Tio

Tio eli mila eli 10mila juostiin vappuna Finspångissa. Lähdettiin ammattimaisesti liikkeelle jo hyvissä ajoin eli keskiviikkona. Torstaina oltiin Tukholmassa, josta ajettiin ekaan treeniin Finspångiin. Teemana oli Kent-Åke Ohlssonin kartanpiirtämisanalytiikan hahmottaminen ja tuntuman saaminen noin yleisestikin. Kent-Åke todettiin suurpiirteiseksi kaveriksi, joka piirtää kiven sieltä ja toisen täältä. Kent-Åke käyttää myös käyräviivoitusta varsin säästeliäästi ja on innokas kuvaamaan pienemmät mäet pistekumpareiksi.

Torstai-iltana oli lamppujen sytyttämisen aika. Pukeuduin juhlallisesti pyhätrikoisiin, yösuunnistus on aina yhtä juhlaa. Tiukkoja 2,5 kilsan ratoja oli tarjolla neljä, joista juoksin vain yhden. Kaavailin, että vedän sen niin kovaa kuin osaaminen ja rahkeet riittävät. Sattui nasahtamaan rastit ja juoksu kohdilleen. Pienistä lamppu- ja kantapääongelmista huolimatta matkan selkeästi paras suoritus oli siinä. Halden, Pan Kristianstad ja IFK Göteborg olivat myös paikalla, joten ihan ok seurassa tuli treenattua. Itse kisassa muuten ratkaisin 9. osuudella VetU:n ja Pan Kristianstadin välisen kamppailun joukkueeni eduksi hakemalla oikeat rastit metsästä (mikäli tulkitsen oikein 10milan tulospalvelua).

Perjantaina oli tarjolla reitinvalintaa ja Kent-Åken kartanpiirtämistyylin kertaamista. Valmennusjohdon ohjeiden mukaisesti vedin treenin rauhallisesti hivenen oikoen karttaan piirrettyä rataa. Maasto ja sääolosuhteet suosivat suunnistusnautintoa.

Jätin useimpien muiden tapaan perjantain iltatreenin väliin, koska pientä väsymystä oli jaloissa ja kisan starttiin oli kuitenkin aikaa noin vuorokausi. Vappuillan vietinkin sitten Markukselle kusettamalla myytyä pakkausmateriaalia pyöritellessä ja venytellen. Lisäksi opiskelimme maailmanmestari Kari Sallisen suojuoksutekniikkaa.

Lauantaina siirryttiin Norrköpingin majoituksesta Finspångiin 10milan kisakeskukseen. Iltapäivä meni naisten kisaa seuratessa, teltassa makoillessa, ruokaa jonottaessa ja kisakeskukseen tutustuessa. Startti tapahtui klo. 22, ja olihan se taas aika coolin näköistä katseltavaa.




Seurasin ekan osuuden kehittymistä screenin alla. Samalla tarkkailin miten Pyrinnön manageriosasto vieressä seurasi kisaa. Raja, jolloin suunnistusurheilu otetaan liian vakavasti, oli miehillä melko lähellä. Markuksen tultua vaihtoon siirryin teltalle, jossa tarkoituksena oli alkaa nukkua. Nukuin rikkonaisesti noin 1-2 tuntia ja muun ajan kuuntelin tahtomattani kisakuulutusta ja muiden osuuksien miesten valmistautumista tai kokemuksia suorituksistaan. Kuvassa Johannes valmistautuu omaan osuuteensa.

Lopulta luovutin, nousin ylös liian aikaisin ja aloin seurata kisaa ja vähitellen valmistautua omaan osuuteen. Tosin unohdin syödä kunnolla, ja siitä maksoin myöhemmin melko paljon. Tarjolla oli 11 kilsan 9.osuus Kent-Åken piirtämällä kartalla.

Toteutin Ruotsin reissun huonoimman suorituksen. Kunto ei ole ihan niin huono kuin kellosta voi päätellä, vaikka suurin syy ilman muuta löytyy talven harjoituspäiväkirjan valkoisista kohdista, joita on liikaa. Alku meni kohtalaisen ok, ainakin rastit löytyivät hyvin, mikä on tärkeää alkuosuudesta. Samoin uraa oli tarjolla mukavasti joten rastilta piti vain lähteä oikeaan suuntaan. Energiat loppuivat totaalisesti keskivaiheilla, kenties olisi pitänyt tankata paremmin aamuyöstä jolloin nousin ylös... mutta joo, paskaakos tällaisia miettimään, sillä olisi jaksanut ehkä yhden rastivälin paremmin, tiedä häntä.

Paska maku jäi ja vitutus oikeastaan kasvoi vasta kotiin palattua kun katselin karttaa ja mietin suoritusta. En usko, että edeltävillä leiritreeneillä oli kulkuun juurikaan vaikutusta. Jos niitä ei olisi ollut, suunnistus olisi ollut enemmän hukassa, nyt se sentään suijui kohtalaisesti yhtä selkeää pummia (ja vittu sekin kolmanneksi viimeisellä) ja yhtä isompaa ajautumista lukuun ottamatta.

Vajaat 50 päivää aikaa muuttaa tahtia, jotta 4. joukkueen 5. osuuden paikka aukeaa Jukolassa. Juuri nyt vituttaa niin paljon, että voisi olla hyvä sauma treenata sen voimalla olemassa oleva aika kunnolla. Mietitään sitten Jukon jälkeen oliko tämä elämäni viimeinen 10mila-reissu vai ei.