilmassa. Pitkä väli oli periaatteessa ihan ok, mutta noin sata metriä pohjoisempana olisi varmaankin ollut nopeampi pohja juosta. 13. rastin pummi on myös jälkikäteen kartasta katsoessa melkoinen mysteeri. Sillä välillä ehdin tehdä itse asiassa useita virheitä, joista ensimmäisen eli notkoon juoksemisen olisi voinut välttää kompassiin katsomalla. Lisäksi paikkasin virheen typerästi kiipeämällä mäen päälle, olisin voinut myös juosta jyrkänteiden alta ja nousta mäkeen vasta niiden jälkeen – rastinotto olisi itse asiassa ollut sieltä aika helppo. No, huonon korjauksen jälkeen sitten vielä tein virheen kaartamalla oikealle, kun olisi pitänyt vetää mäen korkeimman kohdan kautta rastille – kaiken kaikkiaan täysin hirvittävää tekemistä tuolla välillä.

Yllättävää kyllä tällä osuudella joukkueen putoaminen 52 sijalla ei johtunut huonosta fysiikasta. Järjen käyttö ykkösellä ja vähempi kiire noin ylipäänsä olisi vähintään pitänyt sijat. Lisäksi epäonnistuin esim. pitkällä välillä nopeamman kulku-uran löytämisessä. Kokonaisuudessaan maanantain pummi ja pummit 1. ja 13. rastilla selittyvät sillä, että en osaa enää kulkea suunnassa. Onko suunnistussimulaattorin kompassisuunnassa eteneminen vienyt suuntavaiston?

Sen huomasin, että näillä sijoilla juoksevat joukkueet laittavat 4. osuudelle sen heikoimman lenkin (VetU II ei ollut poikkeus). Sen verran oli epävarmaa menoa usealla kaverilla. Paremmalla suunnistamisella olisi tultu paremmille sijoille. Kovinkaan paljoa kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan, siitä piti huolen hidas pohja, ja se etten kyennyt kunnolla luovimaan ja tekemään maastopohjan mukaisia mikroreitinvalintoja. Toki perusvauhti 5. osuuden varvaajilla oli täysin eri maailmasta, joten on siinä töitä – ja nopeampikulkuisessa maastossa juoksuvauhdin erot olisivatkin tulleet vielä selvemmin esiin.

Jatko

10milan jälkeen olin melko valmis naulaamaan vuonna 2006 aloitetun comebackin. Kaikki kisat vuodesta 2006 lähtien olivat olleet täydellisiä fiaskoja eikä meno metsässä ole ollut missään vaiheessa hyvää. 10mila-leirin yötreeni on ainoa, jossa oli sitä, mitä joskus ennen oli pääsääntöisesti.

Kytäjä-Jukola ei ollut täydellinen fiasko, mutta oli se lähempänä huonoa suoritusta kuin hyvää suoritusta. Tällä kertaa päällimmäinen syy oli suunnistuksessa, eikä fysiikan totaalisessa romahtamisessa.

Sen verran jäi kuitenkin ykkösen ja 13. rastin pummit syömään miestä, että ei tämä tähän jää.

Juoksutreenien lisäämisen ohella pitää opetella myös suunnistamaan. Seuraavat suunnistustreenit tehdään ilman kompassia.

Mies hakee itseluottamusta tositarkoituksella

Varsinaissuomalainen 34-vuotias rehti mies hakee tositarkoituksella kumppanikseen itseluottamusta ensi viikonlopuksi. Edellinen itseluottamus katosi tänään Nuuksion metsikköön 7. ja 8. rastin välillä. Olin myös itse kadota samaisella rastivälillä ja 25 minuuttia siinä kuluikin itseäni kartasta paikallistaessa. Samassa rytäkässä katosi myös suunnistuksen ilo, jonka seurauksena en viitsinyt edes hakea tuota kovin kauan kadoksissa ollutta 8. rastia.

Kompassi oli matkassa, mutta sen totesin olevan rikki jo ekalla rastilla. Se olisi kenties kertonut, että juoksen 180 astetta väärään suuntaan. Siitä huolimatta en pysty edes itselleni selittämään, mitä v**tua tuolla tapahtui.

Jukolan ennakko

10milan jälkeen on ollut sen verran kirjoitushommia muualla, että tänne ei ole jaksanut päivittää ihan kaikkia elämänkäänteitä ja kokemuksia. Pieni Jukolan ennakkokatsaus on kuitenkin paikallaan.

Tällä viikolla julkistettiin seuran juoksujärjestys, siis seuran sisällä. Ulkopuolisille tuo on vielä huippusalaista tietoa, ja ykkösjoukkuueen osalta juoksujärjestys paljastetaan Perhonjokilaakso nimisessä paikallismediassa. Siitä sitten voi kukin päätellä, ketkä juoksevat kakkosessa. Kakkosjoukkue tulee pimittämään lopullista juoksujärjestystä viimeiseen asti.

Sen voin paljastaa, että itse luin juoksujärjestyksiä helpottuneena. Ei aloitusta, ei yötä, korkeintaan pieni hämärä. Pöllömpikin kenties pystyy päättelemään, että 4. osuutta juostaan. Itse olen ollut aina parhaimmillani baarien sulkemisaikaan ja toivottavasti Jukola-yö ei tee tässä suhteessa poikkeusta.

10milan jälkeen on treenattu vaihtelevalla menestyksellä. Jossain vaiheessa käytiin jopa hämärän rajamaiden tuolla puollen. Viimeiset pari viikkoa on mennyt puhtaasti juosten sen mitä on treenattu, koska ei yksinkertaisesti ehdi lähteä jonnekin kaukaisten metsäautoteiden päähän iltarasteille.

Valmistautuminen

Finspångista ja viimeistään yhdessä 10milan jälkeisessä suunnistusharjoituksessa tapahtuneesta hyytymisestä opin sen, että voisin ensi viikolla hoitaa tankkauksen hivenen huolellisemmin. Matka on onneksi kohtuullisen lyhyt, mutta silti.

Aloitin henkisen latautumisen heti sen jälkeen kun sain tiedon siitä, mitä osuutta tulen juoksemaan. Pari myöhäisiltaa onkin kulunut vanhoja 4. osuuden ratoja katsellessa. Oppia on imetty Janne Weckmanin, Tore Sandvikin ja kumppanien toteutuksista.

Lähinnä kuitenkin olen keskittynyt rataprofiilien katseluun. Osuudet 1-3 kun ovat tavanomaisesti yksi kokonaisuus, 4. osuus aloittaa seuraavan. 1-3 osuuden urista on siis lähinnä haittaa. 1-3 osuuksien eka väli on ollut pääsääntöisesti pitkä, Lapuan jukolaa lukuun ottamatta. Vastaavasti 4. osuuden ensimmäinen rastiväli on lyhyehkö. Kytäjällä ei ole välttämättä tarvetta pitkille ekoille väleille, mutta veikkaan, että 4. osuus lähtee muutaman asteen eri suuntaan kuin aiemmat osuudet. 1-3 osuuksien ekat hajonnat eivät yleensä ole kovin suuria, jotta erot eivät kasva epätasaisten hajontojen vuoksi liikaa. Sen sijaan 4. osuus alkaa perinteisesti kunnon hajonnalla. Pää kylmänä ekat kaksi väliä, jonka jälkeen pidempi kolmosväli reitinvalintoineen on kaikille sama. Loppuradan hajontakaaviota en viitsi teille paljastaa.

Rataprofiilin lisäksi on tullut pohdittua jo pitkään keskustelua ja kunnioitusta herättänyttä Kytäjän maastoa. Polkuja ei ole, mäet ovat korkeita, mäkien välissä on hitaita suonotkelmia, mäkien rinteissä hidasta kivikkoa, kulkukelpoisuus on heikko tai todella heikko, näkyvyys huono jne... Tämä tarkoittaa, että reitinvalinnat vaativat mäenkierto- ynnä muiden perusvalintojen lisäksi sitä, että vainu kulkukelpoisuudesta pitää olla kohdallaan.

Suunnitelmat viimeiselle viikolle

Maanantai: Solvallassa olisi tarjolla HS:n iltarastit, johon tähtään. Teemana 4. osuuden simulointi.

Tiistai: sellanen 30 minsan vk-lenkki

Keskiviikko: lepo

Torstai: suunnistutreeni Sigtunassa, keskittynyttä tekemistä 40-60 minsaa, jokunen väli kovaa, jokunen hiljaa

Perjantai: lepoa ja pastaa

Lauantai: aamulla pikku fiilistelylenkki Aurajoen yläjuoksulla ja Volvo kohti Kytäjää.

Tio

Tio eli mila eli 10mila juostiin vappuna Finspångissa. Lähdettiin ammattimaisesti liikkeelle jo hyvissä ajoin eli keskiviikkona. Torstaina oltiin Tukholmassa, josta ajettiin ekaan treeniin Finspångiin. Teemana oli Kent-Åke Ohlssonin kartanpiirtämisanalytiikan hahmottaminen ja tuntuman saaminen noin yleisestikin. Kent-Åke todettiin suurpiirteiseksi kaveriksi, joka piirtää kiven sieltä ja toisen täältä. Kent-Åke käyttää myös käyräviivoitusta varsin säästeliäästi ja on innokas kuvaamaan pienemmät mäet pistekumpareiksi.

Torstai-iltana oli lamppujen sytyttämisen aika. Pukeuduin juhlallisesti pyhätrikoisiin, yösuunnistus on aina yhtä juhlaa. Tiukkoja 2,5 kilsan ratoja oli tarjolla neljä, joista juoksin vain yhden. Kaavailin, että vedän sen niin kovaa kuin osaaminen ja rahkeet riittävät. Sattui nasahtamaan rastit ja juoksu kohdilleen. Pienistä lamppu- ja kantapääongelmista huolimatta matkan selkeästi paras suoritus oli siinä. Halden, Pan Kristianstad ja IFK Göteborg olivat myös paikalla, joten ihan ok seurassa tuli treenattua. Itse kisassa muuten ratkaisin 9. osuudella VetU:n ja Pan Kristianstadin välisen kamppailun joukkueeni eduksi hakemalla oikeat rastit metsästä (mikäli tulkitsen oikein 10milan tulospalvelua).

Perjantaina oli tarjolla reitinvalintaa ja Kent-Åken kartanpiirtämistyylin kertaamista. Valmennusjohdon ohjeiden mukaisesti vedin treenin rauhallisesti hivenen oikoen karttaan piirrettyä rataa. Maasto ja sääolosuhteet suosivat suunnistusnautintoa.

Jätin useimpien muiden tapaan perjantain iltatreenin väliin, koska pientä väsymystä oli jaloissa ja kisan starttiin oli kuitenkin aikaa noin vuorokausi. Vappuillan vietinkin sitten Markukselle kusettamalla myytyä pakkausmateriaalia pyöritellessä ja venytellen. Lisäksi opiskelimme maailmanmestari Kari Sallisen suojuoksutekniikkaa.

Lauantaina siirryttiin Norrköpingin majoituksesta Finspångiin 10milan kisakeskukseen. Iltapäivä meni naisten kisaa seuratessa, teltassa makoillessa, ruokaa jonottaessa ja kisakeskukseen tutustuessa. Startti tapahtui klo. 22, ja olihan se taas aika coolin näköistä katseltavaa.




Seurasin ekan osuuden kehittymistä screenin alla. Samalla tarkkailin miten Pyrinnön manageriosasto vieressä seurasi kisaa. Raja, jolloin suunnistusurheilu otetaan liian vakavasti, oli miehillä melko lähellä. Markuksen tultua vaihtoon siirryin teltalle, jossa tarkoituksena oli alkaa nukkua. Nukuin rikkonaisesti noin 1-2 tuntia ja muun ajan kuuntelin tahtomattani kisakuulutusta ja muiden osuuksien miesten valmistautumista tai kokemuksia suorituksistaan. Kuvassa Johannes valmistautuu omaan osuuteensa.

Lopulta luovutin, nousin ylös liian aikaisin ja aloin seurata kisaa ja vähitellen valmistautua omaan osuuteen. Tosin unohdin syödä kunnolla, ja siitä maksoin myöhemmin melko paljon. Tarjolla oli 11 kilsan 9.osuus Kent-Åken piirtämällä kartalla.

Toteutin Ruotsin reissun huonoimman suorituksen. Kunto ei ole ihan niin huono kuin kellosta voi päätellä, vaikka suurin syy ilman muuta löytyy talven harjoituspäiväkirjan valkoisista kohdista, joita on liikaa. Alku meni kohtalaisen ok, ainakin rastit löytyivät hyvin, mikä on tärkeää alkuosuudesta. Samoin uraa oli tarjolla mukavasti joten rastilta piti vain lähteä oikeaan suuntaan. Energiat loppuivat totaalisesti keskivaiheilla, kenties olisi pitänyt tankata paremmin aamuyöstä jolloin nousin ylös... mutta joo, paskaakos tällaisia miettimään, sillä olisi jaksanut ehkä yhden rastivälin paremmin, tiedä häntä.

Paska maku jäi ja vitutus oikeastaan kasvoi vasta kotiin palattua kun katselin karttaa ja mietin suoritusta. En usko, että edeltävillä leiritreeneillä oli kulkuun juurikaan vaikutusta. Jos niitä ei olisi ollut, suunnistus olisi ollut enemmän hukassa, nyt se sentään suijui kohtalaisesti yhtä selkeää pummia (ja vittu sekin kolmanneksi viimeisellä) ja yhtä isompaa ajautumista lukuun ottamatta.

Vajaat 50 päivää aikaa muuttaa tahtia, jotta 4. joukkueen 5. osuuden paikka aukeaa Jukolassa. Juuri nyt vituttaa niin paljon, että voisi olla hyvä sauma treenata sen voimalla olemassa oleva aika kunnolla. Mietitään sitten Jukon jälkeen oliko tämä elämäni viimeinen 10mila-reissu vai ei.

Liirumlaarumia (2)

Silja-rastit juostiin viikonloppuna Paimiossa. En osallistunut, enkä mennyt paikanpäälle katselemaan. Haistelin kuitenkin kisatunnelmia katselemalla reittihärvelistä H21E- sarjan ja H21C-sarjan ratoja sekä tietenkin tutkailemalle PR:n sivuilta kuvia kisapaikalta. Televisioinnin puuttuminen on ilmeisesti vaikuttanut ratamestarityöskentelyyn siten, että pääsarjan ratahan oli ihan oikea suunnistusrata.

Ehkä kuitenkin silmiinpistävin seikka oli jälleen kerran se värien kirjo, joka Luurilan metsissä taas kirmaili. Miten voi olla mahdollista, että joku kehittelee urheiluasuja, jotka miltei poikkeuksetta kilpailevat maailman järkyttävimpien vaatekappaleiden TOP 10:ssä? Ja miten on mahdollista, että vain suunnistajat laittavat niitä poikkeuksetta päälleen? Eräs ystäväni kysyi kerran vakavissaan, pitääkö suunnistajien asuissa olla aina kaikkia kirkkaita värejä - mielellään useita samaan aikaan - jotta ne sitten löydetään helposti helikopterilla kun joku on tuupertunut metsään. Ilmeisesti mitään sääntöä ei ole, koska sama värien sinfonia ja mauttomuus jatkuu myös kilpailukeskuksessa.

Onneksi kahden viikon päästä suomalaiset saavat taas kateellisena katsella 10milan TC:ssä millä tavoin edustusasua voi kantaa tyylillä. Miten ne osaavatkin miettiä, miten seuran takki istuu muotifarkkujen ja saappaiden kanssa niin hyvin?

10milasta tulikin mieleen, että viime aikoina on tullut täytettyä poikkeuksellisen mallikkasti lupaustani ei-mitään-järkeä jaksosta. Viimeisin tekoni oli juosta tänään 2h10min. Reitti meni suurin piirtein näin: Keskusta-Maarian kirkko-Oriketo-Ohikulkutie-Ravattula-Littoinen-Varissuo-Lauste-Kupittaa-Yliopisto-Keskusta. Aloitin tarkoituksella kovempaa kuin normaalin PK-lenkin, ja olinkin peruskymppi lenkkini puolivälissä Orikedolla 5 minsaa normaalia aiemmin. Se takasi sen että viimeiset kilsat olivatkin melko hapokkaita.

Mietin lenkkini aikana muun muassa seuraavia seikkoja. Varissuon kohdalla mieleeni tuli eräs professoripariskunta joka halusi muuttaa sieltä pois, koska se on tunnetusti alemman tulotason aluetta. Seuraavassa kaupunginosassa mietin miten professoripariskunta suhtautui hämmästyneenä, kun erään assistentin vanhemmat edelleen korkeakoulutuksesta huolimatta asuvat ko. kaupunginosassa. Olivat jopa käyneet tsekkaamassa, missä rapussa asuvat. Suomalainen yliopisto on ainoa osoite, josta tuollaisia pariskuntia voi löytää.

Lisäksi mietin seuran valmennuspäällikkö Pyllymäen kirjoittamaa pelikirjaa viestivalinnoista. Itse asiassa se minut lenkillekin laittoi. Pelikirja oli selkeä, ja tuttua kamaa 1990-luvulta entisen seurani ajoilta. Näytöt ratkaisee ja näyttöpaikat ilmoitettiin. Ei jää mussutukselle varaa. Onneni on että tähtään Jukon 2. joukkueeseen. Se on myös VetU:n onni, sillä ykkösseitsikko tulee olemaan kova, eikä minulla kuulukaan olla sinne mitään asiaa.

Ajatukseni olivat kuitenkin osittain edelleen akateemisessa maailmassa, ja mietinkin, mitä tapahtuisi jos viestijoukkueita koottaisiin samaan malliin kuin toimitaan yliopistojen rekrytointimaailmassa. Siellähän ei pelikirjaa rekrytointistrategioista tunnetusti ole, koska asiat olisivat silloin liian läpinäkyviä. Mitä jos kaikenmaailman VeVen jormasipilät (ei ole muuten sama mies kuin se tamperelainen sosiaalipolitiikan proffa) tai KR:n börjevartiaiset valitsisivat joukkueensa esim. sen perusteella että joku aikoo tehdä sitä sun tätä tai että hänellä on luvassa kovia kansainvälisiä meriittejä viiden vuoden päästä? Tai mitä jos ylivoimaisesti pätevin kirjattaisiin viestivalintalausunnossa "ensimmäiseen rinnakkaissarjaan" siksi, että joku nobody valitaan hänen edelleen tyyliin "Thierry on kyllä osoittanut olevansa kansainvälistä huipputasoa, mutta tässä valinnassa häntä ei voi verrata muihin, koska on niin hyvä".

Näillä käytännöillä olisin vakava kandidaatti minkä tahansa seuran ykköstiimiin, kuten kaikki muutkin surkimukset. Toisaalta, jos tällaista vältettäisiin yliopistolla, oppiaineen yhden vuoden saldo saattaisi olla jotain muuta kuin 3 gradua ja 1 referee-julkaisu.

Jos kuulostan katkeralta, tulkinta on väärä. Kyse on vahingonilosta!

Unen, ruuan ja harjoittelun pyhä kolmiyhteys

Jotkut raavaat suunnistusmiehet kirjoittelevat blogeihinsa jopa kaikenmaailman kasviskeittoreseptejään. Siihen en lähde, mutta ajattelin, että voisin omaksi huvikseni kirjata ylös tai ruotsalaisittain kirjoittaa alas (skriva ned) viikon treenit, syömiset & juomiset ja unen määrän.

Maanantai 5.4.

Uni (su-ma): 7h

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 1 kuppi kahvia, 2 palaa kinkkupiirakkaa
lounas: -
päivällinen: 1 karitsan sisäfile, vähän lohta, vähän kermaperunoita, vihannessekoitus, puolikas kananmuna, 2 lasia Fantaa
ilta: 1 kuppi kahvia, pari kourallista sipsejä (grill flavor)
muuta: vettä 2-3 desiä lenkin jälkeen

Treeni: juoksu 1h 25min

Tiistai 6.4.

Uni (ma-ti): 5h10min

Syömiset & juomiset
aamiainen: 1 kuppi kahvia, 1 pala jälkiuunileipää, 1 siivu juustoa
lounas: broileripasta (1/4 lautasta), kasviksia (2/4 lautasta), sekasalaattia (1/4 lautasta), 1 pala näkkileipää Becelillä, 1 kuppi kahvia
päivällinen: 2 palaa jälkiuunileipää, joiden päällä lohta
ilta: 1 kuppi teetä

Treeni: ei ollut miestä treenaamaan, naismaisesti venyttelin 40 minsaa

Keskiviikko 7.4.

Uni (ti-ke): 9h

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 1 kuppi kahvia, 2 palaa jälkiuunileipää (toisessa 1 siivu juustoa, toisessa 2 siivua meetvurstia), 1 lasi mustaviinimarjamehua
lounas: -
päivällinen: kasviskiusaus, 1 lasi mustaviinimarjamehua, 1 pala näkkileipää, 1 siivu juustoa
muu: suklaamuna (Kinder), 1 lasi mustaviinimarjamehua, 1 kuppi kahvia

Treeni: juoksu 1h

Torstai 8.4.

Uni (ke-to): 5h45min

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 1 kuppi kahvia, 2 paahtoleipää, 2 siivua meetvurstia
lounas: kalakeitto, sekasalaattia, 1 lasi vettä, 1 näkkileipä becelillä, 1 kuppi kahvia
päivällinen: -
ilta: 1 lasi gefilus-mehua, 1 lasi kivennäisvettä, 2 paahtoleipää, 2 siivua meetvurstia
muu: 1 jäätelötuutti

Treeni: kuntopiiri 40 minsaa + 20 minsan venyttelyt päälle

Perjantai 9.4.

Uni (to-pe): 5h10min

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 1 kuppi kahvia, 2 siivua Maalahden limppua, 2 siivua juustoa, 1 lasi vettä VitaMineral poretabletilla
lounas: 2 perunaa, 1 kauhallinen jotain lihapataa, sekasalaattia, 1 lasi vettä, 1 kuppi kahvia
päivällinen: -
ilta: 1 kuppi kahvia, 2 paahtoleipää, 1 siivu Maalahden limppua, 2 siivua meetvurstia, 1 siivu jotain leikkelettä, 2 lasia gefilus-mehua
muu: 1 annospussi magnesiumia

Treeni: laiskuuttani siirsin kaavailemani lenkin viikonloppuun

Lauantai 10.4.

Uni (pe-la): 7h30min

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 2 lasia gefilus-mehua
lounas: -
päivällinen: -
ilta: lenkin jälkeen isohko lasi vettä VitaMineral poretabletilla
muu: pojan synttärikattauksesta söin palan kakkua (piece of cake), palan kinkkupiirakkaa, noin 5 lihapullaa, muutaman kirsikkatomaatin, jokusen viinirypäleen ja pari prinssinnakkia sekä pari kourallista sipsejä (Raffel), kourallisen irtokarkkeja. Kyytipoikina 2 kuppia kahvia ja lasi Jaffaa.

Treeni: juoksu 1h30min (olipa kevyttä)

Sunnuntai 10.4.

Uni (la-su): 6h

Syömiset & juomiset:
aamiainen: 1 lasi Jaffaa, 1 annospussi magnesiumia
lounas: -
päivällinen: 2 palaa ruisleipää, 4 siivua leikkelettä, 1 pala saaristolaislimppua, 1 siivu juustoa, 1 lasi gefilus-mehua
ilta: 1 pikkukulho muroja maidon ja mansikkahillon kanssa

Treeni: maastolenkki, lähinnä poluilla 40min + 15+15 tiellä treenipaikalle ja takaisin.

As a summary

Aloitetaan treenistä. Joskus suunnittelin, että huhtikuussa tehtäis valtaosa treeneistä nastarit jalassa, eli maastossa. Yksi treeni tehtiin, eli sunnuntain maastolenkki kartan kanssa. Muutoin tuli vedettyä puhdasta pk-kauden lenkkiä tiellä. Kulku parani koko ajan viikon aikana. Lieneekö sillä osuutta asiaan, että olen venytellyt tavoistani poiketen joka päivä edes jonkun verran.

Syömistä pyrin tietoisesti vähentämään. Yksi lämmin ateria päivässä riittää tällaiselle läskille. Viikonloppuna tuli syötyä vähän sitä sun tätä. Juomista tulisi varmaan lisätä - esim. alkoholia en juonut lainkaan ja se tekee ihmisestä pidemmän päälle takakireän ihmisen. Toiseksi en juonut muutenkaan riittävästi.

Arkiaamuina kello herättä ajassa 6.45. Unta ehtii kertyä sellaiset 5-6 tuntia, joka mulle on liian vähän, 7 tuntia olisi selvästi kestävämpi pohja, mutta tuollaiseen luksukseen ei oikein ehdi. Viikonloppuisin yleensä pystyy pidempiin yöuniin. Tällä kertaa nekin jäivät hivenen liian lyhyiksi.

Kirjoitan tätä nyt maanantaiaamuna ja kello on 4.55. Nukahdin su-iltana vahingossa klo. 20 ja heräsin nyt klo. 4.03. Juna Helsinkiin lähtee 7.55 eli nyt olisi aikaa aamulenkille ennen kuin perhe herää. Eli melko väkevälle tuoksahtava Craftin asu päälle ja lenkille.

Nyt on kaikki pelissä!

Kävin perheeni kanssa Hesburgerissa ja söin kanasalaatin!

Kirsi Almin pyllähdys

Aika hiljaista on ollut blogin päivittäminen. Johtuu siitä, että ei ole ollut paljoakaan sanottavaa. Elämän muilla areenoilla, erityisesti työrintamalla on ollut sen verran kiireistä, että blogin lisäksi myös harjoituspäiväkirjaa on päivitetty erittäin harvoin. Varsova-Helsinki lennolla katselin pari päivää sitten kalenteria ja oikeaoppisena jukolasatsarina laskeskelin että ei hätiämitiä. Aikaa on. Siis Jukolaan, muttei 10-milaan.

Harjoittelu on siis painottunut hyvin voimakkaasti virtuaalisuunnistukseen, toisaalta ei näissä lumihangissa muuta suunnistusta voi edes harrastaa (paitsi hisuttelua, jota en harrasta). Romanttisessa Varsovassa oli +20 astetta ja täällä tätä perkeleen räntää, paskaista lunta, ja jäätä. Kaiken lisäksi huomasin jo tammikuussa, että hiihtäminen on keleistä huolimatta aika puuduttava liikuntamuoto.

Kalenteria tarkastellessa huomasin myös, että huhti-toukokuu näyttää tyhjältä. Töiden kannalta se tarkoittaa sitä, että on aikaa keskittyä siihen, mistä mun palkka maksetaan. Ja aivan liikaa on myös touko-kesäkuun vaihteessa deadline-merkintöjä. Toisaalta tyhjä kalenteri tarkoittaa sitä, että kissanristiäisiä ei ole, joka puolestaan merkitsee sitä, että työntekoni ei ole niin sidottu aikaan tahi paikkaan. Ja tämä on hyvä uutinen myös harjoittelun (aloittamisen) kannalta.

Kaavailin aloittavani jälleen kerran sellaisen ei-mitään-järkeä tyyppisen jakson, joka sisältää liian paljon juoksua, liian kovia kuntopiirejä, liian vähän kilojouleja, ja vain jonkin verran venyttelyä.

Computerization of Sports

Jotkut vääräleuat ovat arvostelleet, että esim. virtuaalisuunnistus ei olisi mitään urheilua lainkaan.

Kuunelkaa ja katsokaa TÄTÄ jätkää, niin opitte.

Kytäjä-Jukolan maastoanalyysi

Olen vetänyt muutamaan otteeseen suunnistussimulaattorilla Usmin ja Kytäjän kartoilla sekä valmiita että itse piirtämiä ratoja läpi. Tiukkoja maastoja molemmat. Oikeassa elämässä tuolla Hyvinkään seudulla näiden kahden maaston väliin jää Kytäjä-Jukolan 2010 maasto.

Jukolan kisasivuilta (http://www.jukola2010.net/) löytyy kisamaastosta kartta vuodelta 1946, ja se näyttää tältä:




















Kansalaisen Karttapaikasta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/) maastoa voi tarkkailla vielä peruskarttanäkymänä. Eli kannattaa mennä sinne. Kytäjän simulaattoriversiota vääntäessä mieleeni tuli, että olen muistaakseni joskus juossut jonkun kisan Hyvinkäällä. Jätin haahuiluni virtuaalimetsässä kesken ja aloin penkoa kartta-arkistoani. Sieltä se löytyi: SM-testi 2 juostiin elokuun viidentenä vuonna 1995 samaisella kartalla, josta osa löytyy Kytäjän simulaattoriversiosta. Samainen maasto toimi myös vuoden 1981 Jukola-maastona (vuoden 1981 kartat löytyvät myös osoitteesta http://www.jukola2010.net/). Vuoden 2010 Jukola-maasto löytyy siis tämän maaston itäpuolelta, järven toiselta puolelta.

Ja mitä tuosta nyt sitten sanoisi. Ensinnäkin en malta olla hehkuttamatta vanhan liiton ratoja. 15 tonnin kartalla kierrettiin selväpiirteinen rata, jossa melkein joka välille piti tehdä kunnon suunnitelma, ja sillä oli oikeasti perkeleellinen merkitys millaista suunnitelmaa lähdit toteuttamaan. Lisäksi rastivälit olivat kunnollisen pituisia, ja joka rastille piti suunnitella myös rastinotto. Emittien ja kymppitonnin karttojen myötä homma on mennyt siihen, että näperretään ja pyöritään pienessä tilassa sikin sokin kaikenmaailman perhosia ja heinäsirkkoja tai muuten vaan lyhyitä välejä ja haetaan 8 kilsan radalla 30 rastia. Nykyajan meininki on pelkkää rastinottoa ja toteutus tehdään 90 prosenttisesti suoralla reitinvalinnalla. Samaan aikaan päävalmentaja vaatii ratojen helpottamista ja lisää juoksuvauhtia. Meillä on jo lajeja, kuten maasto- ja ratajuoksu... tai RR-radat. Parempi olisikin kenties vaihtaa lajia kuin raiskata lisää hienoa ja perinteikästä suunnistusurheilua.

Se vanhan miehen tilityksestä. Omat muistikuvani tuosta vuoden 1995 radasta ja maastosta ovat hirveät. Vaikka rastit ovatkin löytyneet melko tyylikkäästi, niin en muista yhtä vaativampaa maastoa kuin tämä. Pysähtymisiä en ole karttaa piirtänyt, mutta niitä oli kymmenittäin. Korkeuseroja on paljon ja mäkien välissä yleensä soistuvia notkoja. Polkuja ei oikeastaan ole ja maastopohja oli muutenkin hidaskulkuinen. Myöskään mitään selväpiirteisiä "kirkontorneja" ennen rastia ei ole. Näitä "kirkontorneja" olen karttaan piirtänyt ennen 4., 5. ja 6. rastia, ja kuten huomataan, nekin ovat luonteeltaan sellaisia pisteitä, joihin ei sattumalta osu.

Ensimmäinen päätelmä on siis se, että pitää suunnistaa todella tarkasti koko ajan. Jos eksyy hajonnalle, niin pihalla olet. Jos juoksentelee muiden perässä, vielä todennäköisempää on se, että et löydä edes hajonnalle. Erityisesti sijoilla 300+ pystyy todennäköidsesti huomattavasti parantamaan asemia, jos koko ajan tietää missä liikutaan. Massapummauksia, jossa sata ukkoa pyörii väärässä mäessä tulee takuuvarmasti.

Toinen muistikuva on se, että hyydyin tuolla pitkällä välillä pahasti. Ja loppu olikin sellaista hölköttelyä ja korkeuskäyrät ylitettiin kävelten. Toinen päätelmä onkin se, että kunnossa pitää olla. Maastopohja on raskas. Lisäksi Jukolassa vedetään yleensä enemmän tai vähemmän suoraan, oli se järkevää tai ei. Tästä johtuen turhia nousuja tulee varmasti, joka ottaa fysiikan päälle. Tässä mielessä maasto muistuttaakin melko paljon Salo-Jukolan maastoa, jossain määrin myös vuoden 1885 Jukola-maastoa Sipoossa, vai oliko se 110 vuotta myöhemmin. "Omalla suunnistuksella" todennäköisesti pystyisi kiertämään turhia nousuja, mutta kuka kiertää jos letka edessä vetää suoraan? Tietysti ratamestarin vittumaisuusasteesta riippuu myös paljon, tuleeko nousuja vai ei. Jos rastit ovat aina mäen päällä kuten Salossa, niin siinä sitten könytään nelivetoa mäkiä ylös.

Se on ainakin varmaa, että samanlaista maastojuoksujukolaa ei tule, kuten Mikkelissä. Se on onneksi suunnistuksen voitto se.

Jallun Petteri Suhvonen on iloinen Jukolan tasosta ja monipuolisuudesta, mutta uhkakuvaakin löytyy

Petteri, Jukolaa on suunnistettu jo vuodesta 1949 asti. Mitä ajatuksia sinulla on Jukolasta noin yleisemmin?

Mielestäni voi todeta karkeasti ylisummaan, että Jukola on tuotteena kunnossa. Viestissä käy lamasta huolimatta hyvin suunnistajia, kisa on tasainen ja joukkueet suunnistavat erilaisilla, mielenkiintoisilla pelikirjoilla.

Mikä puhuu kisan tasaisuuden puolesta?

Jos unohdetaan KR tai Kristiansand luvuista, niin viestin kolmosen ja kymmenennen joukkueen ero on ainoastaan 20 minuuttia. Lisäksi tuloksista löytyy sellainen vahva keskiryhmä, joka taistelee kiivaasti 50 sakkiin. Muutamalla tykkijuoksulla moni joukkue nousee kuuden armoitetun sakkiin, ja puolestaan pari pummia suistaa keskikastin joukkueen sadan joukkoon. Tämä kisan tasaisuus on suhteellisen uusi ja tervetullut, parin vuoden mittainen ilmiö Jukolassa.

Hieman yllättäen kiität joukkueita pelikirjoista, miksi?

Puhun Jukolan vinkkelistä. On kisan kannalta mielenkiintoista, että kehissä on erilaisia suunnistustapoja. Eri keskustelu on sen sijaan se, että Jukolan vaihtelevat pelikirjat eivät välttämättä tue suomalaisen suunnistuksen menestystä isossa kuvassa. Jukola kielii siitä, ettei meillä ole kunnolla yhteistä suomalaista suunnistuksellista identiteettiä.

Voidaanko puhua suunnistuksellisesta identiteettikriisistä?

Kyllä voidaan. Valmentajat eivät ole kyenneet ratkaisemaan yhtenäisellä tavalla sitä yhtälöä, jossa tarkastellaan juoksuharjoittelun määrää ylöspäin tilan voittamisen ja suunnistustaidon suhdetta. Ja alleviivaan kuitenkin sitä, että tämä identiteettikriisi koskettelee laajoissa silmäaloissa suomalaisen suunnistustavan suhdetta lajin kansainvälisen evoluution kärkeen eikä niinkään Jukolaa. Evoluutiossa juoksuvoiman ja suunnistustaidon suhde näytetään ratkaistavan eri tavalla kuin valtaosa Jukola-joukkueista tekee. Se, mikä on hyvää Jukolalle – eli suunnistustapojen kirjavuus -, ei ole hyväksi kansainvälisen kilpailutilanteen ratkaisemiselle.

Mikä on Jukolan suurin uhkakuva?

Kyllä se on edelleen se sama eli suunnistajien takamusleveyden suuruusluokka. Edelleen olisi nostettava keskusteluun painokatot ja painolattiat. On kummallista, että tärkeä rakenteellinen keskustelu kimpoilee. Aivan kuin oleelliset kysymykset olisivat vain päiväperhosia, jotka hetkellisesti aktualisoituvat ja miltei saman tien hiipuvat.


Ja on sitä analysoitu muitakin lajeja:
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/sm-liiga/sihvonen-sm-liigatuote-kunnossa

Harjoittelun uudet suuntaviivat

Käväisin hiihtolenkillä ja mietin matkalla, miten sitä oikein treenaisi, notta olis hirveässä tikissä vappuna. Sitten kaivelin vanhoja ohjelmia ja aika tarkalleen hyvältä kuulostava rytmityshän sieltä löytyi.

Tammikuu

Männävuosina olen ihan riittävästi aloittanut kovia harjoitusjaksoja, jotka ovat loppuneet 2 viikon - 2 kuukauden jälkeen siihen, että ukko on täysin hajalla. Tästä oppineena tammikuu vedetään rauhallisesti ja jokainen treeni palautuneena edellisestä. Tarkoittaa sellaista 4-5 treenin viikkotahtia, lajeina hiihto, juoksu ja kuntopiireily.

Helmikuu

Määrää pari astetta enemmän kuin tammikuussa. Ohjelmaan otetaan mukaan myös suunnistus kerran viikossa Turun seudun talvirasteilla.

Maaliskuu

Transitiokuukausi. Määrät samalla tasolla kuin helmikuussa. Ja edelleen kestävyyspuolen reenejä. Koululaisten hiihtolomien jälkeen olisi hyvä lähteä viikoksi pohjoiseen vetämään viimeiset hiihtolenkit. Tuon viikon kun saisi kuun puolivälille, niin sen jälkeen harjoittelu etelän lumettomilla metsäpoluilla voisi alkaa. Toisin sanoen, tieltä ja ladulta metsään on kuukauden teema.

Huhtikuu

Ensimmäinen kisastartti heti kuun alkuun Karjaalla. Ja toinen näyttö voisi olla Kevätyössä, joka taidetaan muuten suunnistaa mulle melko tutussa maastossa. Reenien osalta loppuu tasavauhtiset homostelut. Ruuvia pitää siis kiertää kireämmälle. Harjoituksista 80 prossaa tapahtuu nastarit jalassa.

Kilpailukalenteri 2010

27.2. Finlandia-hiihto (Lahti)

19.-20.3. Sosiologipäivät (Jyväskylä)

3.4. Billnäsin keskimatka (Raasepori)

10.4. Kevätyönviesti (Nousiainen)

1.-2.5. 10-mila (Finspång)

19.-20.6. Jukolan viesti (Kytäjä)

4.-10.7. Kainuun rastiviikko (Puolanka)

11.-17.7. ISA's World Congress of Sociology (Göteborg)

2.-4.9. ESPAnet Conference (Budapest)

25.9. Lidingöloppet (Tukholma)

29.9.-1.10. ISSA's International Policy and Research Conference on Social Security (Luxemburg)

Lisää leveyttä ja massaa Vetelinjoelle

Vuosi 2010 ei ehtinyt vanheta vuorokauttakaan kun jo pitkään spekuloitu seurasiirto sai vahvistuksen. Virtuaalisuunnistaja Mickis, onnittelut sopimuksesta.
- Kiitos kiitos. Tää nyt ei varsinainen seurasiirto ollut, koska en virallisesti ole missään seurassa ollut, eli vapaana agenttina sain markkinoilla toimia.

Niin joo, miten ihmeessä Varsinais-Suomesta siirrytään Veteliin?
- No, onhan tuonne lakeuksien tuntumaan lähtenyt kaikenmaailman australialaiset Troy de Haasit ja David Brickhill-Jonesit. Nekin molemmat Turun kautta. Mutta sanotaan näin, että Veteli on ollut syksyn 2009 kuumin paikkakunta, on ollut poikakuoroja ja Räyringin yksinhuoltaisiä. Tuollainen tv-näkyvyys alkaa kiinnostaa kaikenmaailman hännystelijöitä, kuten minua.

Miten kaikki sitten käytännössä eteni?
- No, 10-milan juoksin samaisessa tiimissä yhden kisan sopparilla ja kun sitten annoin Markukselle VetU:n paidan kisan jälkeen, olin aika varma, että palveluksiani ei enää kaivata. Syksyn mittaan sitten tuli paljastettua, että haen seuraa. Loppupeleissä pohdin kasvattajaseurani ja MS Parman välillä. Ilmeisesti julkisuuden sokaisemina veteliläiset sitten päätyivät, että minullekin olisi seurassa joku rooli.

10-mila näyttöjekö pohjalta sulle sopimusta tarjottiini?
- Ei ihan. Tukholman tunnelbanassa vedin letkan rautatieasemalta Medborgarplatsenille ja olenhan mä tietysti tällä hetkellä virtuaalisuunnistuksessa VetU:n rankikärki. Olen myös lukenut Antti Tuurin teoksen Elosta ja maailmasta. Esko Ahon tie Peltolan tuvasta suuriin saleihin.

Onko virtuaalisuunnistus sitten se sun rooli uudessa seurassa?
- Eiköhän ne suurimmat menestyspaineet sillä saralla ole. VetU:ssa on vankat perinteet niin hiihtosuunnistuksessa kuin siinä oikeassa suunnistuksessa. Hisuttelu kun ei varsinaisesti mitään suunnistustaitoa vaadi, niin mun rekrytointi on tässä mielessä ihan ymmärrettävää. Kyl tää on nähty jo tämän kauden virtuaalikisoissa, jossa hisuttelijoiden MM-mitalistit haahuilevat miten sattuu.

Entä virtuaalimaailman ulkopuolella?
- No sellaista on puhuttu, että leireillä suunnittelisin ratoja ja veisin rasteja mettään, tekisin superfoodia, ja kuivattelisin ukkojen craftin alusasuja.
- Ja lyhyeksi mieheksi tarjoan yllättävän paljon leveyttä ja massaa, jota tuollaisesta laiheliineista koostuvasta tiimistä puuttuu.

No, miltä kokeneesta konkarista uusi seura näyttää?
- Helvetin kovalta. 10-milareissulla sain osallistua palaveriin, jossa ukot sopivat keskenään kovasta satsauksesta suunnistuksen eteen ja kun siihen vielä lisätään uudet hankinnat niin Jukon ykkösjoukkue on todella vahva.

Mitkä on omat tavoitteesi tulevalle kaudelle?
- Eiköhän tässä nyt viesteihin satsata niin että Jukon 2. joukkueessa pystyis vetämään pitkästä aikaa hyvän viestisuorituksen. Ja 10-mila paikasta tietysti taistellaan. Henkilökohtaisia kisoja olen viimeksi juossut silloin kun oli pihtileimasimet, joten ehkä sitä keväällä heti Karjaalla voisi kokeilla miten homma toimii emitillä.

Tuleeko harjoitteluun jotain muutoksia uuden tilanteen myötä?
- Tulee. Siihen palaan myöhemmin.