Taitoharjoittelu

Suunnistajan taitoharjoittelu perustuu käsitykseni mukaan pääsääntöisesti siihen, että paskalla istuessa katsellaan vanhoja karttoja vaihtoehtoisia reitinvalintoja ja mahdollisia pummeja spekuloiden. Tietysti itse suunnistaminenkin toimii taitoharjoitteluna. Pulma vain on siinä, että harva kuntorastiaktiivi oikeasti toteuttaa mitään varsinaisia taitoharjoitteita. Sosiaalinen paine, joka tulee siitä, että kaikenmaailman attackpoint-tutut tai entiset seurakaverit katselevat netistä kuntorastien tuloksia ja rastiväliaikoja, pakottaa enemmän tai vähemmän yrittämään elämänsä juoksua. Vedetään riskillä, toistetaan samoja virheitä, juostaan kompassi ojossa suunnalla, peesataan naapuriseuran ykköspyssyä, kytätään toisia, eikä juurikaan kehitytä taidollisesti.

Kuntorastien tasokin vaihtelee melko suuresti. Esim. varsinaissuomalainen suunnistaja tietää, että mikäli haluaa haasteita, kannattaa lähteä metsään tiistaina tai torstaina eli PR:n ja Parman järjestämiin tapahtumiin. Seuroilla on tietysti myös omia taitoharjoituksia, samoin yksittäiset suunnistajatkin osaavat keksiä itselleen haastellista tekemistä metsässä. Löysin World of O:sta hienon esimerkin taidolla tehdystä taitotreenistä, jonka pääosissa on ruotsalaissuuruus Peter Öberg. Eikä Mats Troengkaan laita yhtään huonommaksi.

Joskus kauan aikaa sitten itsekin väsättiin samankaltaisia treenejä, muistan myös kieli poskella tehdyn "taitotreenin" jossa itse rastipiste sekä sen ympäristö oli tummennettu... Erityisen hauskoja oli myös parisuunnistuksena tehty "minä poljen sinä ohjaat"-harjoitus.

No, harva jukolasatsari tuollaisia treenejä alkaa omatoimisesti väsäillä. Itse olen kuitenkin paskalla istumisen lisäksi tehnyt tässä kuussa muutamia - tuntimäärältään ehkä saman verran kuin fysiikkaa - suunnitelmallisempia harjoitteita karttojen kanssa. Kyse on siis kuivaharjoittelusta olohuoneen sohvalla, mutta näitä voisi ja kannattaisi toteuttaa myös itse maastossa.

Esimerkki yhdestä treenistä: ideana on poimia olennainen rastivälistä. Vaiheet: 1) katsele jostain kartasta (aluksi suhteellisen simppeli) rastiväli, 2) tee reitinvalinta, ja poimi kaikki olennainen niin, että pystyisit periaatteessa vetämään rastivälin katsomatta karttaa (voit käyttää rastivälin tutkailuun joko mielinmäärin aikaa tai vain rajoitetun ajan, esim. 5 tai 10 sekuntia), 3) piirrä rastiväli ja reintinvalinnan olennaisimmat kohdat paperille, 4) piirtäessä jo kenties huomaa, että jotain unohtui. Tarkista piirtämisen jälkeen kartasta unohtuiko jotain, miten maastokohteiden etäisyydet ovat suhteessa toisiinsa, periaatteessa tsekkaa siis se, löytäisitkö itse piirtämilläsi kartalla lipulle.

Tästä pystyy muokkaamaan erilaisia variaatioita mielinmäärin. Alla kuitenkin vielä kuvinä sama esimerkki, koska tiedän että lukijakunnassa ei välttämättä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä:

Kuvassa pala Daniel Hubmannin treeniä. Suhteellisen simppeli, vähän tavaraa kartalla, ja olennaisimpien kohteiden poiminta helppoa.

Alla sitten itse 10 sekunnin tuijottelun pohjalta piirretty versio rastiväleistä 4-5-6. (Yleensä teen nämä siis kynällä paperille, mutta tähän nyt ajattelin piirtää sen tietokoneavusteisesti). Mikäli Hubmann olisi lähtenyt maastoon mun piirtämällä kartalla niin hän olisi pummannut ainakin 5. rastia, koska rastinottoon edellyttävät kivet ovat suhteessa rastiin päin persettä. Hubmann olisi etsinyt rastia liian aikaisin. Tuosta nyt näkee kaikenlaista muutakin, kuten sen, että mun ohjesääntö rinnerasteille on se, että ne otetaan yläkautta.

Brookseilla ASICS Stockholm maratoniin

No niin, viikko sitten se tuli ensimmäisen kerran mieleen, tänään iltalenkillä sama ajatus hiipi noin viidennen kerran viikon sisällä ajatuksiin. Onkohan siinä mitään järkeä? Jos lähtis sillee, että matka on tärkein ei aika. Menis sinne vaan ja fiilistelis maailman hienointa kaupunkia. Kom igen, mieti mikä fiilis on juosta Östermalmilta Strandvägeniä pitkin Gamla Staniin, Slussenilta kohti Västerbronia, sieltä sit kaupungintalolle, Vasastanista takaisin Valhallavägenille, toka kiekalla pääsee vielä Södra Djurgårdenille... Vittu mä kiroan tätä päätöstä kun olen toisen kerran Västerbronilla... toisaalta jos on paskat housuissa niin sitten on paskat housuissa. Ja Jukolaan on kuitenkin kaksi viikkoa - hyvin toipuu siihen mennessä.

Illalla nettisivuille, jossa kerrotaan, että yli 17 000 on jo ilmoittautunut, reilu 3 000 juoksijaa vielä mahtuu. Tuo tieto on kirjattu 14. marraskuuta. Ei muuta kuin nettipankkitunnukset esiin ja ilmoittautuminen vetämään.

Elämäni ensimmäinen (kenties myös viimeinen) mara on 2. kesäkuuta 2012.

Silloin kun ei vielä ollut blogeja

Löysin arkistosta kisa-analyysejä, joita oli tehty kartan kääntöpuolelle ja irtolappusille. Yllättävän paljon kaikenlaista tapahtumaa ja käännettä miltei joka kisassa. Tässä joitakin:

Tiivistystä vuonna 1998

Hirvee krapula, ei virheitä, kulku yllättävän hyvä (25-manna 1998, ei muita analyysimerkintöjä)

Hellstenin Juhan kuulumiset keväällä 1996

11-12: Hätäilyä rastilta lähdössä, ei suuntaa, ei suunnitelmaa. Toteutus suunnitelman mukainen. Lähdin päin persettä. Tulin tielle, löysin polun ja luulin tulleeni oikealle polulle. Jatkoin polkua, mutta huomasin, että ei vitussa olla oikein. Yritin korjata mutta olin pihalla kuin Mustin koppi. Onneksi Hellsten tuli Lehtolan kanssa ja liityin porukkaan.
12-13: Ei sen kummempia suunnitelmia. Peesasin Hellsteniä, joka ei tosin ollut parhaassa vedossa. Kuulemma hiukan flunssainen. (Siljarastit 1996, H20)


10-mila -näyttöjä ja hyöty irti muista suunnistajista 1996

2-3: Alku suunnitelmien mukaan. Polulla pääsarjojen aloittajat ryntäsivät sekaan ja pasmat sekosivat täysin. Luin mäen väärin ja siinä sitä oltiin. Selvisin tilanteesta kysymällä joltain 40-kymppiseltä äijältä. Ajattelin, että siinä meni 10-mila paikka.
6-7: Kuulin kutosella pääsarjalaisten huutavan koodeja ja tarkistin niitä omiini (241 ja 253). Ne natsasivat kohdalleen, joten se suunnitelmasta ja peesiin.
7-8: Kartta rullalla peesissä (ISOTONIC-viesti 1996, H21B)

Itsevarmuutta Maskussa 1996

5-6: Tiellä huomasin että letkan häntä on edessä 400 metrin päässä. Päätin, että leimaan kutosella letkan kanssa samaan aikaan, leimasin. (Kevätyö 1996)

Sisulla pronssia 1995

7 (kartanvaihto): Ajattelin jo keskeyttää, mutta maaliin oli niin pitkä matka että päätin vetää ainakin yhden lenkin.
16: Aivan puhki. Kävelin polulle ja päätin jatkaa (AM-pitkä 1995, H18)

Turhautumista 1994

1-2: Vittu mikä virhe, vittu mikä maasto, vittu tätä elämää.
3-4: Päätin lähteä tietä pitkin kisakeskukseeen. (SM-testi 2, H18, 1994)

Trilleri Skövdessä 1994:

3-4: Juha lähti jostain syystä päin helvettiä ja huusin sille, että tulee perässä mutta sinne se jäi. Rasti löytyi helposti, Lynx leimasi mua ennen.
4-5: Lynxin jätkä lähti puskemaan tiheikköön. Menin kuviorajaa pitkin, avosuo ja rasti. Leimauksessa tajusin, että Lynx jäi ja ollaan toisena. Jännitti niin paljon etten meinannut saada pihtejä millään osumaan.
5-6: Lynx peesissä, helppo väli.
6-7: Polkua ja pieni oikaisu. Lynxin kanssa rinta rinnan. Mulla leimaus taas kestää ihan vitusti ja Lynx ehtii loppusuoralle ennen mua. (U-10mila, 1994)

Matkusta junalla - vihreä mutta vittumainen valinta

Paljon on puhuttu VR:stä pahaa, paljon on sille naurettu. Ei ole Uutisvuotoa, johon ei olisi käsikirjoitettu VR-aiheista vitsiä.

Ongelmia on niin muussa junaliikenteessä kuin turvalaitteissa. Mikään sääolosuhde ei ole optimaalinen. Lippujakin on vaikea ostaa, konduktööreistä on pulaa ja he ovat väsyneitä. Tarpeeksi kun junassa istuu niin kaikkeen tähän vaan tottuu. Ainoa asia, joka oikeasti enää vituttaa on muut junassa matkaavat, ja erityisesti seuraavat:

- ovimekaanikot: ihmiset, jotka eivät osaa käyttää WC:n ovea ja luulevat että ovi lukittuu jos ovea hakkaa mahdollisimman kovaa kiinni ja toistavat tätä 10-15 kertaa kunnes joko huomaavat, että ovessa on lukko jota kääntämällä ovi menee kiinni tai päättävät pidättää hätäänsä ja menevät takaisin paikoilleen.

- flunssaiset ihmiset: yskivät ja räkivät, vaikka olisi pitänyt jäädä aamulla kotiin (erityisen viheliäinen tapaus, jos istuu takanasi)

-"työporukat" menossa aamujunalla kokoukseen/palaveriin/seminaariin: puhuvat taukoamatta yleensä työhön liittymättömistä asioista, porukan esimiehen tunnistaa 3 minuutissa siitä, että muut nauravat esimiehen surkeille letkautuksille, lukevat usein 7päivää tai muuta roskalehteä ääneen toisilleen ja nostavat keskustelunaiheita lehden jutuista.

-"työporukat" palaamassa iltapäiväjunalla kokouksesta/palaverista/seminaarista: alussa yli-innokkaina kertaamassa toisilleen, mitä kokouksessa/palaverissa/seminaarissa tapahtui ja käsiteltiin, mitä joku sanoi, miten se ja tuo sanominen pitäisi tulkita, miten huono esiintyjä sekin oli, miten maailmantärkeintä oli taas käydä tässäkin kokouksessa/palaverissa/seminaarissa. Tunnin päästä joku ottaa roskalehden käteen ja alkaa kysellä takasivun tietokilpailukysymyksiä.

- juoruämmät puhelimessa: nainen tai mies, joka puhuu yksityis- tai naapurin asioita kaverilleen puhelimessa. Rantaradalla puhelu saattaa alkaa Helsingin päärautatieasemalta ja kaikki samassa vaunussa istuvat odottavat, että juna ehtisi nopeasti Salon tunneleihin, jolloin puhelu katkeaa.

- katkonaiset puhelut: sinnikkäät ihmiset, jotka yrittävät tunneleissa tai muualla korvessa uudestaan ja uudestaan soittaa koska kentän katoaminen katkaisee alituisesti puhelun. "Joo, tää on nyt näissä tunneleissa, niin joo siis se Pertti sitten hyppäsi parvekkeelta ja... haloo... haloo... ootko sä siellä... kuuluuko... joo nyt kuuluu.... mitä... nyt taas pätkii...."

- bisnesäijät: jos Neuvostoliitto vielä olisi niin nämä jätkät tekisivät vanhan liiton idänkauppaa. Nyt ne pyörittävät muuten vaan maailmantärkeintä kauppaa - yleensä jotain hilavitkuttimia. Elleivät soita puheluja niin vastaanottavat niitä alituisesti, ellei puhelin soi niin se piippaa tekstiviestiä tai e-mailia. Juoruämmien ja katkonaisten puheluiden alakategoria. Huonosti istuva puku päällä, valkoisen kauluspaidan kaulus hiertää, mutta asiat on jumalauta hoidettava, asiakkaihin on pidettävä kontaktia, pomoa on informoitava, ja alaisilta kyseltävä miten homma etenee. Kuolevat nuorena mutta loppuun palaneina.

- hipit: nousevat rantaradalla aamupäivällä Karjaan asemalta, iltapäiväjunassa niitä ei näy. Pukeutuvat itsekyhäämiinsä liian suuriin ja liian kirjaviin villapaitoihin. Naamasta roikkuu vähintään yksi uistin. Kutovat villapaitaa tai lukevat eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittamaa kaunokirjallista tuotosta. Kaikesta huokuu, että degrowth ja kaikki muukin hidastaminen on se mun juttu. Itsekkäät paskiaiset.

Halikko-viesti: Ei äidin tissiposkille

Nurmonen, Hämäläinen, Mamia, Peltola, Noponen, Liukkonen, Hernelahti, Martomaa, Fagerrud, Lehto, Weckman jne.. ovat verryttelemässä tiepaikoituksen ja kisakeskuksen välillä kun itse kävelen vasta kilpailukeskukseen. Itse keskuksessa vastaan tulee jopa koomisen itsevarman näköisiä suunnistusihmisiä äspee Finckestä ja Saila Kinnistä Tuomas Tervoon. Taitaa olla kovien jätkien ja mimmien kisa - vaikkei sitä meidän joukkueen kokoonpanosta voisi päätelläkään. Isot pyssyt vetelee kuivia Patanan yöcupissa.

VetU lähtee niin sanotusti kova pää edellä, joten oma roolini on juosta viestin 15. ja viimeinen osuus. Joukkueen manageri Jani toteaa rauhoittavasti ja kannustavasti 5 minuuttia ennen yhteislähtöä, että ei sun osuudella ole niin hirveästi merkitystä. Ajattelin kuitenkin lähteä juoksemaan ja sen verran hermostunut olin, että oli jäädä farkut jalkaan. Jani ehtii kuitenkin repiä farkut jalasta, ja pääsen 2 minuutin verryttelyllä yhteislähtöön.

Keskiviikkona tekemäni thierrymäisen suunnistus/metsäjuoksutreenin perusteella tiesin, että fysiikkaan ei kannata luottaa. Keskityin loppuviikon henkisyyteen ja kädet ristissä toivoin että Lakasen opit toimivat. Paskan marjat.

300 metriä juostuani k-paikalta jalat tuntuvat lyijymäisyydessään imeytyvän märkään maahan. Miten näin lyhyet reidet voivat painaa näin saatanasti?

Ykkönen löytyy suoraan, samoin kakkonen. Kolmoselle mennessä yritän välttää nousemasta rinteeseen liian aikaisin. Malttia on niin paljon, että vedän alhaalta ohi, ja jään kartoittamaan rinnettä. Pummi on kauden komein. Alkulenkin loppu onkin sitten suhteellisen virheetöntä ja reitinvalinta on pääsääntöisesti suoraan ellei ura tee jotain muuta. Alkulenkin loppua kohti tuntuu myös fyysisesti vähemmän paskalta.

Sitten yleisörasti ja 100 metriä viitoitusta. Viitoituksen jälkeen ylämäki ja pahalta tuntuu. Loppulenkki on fyysisesti aivan järkyttävää. Juoksupohja on myös soistuvampaa kuin alkulenkillä ja hidastaa vielä hieman. Ratamestari oli tehnyt hienoa työtä ja laittanut vielä ankkuriosuuden viimeisille rasteille kunnon mäkiesteet eli ns. fyysisen hajonnan. Itse lankesin tähän ehkä paremmin kuin ratamestari osasi kuvitellakaan.

Loistava maasto, hieno rata, nätti keli. Ensi vuoden osalta luotan siihen, että tänä vuonna annetun luottamuksen menettämisen johdosta tarjolla olisi 3.-4. osuuden pätkä.

Salpa-Jukola: 4.osuus

No niin, vähän myöhässä....

Vanha suunnistusviisaus kertoo, että kun kerran putoaa lyhyille osuuksille, sieltä ei yleensä nousta takaisin. Niinpä sain erinomaisen mahdollisuuden kuitata Kytäjän 4. osuuden pettymykset juoksemalla unelmajuoksun vuoden 2011 Salpa-Jukolan 4. osuudella.

VetU II oli aloittanut erinomaisesti. Siirtyessäni lähdön jälkeen autoon nukkumaan katselin kännykästä ensimmäisen osuuden väliaikoja. En malttanut nukkua vaan seurasin Tuomaksen vaihdon. Samin ensimmäinen väliaika sai aikaan sen, että seurasin myös toisen osuuden - välillä käytiin niin korkealla että alkoi pelottaa. Toni eteni väliaikojen mukaan tasaisesti pitkällä yöllä ja pystyin melko tarkkaan laskemaan milloin on syytä laittaa nastarit jalkaan ja lähteä haistelemaan kisakeskuksen tunnelmia.

Puomilla odottaessani VetU I:n 4. osuudella juossut takavuosien lupaus Markus tuli jo vaihtoon. Markus kertoili kuulumisia samalla kun kovana taktikkona seuraan sivusilmällä, millaisia paitoja lähtee 4. osuudelle. Toiveena on, että Toni tulisi jonkinlaisessa ryhmässä, jotta näkisin minkälaista vauhtia siellä kilpakumppanit pitävät. Muutamaa sekuntia ennen Tonin tuloa Markus ehtii varoittaa ykkösvälin poluista, mutta en enää ehdi esittämään tarkempia kysymyksiä.

Kilpailukausi alkaa

Puomi-K-1: K-paikan viitoitus on sen verran lyhyt (tai sitten juoksen sen niin helvetin kovaa), että ehdin vain katsoa radan muodon. Tämän jälkeen katselen ykkösväliä ja yritän päätellä, mitä Markus yritti varoitella. Suunnitelma on mennä polkua pitkin ja kuviorajalta laveaan notkoon. Juoksen muutaman muun kanssa letkassa. Markuksen sanat poluista ihmetyttää, koska sokeat silmäni näkevät vain yhden polun. Kuvioraja näkyy, mutta odottamaani uraa kohti rastia ei näy, mikään muukaan ei oikein täsmää ja kaikki muut jatkavat polkua pitkin suoraan. Jatkan 6-7 miehen letkassa 3. sijalla, kun vastaan tulee rasti. Koodi täsmää ja vasta nyt ymmärrän, että tulimme alakautta rastille. Vasta kisan jälkeen huomasin, että siinähän meni myös suorempi polku, jota siis juoksimme rastille.

1-2: Letkaa ei enää ole, sillä letkasta vain kaksi leimaa samalla ykkösellä. Otan ilmeisen virheellisen reitinvalinnan kakkoselle. Varsinaissuomalainen suunnistusluonne lähtee automaattisesti mäen päälle hakemaan vauhtia. Ajoura vie vielä mukavasti mäen lounaisrinteeseen. Näkyvyys on hyvä, mutta näkymä paljastaa, että edessä on läpipääsemätön kuusitiheikkö. Oikealla näkyy suunnistajia menevän polkua pitkin tiheikön läpi ja lähden sinne. Parempi vaihtoehto ehkä olisi ollut jatkaa vasemmalta loppuun asti. Rasti löytyy kuitenkin suoraan. Lisäksi tuosta lounaisrinteestä on vielä hyötyä myöhemmin, tosin sitä en tiedä vielä tässä vaiheessa.

2-3-4-5: Juomarastihässäkät. Kolmonen menee suoraan, 4. ja 5. rastit ovat pelkkää kosmetiikkaa. 2-3 välin polun ylityksessä Lakasen vetämä letka ohittaa melko reippaalla vauhdilla. Vuoden 1994 KLL:n kisoissa Pihtiputaalla minun ja Lakasen välinen ero kilometrivauhdissa taisi olla samaa luokkaa. Mikään ei ole siis muuttunut. Paitsi se, että Pihtiputaalla juoksin melko kovassa darrassa.

Tähän mennessä kaikki on periaatteessa ok, olen jopa nostanut muutaman sijan joukkueen sijoitusta. Varsinaisia suunnistusvälejä ei kuitenkaan ollut kuin oikeastaan tuo heikommin mennyt 1-2 väli.

Sunnuntaiaamun musta hetki

5-6: Juoksen pienehkön äijäporukan kanssa uraa, joka vie askel askeleelta liiaksi vasemmalle. Irtaannun porukasta ja lähden etuoikealle ylös mäkeen. Avokalliot ovat selkeät ja pikkujyrkänne 100 metriä ennen rastia vahvistaa ennakoinnit. Vasemmalta juoksee rastimäkeen jengiä ja seuraan perässä vaikka fiilis on se, että rastin pitäisi olla enemmän oikealla. Itseluottamuksen puutteessa juoksen kuitenkin perässä todeten, että nyt leimataan väärällä rastilla. Seisoskelen hetken ja päätä tsekata mäen korkeimman kohdan, jolloin pitäisi olla jo rastiympyrässä. Yllättävän monta suunnistajaa palloilee samoissa maisemissa, ja kaikkien ilme kysyy, mitä v**ua. Siitä se lippu sitten vierestä löytyy kun joku sen siitä jaloista huomaa.

6-7: Lähden kiireellä pois rastilta ja törmään sen verran korkeisiin jyrkänteisiin, etten uskalla hypätä alas. Löydän hetken kuluttua jonkilaisen reitin alas ja olen pusikossa. Yritän luovia itseni tiheiköstä ulos, mutta lopputulos on mutkittelevaa säntäilyä tiheikössä polvia myöten suossa. Rastinotto ei kuitenkaan tästä helpommaksi voisi mennä. Kielletyn alueen viitoitus näkyy 200-300 metrin päähän ja juoksen kohti alueen kulmaa. Menen vielä varmistukseksi aukon puolelta rastille, koska toisella puolella on tiheikkö. Löydän pistekumpareen, mutten rastilippua. Kestää puolisen minuuttia huomata, että olin juossut lipun ohi noin 30 sentin päästä. Välissä oli vain kuusentaimen, mutta sekin riitti.

7-8: Täysin samanlainen huono rastilta lähtö kuin edelliseltä rastilta. Saan sen kuitenkin korjattua vähän nopeammin. Näkyvyys välillä loistava. Katselen vasemmalle, josta avautuu hakkuuaukko. Etuvasemmalla alkaa näkyä myös 9. rastin mäki. Suunnistus on niin edessä etten keskity rastinottoon. Lopputuloksena pummi.

Pudotan näillä kolmella välillä joukkueen sijoitusta 30 sijalla... voi voi, mitä toimintaa.

Itsensä kokoaminen

8-9-10-11: Toinen juomarastihässäkkä. Pummi vituttaa. Juoksen juomarastihässäkän lävitse ilman mainittavia kommentteja. Katselen loppurataa ja ajattelen, että jotenkin tämä homma pitää saada NYT haltuun.

11-12: Ratkaisu tilanteeseen on ottaa iso tiekierto. Oletan, että 12.rasti on hajonta, koska juomarastien jälkeen on AINA hajonta. Polun kautta se on helppo ottaa. Tärkein syy on kuitenkin se, että haluan lukea radan lopun huolella läpi ja tehdä välillä myös järkeviä ratkaisuja. Juoksen siis tietä ja polkua rastille. TV-kamerat paljastavat, että juomarastien jälkeen EI OLEKAAN aina hajontaa. Saan kuitenkin tiekierrolla tehtyä sotasuunnitelmat lopuille väleille, vaikka ajallisesti tämä rastiväli olisikin ollut nopeampi vetää suoraan.

Puhdasta taituruutta

12-13: Tie vasemmalla houkutteli aluksi. Sitten huomasin, että oikealta menevä polku vie todella lähelle rastia ja samaan lounaisrinteeseen, jossa jo 1-2 välillä tuli käytyä. Lisäksi rastinotto on tuota kautta pomminvarma. En näe polulla yhtäkään suunnistajaa, ja TV-lähetyksen perusteella huomasin, että valtaosa otti vasemmalta tietä alle. Väitän, että tuo valtaosa teki paskan reitinvalinnan. Etenkin siksi, että tuo valtaosa olisi jaksanut kivuta lounaisrinteen paremmin kuin minä, jolla alkoi loikka loppua.

13-14: Aika selkeä ja uran kyllästämä väli.

14-15: Kaikki lähtivät mäen päälle, mutta jostain syystä luotin itseeni ja pysyin reilusti sen alapuolella.

15-16: Kaarros väärälle viimeiselle ja sieltä omalle.

16-Vaihto: Joku naisääni huutaa "Hyvä Mikko", kuka lienee?

10mila 2011

Viime syksynä kirjoitin VetU:n foorumille, että oma kontribuutioni 10mila-joukkueen juoksuhierarkiassa tulisi olla se, että istun kotisohvalla lähettelemässä tekstiviesteillä väliaikoja Ruotsiin. Oma roolini tämän vuoden tiossa oli tarkalleen tuo kaavailemani tehtävä.

Koska oli vappuaatto, olin pakotettu alkuillasta juomaan pari snapsia kossua ja muutaman lasin punaviiniä. Hyvissä ajoin siirryin kuitenkin kotiin ja olohuoneen sohvalle.

10milan seurantajärjestelmät eivät tunnetusti ole Jukola-tasoa. Niinpä tein ne varmistukset, joita osasin tehdä. Lähden liikkeelle kolmen pilarin taktiikalla.

1)Netti-tv, joka antoi suoraa kuvaa kisasta. Netti-tv:n gps-seurannasta pystyisin katselemaan myös millaisia rastivälejä olisi tarjolla.

2) 10milan webbisaitin online seuranta, joka antaisi reaaliaikaisia tuloksia online-rasteilla, ja

3) 10milan suomenkielinen radio, joka kenties auttaisi kärjen takana olevien suomalaisjoukkueiden seurantaa.

Lähtö: Siemailen kahvia ja katselen lähtöä. Melko laimealta näyttää tv-kuvissa: yleisön äänet, torvet ym. eivät kuulu kunnolla. Ne lähinnä pystyy kuvittelemaan, jos tuon on joskus kokenut livenä. Jännitys kuitenkin nousee, ja mieli tekisi olla viitoituksen ääressä seisomassa.

1. sträcka: Valmennuspäällikkö aloittaa. Paineet ovat valtaisat, että saan väliaikoja toimitetuksi. Soitan Markukselle kisakeskukseen, ei vastausta. Markus soittaa, vastaan. Netti-tv näyttää ensimmäistä tv-rastia, joka taitaa olla myös online-rasti. Selostan Markukselle suorana, mitä näen: rastilippu, kaksi pukkia, neljä leimasinta yhteensä - kaikki tieto on tärkeää, nykysuunnistuksen marginaalit ovat niin pieniä, että niitä tuskin edes pystyy havaitsemaan. Sitten näkyy lamppu, jonka takaa kajastaa valomeri. En haluaisi olla tuolla aloittajana, mutta haluaisin olla tuolla silti - näky on lähinnä orgastinen. Eka leimaus, ja sen perään ukkojono ei ota loppuakseen. VetU:a ei näy mutta olen luottavainen, että saan sijoituksen kerrottua Ruotsiin. Sitten kuva siirtyykin todella hienosti kilpailukeskukseen. Ketä kiinnostaa ensimmäisen osuuden alkupään tilanteessa katsella tunnelmia pimeästä kisakeskuksesta? Siirryn online-tulosten seurantaan, ei mitään tietoa. Radio laahaa noin minuutin perässä, mutta jonkin ajan kuluttua päättääkin soittaa musiikkia. TV-kuva näyttää kisakeskusta, online ei näytä mitään, nettisivu kaatuu koko ajan ja radiosta tulee musiikkia. Lähetän tekstiviestin: "Online ei näytä mitään joukkueita yli 140 sija 6,3 kilsassa eikä 15 sijan 9,8 kilsassa. Vittu mikä paska". Saan ensimmäisen osuuden väliajat tietooni siinä vaiheessa kun Tero tekee vaihtoleimauksen.


2. sträcka: AP tykittää kuin nuori jänis. 6 kilsasta saan ensimmäisen väliajan, toinen tulee 1,2 kilsaa myöhemmin. VetU on nousussa, netti-tv:stä näkyy sijoitus, joka on eri kuin onlinen antama, mutta suunta on kuitenkin sama. Lähettelen väliaikoja ja saan samalla tietooni, että Terolla oli lamppuongelmia. Lamppuongelmien spesialistina osaan ottaa osaa fiiliksiin. 11 kilsan online-rastille ei tule tietoa, mutta varoitusrastille tulee. Osuus on paketissa. Lähetän vielä koonnin: "AP:n vaihto: sija 118, noin 3 min sadan joukkoon, noin 10 joukkuetta lähti samoilla sekunneilla, edessä 2-3 yksinäistä suunnistajaa".

3. sträcka: Mietin, onko Juhalla ne viileän näköiset lasit päässä. Online toimii kohtuullisella tasolla, mutta en oikeastaan luota mihinkään tietoon mitä se antaa. Gps-seurannasta näkyy online-rastin jälkeinen pitkä rastiväli ja katselen kuinka Airila otta Isak Bergmannin kiinni. Mieleni tekisi huutaa Juhalle, että ottaisi hivenen oikealta polkua alle tuolla rastivälillä. Tisaren tekee kaamean vasemman polkukierron ja jää minuutin suorempaa menijöistä. Toisaalta ihan ok yövalinta, mutta polulta irtautuminen vaikuttaa myös hivenen heikolta. Radiokin huomioi VetU:n sijoituksen. Onlinesta saan kunnolla kiinni Juhan etenemisen vasta varoitusrastilla. Tätä ennen kärki painelee jo långa nattenin 1-2 väliä. Laitan Terolle viestin, että tulossa on lyhyt ykkösväli ja pitkä luukutus kakkoselle. Jätän Teron harkintaan kertooko hän tiedon Markolle, toisaalta en tiedä onko Tero edes Markon lähettyvillä enää, ja voi hyvin olla, että Marko katselee samaa kuvaa kisakeskuksessa ollen tietoinen ensimmäisistä väleistä. Saan analyysin kisakeskuksesta: "Oli kiviä, risuja ja kaikin puolin vittumaista".

4. sträcka: Keitän kahvia, ja juon kupillisen terassilla. Kylmä yö, radiosta kerrotaan, että myös kisakeskuksessa palellaan. Menen sohvalle torkkupeiton alle ja juon toisen kupillisen. Juuri nyt tuntuu siltä, että tämäkin rooli on ihan ok. Pitkällä yöllä on syytä saada kunnolla väliaikoja Markukselle, jottei miehen tarvitse arvuutella lähteäkö puomille vai ei. Seurailen netti-tv:stä kärjen etenemistä. Pyrinnön Jarkko Huovila ei päässyt kärkijunaan ja suunnistaa yksin, ei mene voitto Tampereelle. Syntymäpäiväsankari Tommi Tölkkö oli pudonnut KR:n kakkoseen. Itseoikeutettu yön kuningas on alkuosuudesta liekeissä, lopussa ikä alkoi ilmeisesti painaa. Ensimmäiseen online-rastiin alkaa tulla joukkueita niillä sijoilla, joilla långa natteniin lähdettiin. Sitten pimenee netti-tv, tämän jälkeen online-rasteille ei tule yhtään merkintää. Lähetän viestin: "'down due to power failure'... ilmoittelen heti jos saavat virtaa koneisiinsa". Radio soittaa musiikkia tai seuraa kärjen tilannetta. Ei mitään tietoa, missä on Marko. Tätä kestää 30-45 minuuttia. Klo. 4.52 lähetän Markukselle viestin, että onlinesta löytyy jälki 10,9 kilsasta. Viisi minuuttia myöhemmin lähetän uuden viestin: "14 äijän letka puoli minsaa takana ja ajanee kiinni ja tulevat yhtä matkaa vaihtoon. Kylmä pää ekoille väleille, kovaa hajontaa luvassa". Kello viisi Markus ilmoittaa, että on puomilla. Ihmettelen sitä hivenen, koska 14,7 kilsaan ei ole tullut mitään tietoa. Hetken kuluttua huomaan, että kyseinen online taitaa olla pimeänä, ja alan vahdata varoitusrastia. Koska Markus seisoo jo puomilla, suurta painetta ei ole enää ilmoitella, missä mennään. Seuraan onlinesta varoitusrastin ja vaihtoleimauksen.

5. sträcka: Lähetän edelleen tietoja Markuksen kännykkään, jos vaikka joku niitä siellä lukisi. Osuuden ainut online on 3,9 kilsassa ja ilmoitan Markuksen nostaneen sijoitusta. Tarkastelen vähän aikaa Markuksen vauhtia ja lähetän viestin: "vaatimattomasti 11. paras noteeraus". Markuksen edetessä kohti osuuden loppua netti-tv näyttää kuvaa loppuviitoituksesta. Online kertoo, että Markus leimaa varoitusrastilla ja tuijotan herkeämättä loppuviitoituksen päässä olevaa viimeistä rastia. Miehestä ei voi erehtyä: pieni etunoja, kädet alhaalla ja puna-musta-valkoinen paita... ja askel. Samanlaista klenkkaamista olen nähnyt jo Budapestissa viime syksynä samalta mieheltä. Lähetän viestin: "Makke tv-kuvissa, yllättävän nopea mies vaikka klenkkaa kuin spitaalinen. Vaihto: sija 144, 15. nopein osuusaika".

Olen kahden vaiheilla, menisinkö nukkumaan vai en. Ajattelin kuitenkin odotella jonkin aikaa ja ainakin soittaa Markukselle kysyäkseni fiiliksiä. Makailen sohvalla ja odotan. Kun avaan seuraavan kerran silmäni, yläkerrasta kuuluu uuteen aamuun heränneen perheen äänet ja kello on kymmentä vaille yhdeksän.

Kuntopiiri

Kuulun siihen ihmislajiin, jotka eivät käsitä sitä, että ihmiset maksavat siitä, että pääsevät harrastamaan indoor cyclingiä, spinningiä, iceä, pacea, bodypumppia, bodycombattia tai jotain muuta englanninkielistä humputusta.

Minä teen olohuoneen lattialla kuntopiiriä ja kuuntelen yleensä Sentencediä tai Stratovariusta.

Yleensä teen saman 10-15 liikkeen kuntopiirin. Liikkeiden variointi perustuu lähinnä siihen, onko juoksumäärä ollut suurehko vai vähäinen pari päivää ennen. Jos juoksua/suunnistusta/hiihtoa on takana sen verran että jalat painavat niin siinä tapauksessa niitä voi vähän säästellä. Pääsääntöisesti vedän siis ilman helpotuksia...

Toinen seikka joka voi vaihdella on toistojen määrä. Pääsääntöisesti vedän nykyisin kaikki 30 toistolla, pois lukien päkiälle nousut ja tietyt selkäliikkeet, joita teen 50 toistolla sekä liikkeet, joita teen tietyn aikaa (3min).

Ajasta ja kunnosta riippuen kolmas tekijä joka vaihtelee on sarjojen määrä. Viime keväänä hiljaisen talven jälkeen vedin ohjelman läpi kerran ja olin kuoleman kielissä. Nykyisin niin sanottu peruspaketti sisältää 3 sarjaa, silloin kun ei oikein ehdi tai ei vaan viitsi niin teen 2 sarjaa.

Hommaa tietysti helpottaa parantuneen lihaskunnon lisäksi se, että lihakset tottuu tiettyihin liikkeisiin. Joka tapauksessa kestoltaan peruspaketti pyörii siinä tunnin tietämillä. Palautuksia en periaatteessa mitenkään systemaattisesti liikkeiden tai sarjojen välillä tee, jännehypyt ovat sellaisia, että niiden jälkeen pitää puhaltaa. Eli treeni on myös kohtalaisen passeli kestävyyden näkökulmasta. (Jos jotkut eivät arvosta anonyymeja blogeja niin itse en oikein arvosta vartin kuntopiirejä - sisäpiirin huumoria, terveisiä Raaseporiin ;) )

No, ajattelin vaihtelun vuoksi pari päivää sitten etsiä jotain vaihtelua ja sain Markukselta vinkin Jokkerin ventistä.

Jokkerin ventti vei sydämeni heti kun näin liikkeiden kuvitukset: täsmälleen sitä vanhan liiton meininkiä jota ei mistään Motivuksista löydä kirveelläkään.

Tein "Ventin" C-ohjelman kokeilumielessä. Vain hyvin pieni osa liikkeistä oli ennestään tuttuja. Tein osan liikkeistä todennäköisesti todella väärällä tekniikalla, mutta pahalta tuntui joka tapauksessa. Osa liikkeistä tuntui hengenvaarallisilta toteuttaa jo pelkkää kuvaa katselemalla (ks. esim. liikkeet 8 ja 14). Ja vaikka päätin säästää keitiön tuolit ja otin käyttöön tukevammalta tuntuvat portaat niin tasapaino- ja koordinaatiokyky oli koetuksella.

Armoa ei Jokkerin ventti anna tippaakaan. Oma kuntopiirini on rakennettu niin, että tiukkojen liikkeiden jälkeen on jokin iisimpi liike jolloin pulssi tasaantuu. Jokkerin ventissä painetaan kaasu pohjassa miltei koko ajan. Puolilinkkuveitsistä lähtien (liike 17) homma on täysin järjetöntä. Toisaalta useiden liikkeiden kohdalla oli kyllä myös todella hauskaa, parisuhdekin sai piristystä kun sain vaimon auttamaan liikkeen 5 toteutuksessa. Vaimo totesi ennen nilkoihin tarttumista, että "et sitten pieri yhtään". Pidin lupaukseni, mutta liikkeen 6 kohdalla jo päristelin menemään.

"Mainosteksti", jossa todetaan, että "Jokkerin ventti" on äärimmäisen tehokas ja monipuolinen lihaskunnon kehittäjä. Vain harjoitteluun lujasti sitoutuneet ja voimakkaan tahdon omaavat urheilijat pystyvät viemään "Ventin" kovimmatkin ohjelmat läpi, ei sisällä sanaakaan liioittelua, se on itse asissa vanha liiton meiningin mukaisesti melko vaatimattomasti sanottu.

IKRP suosittelee varauksetta!

O-Dad's Diary: Part I

Saimme joululahjaksi perheeseen toisen pojan. Esikoinen on nyt vähän yli 2,5 vuotta. Se tietää sitä, että vähitellen on tehtävä valintoja, siis lajivalintoja. Ennen esikoisen syntymää olin valmis antamaan pojalle mahdollisuuden valita: voit vapaasti valita suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen välillä. Tähän olin tietysti haudannut koiran. Ajattelin nimittäin, että näillä leveysasteilla kukaan ei pysty harrastamaan hisuttelua - tuolloin elettiin vielä vuotta 2007, edelliset 13 talvea olivat nähneet yhteensä noin 20 päivää lunta.

Sitten tuli Kööpenhaminan ilmastokokous, joka sai kaikkien yllätykseksi aikaiseksi sellaiset talvet että ei mitään järkeä. Tässä tilanteessa isän rooli on ottaa vastuuta ja kieltää koko hisuttelun olemassaolo.

Viime aikoina olen sitten miettinyt, miten se kiinnostus suunnistukseen sytytetään. Tässä vaiheessa pyrin välttämään ns. lätkäfaijaksi leimautumista. Aikanaan kun olin vielä TPS:n organisaatiossa ("organisaatio"-termi viittaa lätkässä siihen, että en oikeastaan siellä niinkuin varsinaisesti ollut, mutta olin kuitenkin) näitä tapauksia oli muutama kipale - ei ole vaikea päättää syötänkö tuolle sentterille joka parkuu koska ei haluaisi olla jäällä vai lauonko paskasta paikasta itse.

No, miten pojat saadaan innostumaan ylipäänsä mistään? Siistit vempaimet!

Ensimmäinen askel olikin päivänselvä: otsalamppu.
Syksyllä ensimmäiset kävelyretket pimeällä mummolan pihalla olivat menestystarinoita. Nykyään otsalamppu kulkee mukana niin pihalla kuin vaatekaapissa.

Toinen vempain: kompassi. Tosin poika luulee edelleen että se on kartta, mutta eiköhän se vielä jossain vaiheessa ymmärretä oikein. Toisin kuin isänsä, poika toivottavasti lukee enemmän karttaa kuin tuijottaa kompassia.

Itse suunnistamisesta on tietysti vielä turha puhua. Kun eilen lähdin lenkille käytiin seuraava dialogi:
- Miksi isä lähtee lenkille?
- Jotta isä suunnistaa kesällä kovaa, vastasin.
- Mitä on suunnistaa?
Selitin melko pitkään metsästä jossa on rasteja, joilla pitää käydä mahdollisimman nopeasti (ajattelin ottaa käsitteet ennakointi ja havainnointi sitten joskus myöhemmin).
Hetken hiljaisuus ja kysymys:
- Mitä on suunnistaa?
Sitten äiti pelastaa tilanteen ja sanoo, että muistatko kun Miina ja Manu olivat metsäretkellä ja Manulla oli se kartta mukana. Se on suunnistamista.

Sidoin Brooksit jalkaan ja pääsin lenkille. Ei se mitään helvetin metsäretkeilyä ole mutta antaa nyt olla, ajattelin. Lenkillä myös muistui mieleeni, että Tommi Tölkkö taisi aloittaa suunnistamisen 15-16 -vuotiaana, joten ei tässä ihan kaikkien detaljien kanssa mikään hirveä hoppu ole.