Lyhyeksi jäänyt pitkä eli Saariston kesärastit

Lauantaina Kuusistosta (ks. edellinen postaus) kotiin päästyäni olin aivan loppu. Söin, join, laitoin kamat kuivumaan ja voltarenit oikeaan polveen sekä vasempaan pohkeeseen. Katselin Nordic Tourin loppuun tv:stä - kisakeskuksen kuumuuteen en jäänyt sitä seurailemaan. Tarkoitus oli tehdä maanantaiseksi pp-show valmiiksi. Väsytti niin, että oli pakko nukkua hieman. Laitoin puhelimen herättämään klo. 19. Herään lopulta klo. 2.30 varhain sunnuntaiaamuna. Nukuin siis vajaa 9 tuntia. Syön ja juon lisää, otan vähän magnesiumiakin. Valmistelen maanantaista puhekeikkaa reilun tunnin. Ja noin neljän maissa väsyttää taas siten, että nukahdan heti. Puhelimeen asetan herätyksiä muutaman kappaleen vartin välein ja viimeisen vielä puolitoista tuntia ennen sunnuntain starttia.

Herään ensimmäiseen herätykseen ja nousen ylös. Syön ja juon lisää. Voltarenia vielä kipeisiin paikkoihin. Kamat kasaan ja kohti Paraista. Luvassa varmasti hieno maasto. Toiveena on että avokalliota tarjottaisiin mahdollisimman paljon. Tänään ei jalka nimittäin tule ryteiköissä nousemaan.

Kisakeskukseen ajetaan pikkuteitä ja vielä pienempiä teitä. Vanhan ajan kansallisten tuntua, suunnistuskilpailu jonne kukaan ei tule muuten vain katselemaan. Matkalla sekä kisakeskukseen että kisakeskuksesta lähtöön panen merkille, että maasto on yllättävän peitteistä, pohjalla kaikenlaista varvikkoa ja risukkoa. Alkaa vähän pelottaa. En verryttele koska kaikki liike on todennäköisesti pois matkavauhdista.

Suunnistus lähtee käyntiin heikosti. Ykkösvälillä yritän katsella milloin on hyvä nousta suon laidasta. Katselen vähän liian pitkään ja menen vasemmalta ohi. Kutosella seuraava isompi virhe, oikeastaan kaksi eli surkea lähtösuunta ja rastinotto. Vaikka viivat näyttävät muutoin ihan ok:lta niin päällimmäinen tunne on väsymys. Ei vaan jaksa ja notkojen peitteiset alueet, rinteiden kivikot ja muut ryteiköt syövät kaiken energian. Ainoa ratkaisu on löytää avokalliota mahdollisimman paljon, mutta niitä löytyy aina mäen päältä, jonne kipuaminen tarkoittaa tässä maastossa aina muutaman käyrän nousua. Päätös keskeyttämisestä hiipii mieleen 8. rastin jälkeen, jolloin ajaudun tiheikkö-kivikko yhdistelmään. Vituttaa oma surkea juoksukunto. 10. rastilla vielä luen että kyseessä on jyrkännerasti. Tulen jyrkänteelle, mutta rastia ei näy. Katselen siinä jonkin aikaa ja ihmettelen, että kyllä tämä jyrkänne pitäisi karttaan olla merkitty. Vasta sitten katson rastimääritettä ja osaan nousta jyrkänteen yläpuolella olevalle notkolle. Mieli on maassa.

10. rastilta lähtiessä katselen jo mitä kautta tästä pääsisi mukavasti kisakeskukseen. Päätän mennä metsää pitkin. Jossain vaiheessa takaani kuuluu ryskettä, syljeskelyä ja ähkimistä. Tiedän taakseni katsomatta että nämä suunnistusäänet kuuluvat vain yhdelle ihmiselle. Juoksen pientä uraa ja päätän antaa tietä. Katseet kohtaavat ja ex-päävalmentaja toteaa: "Kato, moro. Mikäs paita sulla on oikein päällä?" En ehdi vastata, koska miehen matka jatkuu loppurasteille. Minä oikaisen ja tulemme peräjälkeen maaliin.

Väsy, väsy, väsy. Molempina päivinä täysin ponnetonta menoa. Eikä 5 kilometrin hidasvauhtinen suunnistus Kuusistossa pitäisi viedä näin totaalisesti energioita kuin se vei. Jalat painoivat tänään jo 2. rastilla.

Jukolaan on muutama päivä. Ja voi olla että rangaistuslenkit keskeyttämisen vuoksi on syytä tehdä vasta Jukolan jälkeen. Torstaina harjoitusmaastoon ja sitä ennen lepoa.