Suunta ja uria haistellen

Päädyin otsikon mukaiseen suunnitelmaan Jukolan pitkälle yölle torstain harjoituksen jälkeen. Tein treenin Tupavuoren kartalle kyhätyllä 6 kilsan reitillä. Se oli urien puuttumisen vuoksi suunnistuksellisesti useamman pykälän vaativampi kuin itse pitkä yö, mutta antoi osviittaa ja toimi varmaankin kärkijoukkueiden juoksijoille erittäinkin hyvänä Jukola-treeninä. Kangasta hieman, pari pitkää väliä joista toisessa rasti oli isomman mäen takarinteessa ja toisessa sitten hyvin epämääräistä tavaraa koko väli ja rasti takarinteessä.

Majapaikassa Himoksella tein perjantaina toisen lyhyemmän treenin kartan ainoalla tasaisella, mutta suunnistuksellisesti vaativalla, alueella. Lähinnä kuulostelin jalkojani koska suurin epävarmuus kohdistui sinne. Kaikki oli viime viikonloppuun nähden mallillaan.

Sotasuunnitelma oli selvä: Suunta on tärkein (peukalokompassi saa toimia varakompassina ja levarilla mennään), sitten urat, ja sen jälkeen sormet ristiin, että vasen pohje kestää. Erinäisiä tavoitteita olin myös miettinyt. Oli aikatavoite, joka oli laskettu omien surkeiden suoritusten pohjalta. Jouduin sitä korjaamaan kun katsoin ratamestarin laatimia ihanneaikoja. Otin 10 minsaa omasta pois. Siitä huolimatta 2h13min oli reilusti sen alle. Toinen tavoite oli osuussijoitus, joka oli laskettu hieman hitaammille ja vaativimmille radoille, jäin siitä noin 100 sijaa. Putkipätkää ennen olevien hajontojen jälkeen olin vielä turvallisesti osuussijatavoitteessa kiinni. Putkipätkän maastojuoksussa sitten jäätiin niille, jotka olivat talvella ulkoilleet. Ja kolmas tavoite oli nostaa joukkueen sijoitusta reilusti - minimitavoite nostaa ylipäätään. Minimitavoitteeseen päästiin 19 päänahalla. Se ei ole paljoa, ja jossain vaiheessa sijoituskin oli noin 50 sijaa parempi kuin puomilta lähtiessä.

Teltasta noustessa arvoin laitanko edellisenä päivänä ostetun lampun päähäni vai otanko pienen tuikun. Luin Markuksen ajatuksia niin että ehkä se kannattaa laittaa ja kun muutkin lähtöpuuhissa olevat asettelivat lamppujaan päähän niin ajattelin että menköön. 19-vuotiaana en olisi laittanut, mutta vanhana pitää pelata varman päälle.

Rata löytyy tuolta. Ykkösellä uloin hajonta. Täräytän 3000 lumenia päälle k-paikalle juostessa ja alan ottaa suuntaa. Tuntuu vaikealta kun ei ole levaria käyttänyt miesmuistiin. Valo heijastaa karttamuovista siten, että pitää vielä napsauttaa himmeämpi valaistus päälle. Kompassikäsi ojossa sitten uraa pitkin kohti ykköstä. En kunnolla näe onko kyseessä tiheikkö vai aukko, jonka reunassa rasti on. Punavihersokeus yhdistettynä vähän liian kirkkaaseen valaistukseen tekee hommasta hieman ilkeän oloista. En tietenkään malta pysähtyä ja ottaa siitä selvää vaan vedän polun jälkeen suoraan tiheikköön 200 metriä rastista vasemmalle, saan kiinni v-kuopasta ja siitä sitten rastille, jonka huomaan olevan aukon reunassa. Alkaa juuri niin kuin ei pitäisi.

Sitten sisäradan kautta tv-rasteille. Seiskalle tarjotaan ensimmäistä mäkeä ja minulla sisäradan kivi. Könyämiseksi menee ylämäki. Toisaalta hirveitä aikomuksiakaan ei ole väsyttää itseään ensimmäiseen mäkeen. Rasti löytyy suoraan, samoin seuraavat, vaikkakin 8. rasti on yllättävän alhaalla ja usko meinaa jo loppua. 11. rastin hajonnalla mulla on jyrkänne ja kierrän vasemmalta polkua ja siitä uraa tiheikön läpi rastille.

13-14-15 ovat isomman puoleisia hajontoja. Hajonnan haistoin jo 12. rastin jälkeisellä polulla koska miestä lähti eri suuntiin ja toiseksi siksi että tuolla alueella parveili hätääntyneen oloisia miehiä joka rastilla. Oli käsillä se fiilis, kun tietää, että nyt nousee sijoitukset.

Putkipätkä alkaa. 18. rastin jälkeisessä ylämäessä alkaa myös jalka painaa, ja fiilis vaihtuu siihen, etä nyt putoaa sijoitukset. Otan perstaskusta geeliä ja varon pudottamasta sinne ahdettuja varakompassia, toista geeliä, punaista särkylääkettä tai magnesiumeja. Mäen päällä hieman heikkoa toteutusta ja jonkinlaisen letkan toisena juoksen alas tielle paikasta jossa ei ole lainkaan uraa. Tien kautta sitten ylämäkikävelyä rastille. Sitten vain roikkumista muiden perässä. 22-23 väliltä ei ole tarkkaa kuvaa mistä mentiin - tai mentiin siitä, mistä se ura meni. 23:lla leimaan noin 15 ukon kanssa samoihin aikoihin, ja joku kysyy kuka luki karttaa. Kaikki nauravat ja pudistelevat päätään.

Tv-rastin jälkeen putki loppuu ja se on helposti arvattavissa vaikka kaikki lähtevätkin samaan suuntaan. Mulla on kumpare, ja se löytyy. Sitten tapahtuuu jotain mitä en osaa oikein jälkikäteen karttaa katsoessa vieläkään selittää. Jään pyörimään teiden väliin ja käyn myös tuossa 26. rastin hajontarastilla. Tässä sen pitäisi olla, just mentiin tien yli... Mulle ei jostain syystä avaudu lainkaan että en ole juossut toisen tien yli ja aikaa kuluu noin 3 minuuttia että saan jostain idean lähteä tien yli omalle rastille. Mysteeri tämä on edelleen. 29-30 välillä näen kasvattajaseurani paidan joka lähti puomilta minua muutaman minuutin eteen. Hivutan sen kiinni ja pidän huolen että se jää myös vaihtoleimauksessa taakse. Varsinaiseksi loppukiriksi hommaa ei voi luonnehtia. Sen näkivät myös tv-katsojat ja Fabian Hertner.

Fanit odottivat puomin jälkeen ja jäin kuvattavaksi ja vaihtamaan muutaman sanan. Kuvasta päätellen pitkä yö kesti vuosia. Naama oli ainakin vanhentunut H35:stä H50:een.

Kuva: Pauli.

 

Saldoksi tuli myös mustelma otsaan, joka näkyy myös kuvassa. Suunnitelma oli varsin oikeanlainen eli suunta kannatti pitää ja uraa juosta. Uraa oli ennakoitua huomattavasti enemmän, joten fyysiikalla jäätiin paljon. Se oli kuitenkin arvattavissa. Plussaa oli kuitenkin viimeisten vuorokausien lihashuollon onnistuminen. 22-23 välillä ohitin Pyrinnön juoksijan jonka liikkumisesta paistoi läpi kovat jalkakrampit. Niiltä luojan kiitos säästyin. Ykkösen ja 27. rastin typeryydet olisivat saaneet jäädä tekemättä. Ei mikään priima, mutta ei nyt ihan paskakaan suoritus - etenkin jos katsoo missä oltiin viikko sitten.