lördag 8 januari 2011

O-Dad's Diary: Part I

Saimme joululahjaksi perheeseen toisen pojan. Esikoinen on nyt vähän yli 2,5 vuotta. Se tietää sitä, että vähitellen on tehtävä valintoja, siis lajivalintoja. Ennen esikoisen syntymää olin valmis antamaan pojalle mahdollisuuden valita: voit vapaasti valita suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen välillä. Tähän olin tietysti haudannut koiran. Ajattelin nimittäin, että näillä leveysasteilla kukaan ei pysty harrastamaan hisuttelua - tuolloin elettiin vielä vuotta 2007, edelliset 13 talvea olivat nähneet yhteensä noin 20 päivää lunta.

Sitten tuli Kööpenhaminan ilmastokokous, joka sai kaikkien yllätykseksi aikaiseksi sellaiset talvet että ei mitään järkeä. Tässä tilanteessa isän rooli on ottaa vastuuta ja kieltää koko hisuttelun olemassaolo.

Viime aikoina olen sitten miettinyt, miten se kiinnostus suunnistukseen sytytetään. Tässä vaiheessa pyrin välttämään ns. lätkäfaijaksi leimautumista. Aikanaan kun olin vielä TPS:n organisaatiossa ("organisaatio"-termi viittaa lätkässä siihen, että en oikeastaan siellä niinkuin varsinaisesti ollut, mutta olin kuitenkin) näitä tapauksia oli muutama kipale - ei ole vaikea päättää syötänkö tuolle sentterille joka parkuu koska ei haluaisi olla jäällä vai lauonko paskasta paikasta itse.

No, miten pojat saadaan innostumaan ylipäänsä mistään? Siistit vempaimet!

Ensimmäinen askel olikin päivänselvä: otsalamppu.
Syksyllä ensimmäiset kävelyretket pimeällä mummolan pihalla olivat menestystarinoita. Nykyään otsalamppu kulkee mukana niin pihalla kuin vaatekaapissa.

Toinen vempain: kompassi. Tosin poika luulee edelleen että se on kartta, mutta eiköhän se vielä jossain vaiheessa ymmärretä oikein. Toisin kuin isänsä, poika toivottavasti lukee enemmän karttaa kuin tuijottaa kompassia.

Itse suunnistamisesta on tietysti vielä turha puhua. Kun eilen lähdin lenkille käytiin seuraava dialogi:
- Miksi isä lähtee lenkille?
- Jotta isä suunnistaa kesällä kovaa, vastasin.
- Mitä on suunnistaa?
Selitin melko pitkään metsästä jossa on rasteja, joilla pitää käydä mahdollisimman nopeasti (ajattelin ottaa käsitteet ennakointi ja havainnointi sitten joskus myöhemmin).
Hetken hiljaisuus ja kysymys:
- Mitä on suunnistaa?
Sitten äiti pelastaa tilanteen ja sanoo, että muistatko kun Miina ja Manu olivat metsäretkellä ja Manulla oli se kartta mukana. Se on suunnistamista.

Sidoin Brooksit jalkaan ja pääsin lenkille. Ei se mitään helvetin metsäretkeilyä ole mutta antaa nyt olla, ajattelin. Lenkillä myös muistui mieleeni, että Tommi Tölkkö taisi aloittaa suunnistamisen 15-16 -vuotiaana, joten ei tässä ihan kaikkien detaljien kanssa mikään hirveä hoppu ole.

2 kommentarer:

  1. Myöhästyneet onnittelut perhetapahtuman johdosta!

    Seuraava askel suunnistussuorituksen konkretisoimiseksi ja kiinnostuksen sytyttämiseksi lajinvalinnan tueksi voisi olla tämä: askarrellaan punaisesta ja valkoisesta paperista pieniä rastilippuja, joita sijoitetaan eri puolille asuntoa. Näitä sitten etsitään yksin tai yhdessä, kartatta tai kartan kanssa, kompassitta tai kompassin kanssa, emitittä tai emitin kanssa. Löytämisen riemu on ainakin alkuvaiheessa taattu. Saman voi toteuttaa tietysti myös pihalla.

    SvaraRadera
  2. Rastilippujen askartelu aloitettiin tänään. Ihan valmiiksi ei liput vielä tulleet, koska niihin piti myös piirtään kaikenlaista...

    SvaraRadera