Melkein unohdin koko blogin kun ei ole vähään aikaan tarvinnut miettiä suunnistusjuttuja. Viimeinen kesälomaviikko on lusittu ja treenien osalta se meni näin:
maanantai: aamuyöllä n. klo. 6 paikallista aikaa saavuttiin Tukholmaan lenkkivaatteet repussa. Sitä mitään jaksanut treenata. Kävelin kuitenkin Sergelin torilta Humlaniin ja takaisin (~ 2km yhteensä). Iltapäivällä ostin Filippa K:n ja J.Lindebergin NK:sta. Filippa on sellainen kunnon sosiologipikkutakki, vakosamettia ja paikat kyynärpäissä, aijaijai.
tiistai: mentiin Elmerin kanssa tunnelirataa yliopistolle ja sieltä käveltiin noin puolentoista tunnin retki jonka pääteasema oli Sergel. Ei merkintää kalenteriin.
keskiviikko: aamuyöllä n. klo. 6 paikallista aikaa Turussa. Purin repusta lenkkivaatteet vaatekaappiin.
torstai: lepo
perjantai: lepo
lauantai: Iltalenkki fillarilla Elmeri kyydissä ympäri kaupunkia tunnin verran. Tuon merkkasin pk 1:n arvoiseksi suoritukseksi.
sunnuntai: lepo
--------------
Taitopuolta tuli kuitenkin treenattua, Suunnistussimulaattorin Usmin maasto on jo opeteltu ulkoa.
onsdag 29 juli 2009
lördag 25 juli 2009
"Tuossa nyt ei ole mitäääääään järkeä"...
...sanoi Christian Selin kun Alberto Contador nykäisi seitsemännellätoista etapilla ja jätti samalla tallikaverinsa Andréas Klödenin yksin kiipeämään viimeista vuorta hartiat heiluen. Itse olen sitä mieltä, että aina kun saksalainen menettää mahdollisuutensa, sitä hetkeä pitää arvostaa ja sille pitää nostaa malja. Ja viimeistään Mont Ventouxille kiipeäminen 20. etapilla osoitti, että ei siitä sakemannista ole mihinkään. Madridin Markus Kainulle siis kaikki pisteet täältä.
Selin junioria matkien totesin samaa, kun katselin tulosruudusta Porden toimittamaa juttua jamaikailaisurheilijoiden douppaamispäilystä. Porde oli taas silmäpusseista päätellen koko alkuvuoden pysytellyt hereillä, ja kyseli Lapinlahden eliittikisoissa naisten satasen juosseelta ja yhdeltä epäilyn kohteelta Sheri-Ann Brooksilta ammattimaisella otteella tiukkoja kysymyksiä. Huhuthan kertovat että kyse olisi ollut ruohon pössyttelystä.
Tuossa nyt ei ole mitäääään järkeä! Nehän ovat jamaikalaisia.
Tuossa nyt ei ole mitääääään järkeä! Miksi votka ei ole kiellettyjen aineiden listalla?
Oli miten oli, niin on tullut tässä loman aikana treenattua keskimääräistä enemmän. Tai siis kolme viikkoa jaksoin ihan hyvin, tai siis oikeastaan vajaa kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkuvuoden vasemman reiden hermovamma alkoi oireilla samalla kun oikealla penikka alkoi olla aika paskana. Puolitoista viikkoa meni sitten väkipakolla yrittäen vältellä kovia juoksupohjia. Kolmen viikon jälkeen olo onkin ollut lähinnä hirvittävä, lihakset ovat niskasta pohkeisiin hajalla, päätä särkee lähes päivittäin jne.
Samalla olen seuraillut yliluonnollisia ilmiöitä, joita Eurosport on päivittäin välittänyt tourin muodossa. Pakostakin on tullut mieleen, että ei tästä pelkällä Ice Powerilla, Voltarenilla, Mobilatilla tai Gainomax Recoveryllä taida olla asiaa yhtään mihinkään. Mitenkähön kevyesti tuo Contadorkaan tanssahtelisi vuoren seinämää jos pitäisi selviytyä normaalia huonomman kuntosuunnistajan eväillä?
Valtavia uhrauksia on kuitenkin tehty:
- karkkilakko (kesti noin puolitoista viikkoa),
- sipsilakko (kesti noin kaksi viikkoa),
- ei alkoholia (pari kertaa lipsunut, tai juuri nyt tätä kirjoittaessa on kolmas kerta, tyhjennän nimittäin vuoden 2007 Painter's Cove shiraz cabernet pulloa, marjaisaa, pientä vihvahdetta suklaasta, ehkä myös vähän minttua ja vaniljaa. Painter's Cove löytyy muuten Sydneyn sataman lähistöltä, on tullut käytyä)
- venyttelyt (v***u tuosta s****nan venyttelystä ne paikat vasta kipeytyvät)
Ja mikä on tulos? Mies ei ole koko vuotena ollut näin raihnaisessa kunnossa.
Selin junioria matkien totesin samaa, kun katselin tulosruudusta Porden toimittamaa juttua jamaikailaisurheilijoiden douppaamispäilystä. Porde oli taas silmäpusseista päätellen koko alkuvuoden pysytellyt hereillä, ja kyseli Lapinlahden eliittikisoissa naisten satasen juosseelta ja yhdeltä epäilyn kohteelta Sheri-Ann Brooksilta ammattimaisella otteella tiukkoja kysymyksiä. Huhuthan kertovat että kyse olisi ollut ruohon pössyttelystä.
Tuossa nyt ei ole mitäääään järkeä! Nehän ovat jamaikalaisia.
Tuossa nyt ei ole mitääääään järkeä! Miksi votka ei ole kiellettyjen aineiden listalla?
Oli miten oli, niin on tullut tässä loman aikana treenattua keskimääräistä enemmän. Tai siis kolme viikkoa jaksoin ihan hyvin, tai siis oikeastaan vajaa kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkuvuoden vasemman reiden hermovamma alkoi oireilla samalla kun oikealla penikka alkoi olla aika paskana. Puolitoista viikkoa meni sitten väkipakolla yrittäen vältellä kovia juoksupohjia. Kolmen viikon jälkeen olo onkin ollut lähinnä hirvittävä, lihakset ovat niskasta pohkeisiin hajalla, päätä särkee lähes päivittäin jne.
Samalla olen seuraillut yliluonnollisia ilmiöitä, joita Eurosport on päivittäin välittänyt tourin muodossa. Pakostakin on tullut mieleen, että ei tästä pelkällä Ice Powerilla, Voltarenilla, Mobilatilla tai Gainomax Recoveryllä taida olla asiaa yhtään mihinkään. Mitenkähön kevyesti tuo Contadorkaan tanssahtelisi vuoren seinämää jos pitäisi selviytyä normaalia huonomman kuntosuunnistajan eväillä?
Valtavia uhrauksia on kuitenkin tehty:
- karkkilakko (kesti noin puolitoista viikkoa),
- sipsilakko (kesti noin kaksi viikkoa),
- ei alkoholia (pari kertaa lipsunut, tai juuri nyt tätä kirjoittaessa on kolmas kerta, tyhjennän nimittäin vuoden 2007 Painter's Cove shiraz cabernet pulloa, marjaisaa, pientä vihvahdetta suklaasta, ehkä myös vähän minttua ja vaniljaa. Painter's Cove löytyy muuten Sydneyn sataman lähistöltä, on tullut käytyä)
- venyttelyt (v***u tuosta s****nan venyttelystä ne paikat vasta kipeytyvät)
Ja mikä on tulos? Mies ei ole koko vuotena ollut näin raihnaisessa kunnossa.
Viikko 29
maanantai: lepo
tiistai: kp 1 h
keskiviikko: juoksu 1 h 15 min
torstai: kp 1 h
perjantai: pyöräily 2 h 30 min
lauantai: suunnistus 1 h 30 min (peruskartalla!!!) + 20 min suovetoja suunnistuksen selkään
sunnuntai: "juoksu" 45 min
Yhteensä: 8 h 20 min
-----------
Ei pysty enää.
tiistai: kp 1 h
keskiviikko: juoksu 1 h 15 min
torstai: kp 1 h
perjantai: pyöräily 2 h 30 min
lauantai: suunnistus 1 h 30 min (peruskartalla!!!) + 20 min suovetoja suunnistuksen selkään
sunnuntai: "juoksu" 45 min
Yhteensä: 8 h 20 min
-----------
Ei pysty enää.
onsdag 15 juli 2009
Viikko 28
maanantai: juoksu 55 min
tiistai: suunnistus 1 h + verskat 5 min
keskiviikko: kp 1 h; suunnistus 1h 15 min + verskat 5 min
torstai: lepo
perjantai: juoksu 1 h 15 min (uusien Brooksien neitsytmatka)
lauantai: juosu 1 h 5 min
sunnuntai: lepo
Yhteensä: 6 h 40 min
--------------------------
tiistai: suunnistus 1 h + verskat 5 min
keskiviikko: kp 1 h; suunnistus 1h 15 min + verskat 5 min
torstai: lepo
perjantai: juoksu 1 h 15 min (uusien Brooksien neitsytmatka)
lauantai: juosu 1 h 5 min
sunnuntai: lepo
Yhteensä: 6 h 40 min
--------------------------
Ensimmäisiä eläkepäiviään viettävät uskolliset vanhukset
Uutuuttaan hohtavat nuorukaiset
lördag 11 juli 2009
Myrskyn silmässä
Ei ole tämä viikko mennyt ihan edellisellä mätöllä, mutta suhteellisen hyvin kuitenkin. Lisäksi on tullut harrastettua liikunnallisen toiminnan seuraamista, touria on tullut vahdattua tuntikaupalla päivittäin, lisäksi katselin yleisurheilua Lausannesta ja Roomasta.
Yleisurheilusta voisin sen verran kommentoida, että erityisen innolla katselin juoksumatkoja. Jotkuthan suunnistuksen vihaajat pitävät suunnistusta marginaalilajina ja kehuvat juoksua globaalina lajina: "Mikä urheilulaji sellainen on, missä maailmanmestaruudesta taistelee noin neljä maata?". Jos vastaus olisi suunnistus, britit tuskin olisivat voittaneet viime vuonna miesten mm-viestiä... Vastapalloon voisin ottaa esimerkin "kestävyys"matkasta nimeltä 5000 meetriä. Kauden kymmennen kärki: 6 kenialaista, 3 etiopialaista ja yksi jenkki. Kaikkien aikojen TOP-10: 3 etiopialaista, 5 kenialaista, yksi Marokon ja yksi Belgian mies.
No joo, joka tapauksessa katselin siis juoksumatkoja. Berliinissä tullaan näkemään kovia juoksuja. Kenenisa Bekele juoksee niin bekeleesti maailmanmestariksi pidemmillä matkoilla ja lyhyemilläkin on vain yksi nimi. Usain Boltin Lausannessa juoksema kaikkien aikojen neljänneksi kovin 200 metriä vesisateessa oli jäätävä suoritus. Tyson Gayn on turha tulla edes viivalle, oli sitten kyse satasesta tahi kakssatasesta. Kevään mittaan olen seurannut myös ruotsaisyleisurheilun tilannetta ja näyttää siltä, että joukkueeseen ei tarvitse rekrytoida mitallikahvien keittäjää.
Lopuksi itse otsikon aiheeseen. Käväisin lenkillä, keli oli vähän epävakaa ukkosen jyrähdellessä melko lähellä. Koiria ja heidän taluttajiaan oli muutamia. Jo viime viikolla olin ajaa pari kertaa fillarilla koiran yli kun ihmiset antavat rakkinsa haahuilla mihin sattuu. No, tänään kävi niin, että näin jo kaukaa, että koira on kiinnostunut vastaantulevasta juoksijasta. Hänen idioottiomistajansa (kaikki koiranomistajat kuuluvat tähän kuvaukseen) piti kyllä koiraansa kiinni, mutta heti kun olin parivaljakon ohittanut, äijä löysäsi hihnaa ja koira syöksähti jalkoihini. Äijä sai sen nopeasti repäistyä siitä pois, samalla kun itse huusin naisen sukuelimen kutsumanimeä ja jatkoin matkaa. V**tu että vihaan noita sa***noita! Jos sattuu olemaan luuseri, jonka pitää pitää hankkia joku alistettava elukka itsetuntoa kohottamaan niin alistaisi p**kele lajitovereitaan, maailma on täynnä kaikenmaailman formulajohtajia, jotka tykkäävät maksaa siitä.
Koira-attakkia sulatellessa alkoikin sitten tuulla hivenen kovempaa ja seuraavassa sekunnissa alkoi tulla vettä niskaan. Ukkosmylly pärähti suoraan kohdalle, salaman jälkeen pamahti välittömästi. Vaihtoehdot olivat aika vähissä koska siellä metsäpolulla ei niitä ollut tarjolla, joten lähdin juoksemaan järkyttävässä kaatosateessa salomoilta karkuun. Nohevampi lukija jo pystyykin päättelemään, että olin salamaakin nopeampi, koska tämäkin teksti olisi muutoin jäänyt kirjoittamatta. Uusilla Brookseilla (kuva tulossa myöhemmin) homma hoituu! Joka tapauksessa sain siihen pk-lenkkiin samalla vartin mittaisen vk-osuuden.
Yleisurheilusta voisin sen verran kommentoida, että erityisen innolla katselin juoksumatkoja. Jotkuthan suunnistuksen vihaajat pitävät suunnistusta marginaalilajina ja kehuvat juoksua globaalina lajina: "Mikä urheilulaji sellainen on, missä maailmanmestaruudesta taistelee noin neljä maata?". Jos vastaus olisi suunnistus, britit tuskin olisivat voittaneet viime vuonna miesten mm-viestiä... Vastapalloon voisin ottaa esimerkin "kestävyys"matkasta nimeltä 5000 meetriä. Kauden kymmennen kärki: 6 kenialaista, 3 etiopialaista ja yksi jenkki. Kaikkien aikojen TOP-10: 3 etiopialaista, 5 kenialaista, yksi Marokon ja yksi Belgian mies.
No joo, joka tapauksessa katselin siis juoksumatkoja. Berliinissä tullaan näkemään kovia juoksuja. Kenenisa Bekele juoksee niin bekeleesti maailmanmestariksi pidemmillä matkoilla ja lyhyemilläkin on vain yksi nimi. Usain Boltin Lausannessa juoksema kaikkien aikojen neljänneksi kovin 200 metriä vesisateessa oli jäätävä suoritus. Tyson Gayn on turha tulla edes viivalle, oli sitten kyse satasesta tahi kakssatasesta. Kevään mittaan olen seurannut myös ruotsaisyleisurheilun tilannetta ja näyttää siltä, että joukkueeseen ei tarvitse rekrytoida mitallikahvien keittäjää.
Lopuksi itse otsikon aiheeseen. Käväisin lenkillä, keli oli vähän epävakaa ukkosen jyrähdellessä melko lähellä. Koiria ja heidän taluttajiaan oli muutamia. Jo viime viikolla olin ajaa pari kertaa fillarilla koiran yli kun ihmiset antavat rakkinsa haahuilla mihin sattuu. No, tänään kävi niin, että näin jo kaukaa, että koira on kiinnostunut vastaantulevasta juoksijasta. Hänen idioottiomistajansa (kaikki koiranomistajat kuuluvat tähän kuvaukseen) piti kyllä koiraansa kiinni, mutta heti kun olin parivaljakon ohittanut, äijä löysäsi hihnaa ja koira syöksähti jalkoihini. Äijä sai sen nopeasti repäistyä siitä pois, samalla kun itse huusin naisen sukuelimen kutsumanimeä ja jatkoin matkaa. V**tu että vihaan noita sa***noita! Jos sattuu olemaan luuseri, jonka pitää pitää hankkia joku alistettava elukka itsetuntoa kohottamaan niin alistaisi p**kele lajitovereitaan, maailma on täynnä kaikenmaailman formulajohtajia, jotka tykkäävät maksaa siitä.
Koira-attakkia sulatellessa alkoikin sitten tuulla hivenen kovempaa ja seuraavassa sekunnissa alkoi tulla vettä niskaan. Ukkosmylly pärähti suoraan kohdalle, salaman jälkeen pamahti välittömästi. Vaihtoehdot olivat aika vähissä koska siellä metsäpolulla ei niitä ollut tarjolla, joten lähdin juoksemaan järkyttävässä kaatosateessa salomoilta karkuun. Nohevampi lukija jo pystyykin päättelemään, että olin salamaakin nopeampi, koska tämäkin teksti olisi muutoin jäänyt kirjoittamatta. Uusilla Brookseilla (kuva tulossa myöhemmin) homma hoituu! Joka tapauksessa sain siihen pk-lenkkiin samalla vartin mittaisen vk-osuuden.
söndag 5 juli 2009
Viikko 27
maanantai: pyöräily 2 h
tiistai: juoksu 45 min; kp 1 h 5 min; suunnistus 75 min
keskiviikko: suunnistus 60 min + 5 min ver.
torstai: kp 30min; suunnistus 1 h 20 min
perjantai: pyöräily 2 h 20 min
lauantai: lepo
sunnuntai: juoksu 1 h 10 min
Yhteensä: 11 h 30 min 
tiistai: juoksu 45 min; kp 1 h 5 min; suunnistus 75 min
keskiviikko: suunnistus 60 min + 5 min ver.
torstai: kp 30min; suunnistus 1 h 20 min
perjantai: pyöräily 2 h 20 min
lauantai: lepo
sunnuntai: juoksu 1 h 10 min
Yhteensä: 11 h 30 min
-----------------------
Ravintopuoli myös kunnossa
Ratsu täydessä sotavarustuksessa
Onni Partanen: Viis kisaa viikossa
Yksi syy joka tekee minusta normaalia huonomman kuntosuunnistajan on se etten vielä toistaiseksi osaa arvostaa kuntosuunnistustapahtumissa saavutettuja menestyksiä kovinkaan korkealle. Tai oikeammin, en osaa pettyä kun turkurastien kuudella kilsalla pummaan ykköstä ja hyydyn 4 kilsan jälkeen kävelemään kaikki ylämäet, enkä oikein osaa vielä tuijottaa mille sijalle milloinkin päädyn.
Satuin viime viikolla tapaamaan vanhemmam polven suunnistustutun eli Partasen Onnin ja pyysin häntä kirjoittamaan omin sanoin meiningistä jota oikea kuntosuunnistaminen vaatii. Onni kirjoittikin oman juttunsa nopeasti maailmasta jossa sanaa suunnistusharjoittelu ei tunneta.
No niin, terve vaan kaikille ikrp:n lukijoille. En oikein tiedä mitä sillä tarkoitettiin kun minua pyydettiin kirjoittamaan kuntosuunnistamisesta. Mutta kun tarkemmin asiasta kyselin niin minua vaan pyydettiin kirjoittamaan esimerkiksi kuvaus viime kertaisista satarasteista, kyllä se asenne ja meininki siitä sitten pitäisi välittyä.
Satarastit pidettiin siis viime tiistaina tuolla Maskussa ja kartta oli Piuhan kartta. Pirun pahoja tiheikköjä on siinä yhdessä kohtaa tien vieressä jossa yleensä on viimeinen rasti. Ja on siellä sitten hakkuita joissa on hidasta edetä, mutta onneksi siinä vieressä menee sellainen pieni metsäkoneen tekemä ura, jota ei ole karttaan merkitty. Oliskohan se ollut viime vuonna satarasteilla kun sen uran huomasin, tai saattoi se olla rakennusmestarirasteilla keväällä, talvirasteilla sitä en tainnut huomata kun oli aika paljon viime talvena lunta.
Saavuin paikalle jo hyvissä ajoin niin kuin aina. Siinä parmalaiset vielä laittoivat viimeiseen risteykseen opastusrastia kun itse kaarsin paikalle. Olihan siellä jo tuttuja jonottamassa karttoja, Mäkivälin Temppaa ja kumppaneita. Onneksi olin jo kotona laittanut suunnistusvaatteet päälle niin pääsin heti karttamyyntiin itsekin. Viime viikolla ostetuissa uusissa suunnistushousuissa oli komiaa tankata autoa Raisiossa. Karttamyynnissä vaihdettiin kuulumisia ja itse kerroin eilisistä rakennusmestarirastien 3. rastin jyrkänteestä, joka oli kyllä paha. Siinähän se oli samassa mäessä kun turkurasteilla keväällä mutta en vaan huomannut katsoa kuviorajaa ja menin siitä sitten väärälle jyrkänteelle, siinä hävisin Mäkimaan Pertille 3 minuuttia. Olin sentään 15. ja taakse jäi jopa Wasaman Aki. Temppa siinä myös mainitsi, että aikoo mennä huomenna turkurasteille Raisioon, jonne itsekin tietysti olin menossa. Torstainahan on sitten mynärastit ja lauantaina onkin Haunisissa lähirastit. Temppa joutuu ilmeisesti jättämään lauantain väliin.
Otettiin siinä kaikki 4 kilometrin rata ja lähdin sitten autolle katselemaan reitinvalintoja. Oli kyllä hyvä olo kun katselin rataa ja huomasin että heti ykkösvälillä pystyi hyödyntämään sitä metsäkoneen uraa. Siitä pääsee rastille tosi hyvin, eikä ainakaan Pertti tiedä sen uran olemassaolosta. Kakkonen ja kolmonenkin olivat tutussa mäessä, mutta sitten 4. rastille olikin pitkä väli, jossa varmaan kannattaa juosta pellonlaitaa pitkin. Radan loppuosakin näytti ihan selvältä, joten lähdin juoksemaan lähtöön. Matkalla moikkailin tutuille, joita olikin aika paljon. Yleensähän Jukolan jälkeen alkaa väkeä olla vähemmän rasteilla. Jukolaan monet satsaa ja sitten tulee hiljaisempaa. Heinäkuussa usein sijoitukseni ovatkin olleet tosi hyviä, erityisesti jos rastit pidetään jossain vähän kauempana. Valpperiin esimerkiksi vain harva viitsii lähteä ja silloin on hyvät mahdollisuudet viiden joukkoon.
Lähtöleimauksessa katselin vielä taakseni tuleeko tuttuja samoihin aikoihin perään ja Temppa sekä Pertti sieltä kävelivät jo parkkipaikalta kohti lähtöä. Ykköselle juostessani löysin metsäkoneuran helposti ja naureskelin kun näin että pari suunnistajaa joutui kävelemään hakkuuaukolla. Alku oli muutenkin helppoa. 5. rastilla joku juniori sai minut kiinni ja päättelin hänen lähtösuunnastaan, että hän myös juoksee samaa rataa, joten juoksin aina 7. rastille asti hänen perässään. Sieltä se TuS:n juniori sitten juoksikin niin nopeasti pois tiheikköön etten häntä tiheikön jälkeen nähnyt, 8. rastille löysinkin vähän huonosti, kun autossa suunnittelin että olisin mennyt eri kautta. Toiseksi viimeiselle menessä katselinkin sitten tiellä taakseni josko Pertti olisi jo minua saavuttamassa, mutta ei miestä näkynyt. Viimeinen rasti oli samassa paikassa kuin edellisvuotena ja osasin kiertää tiheikön oikealta ja siitä sitten spurttasin maaliin.
Emit-lapun saatuani siinä sitten mietin mahtaako Temppa tai Pertti juosta alle 45 minuutin. Oma aika oli vähän päälle, joka oli pieni pettymys. Nykyään on vaikeaa päästä 10 minuuttiin kilometrillä vaikka kuinka on lyhentänyt juostavia matkojakin. Impivaarassa kyllä meni jokunen viikko sitten alle 10 minuuttia. On ne jotkut tutut juosseet jopa 3 kilometrin ratoja, mutta yritetään nyt vielä tällä 4 kilometrillä, kun kuntoa kuitenkin on sen verran että jaksaa näitä juosta.
Pertti ja Temppa sieltä tulivat sitten samoihin aikoihin pois ja pojat olivat molemmat menneet siitä hakkuuaukon yli. Yli 2 minuuttia olivat hitaampia olleet. 6. rastille sain myös selvän eron, mutta muuten oli mennyt aika tasaisesti. Tietysti tuttu maasto meille kaikille, joten erot tulee silloin niin pienistä asioista. Tosin Pertti oli sitä yhtä notkoa etsinyt vähän kauemmin kun oli lukenut sitä edeltävän nenän vähän väärin. Mutta yli 50 minuuttiin meni heidän aikansa ja molemmat lupasivat tulla huomenna turkurasteille.
Kotona illalla katselin vielä tietokoneen internetistä tuloksia ja ihan hyvin tuollakin ajalla sijoituin. Paljon oli kyllä porukkaa. Peltolan Timpat ja muut kauppaneuvokset olivat juosseet taas kovaa.
Satuin viime viikolla tapaamaan vanhemmam polven suunnistustutun eli Partasen Onnin ja pyysin häntä kirjoittamaan omin sanoin meiningistä jota oikea kuntosuunnistaminen vaatii. Onni kirjoittikin oman juttunsa nopeasti maailmasta jossa sanaa suunnistusharjoittelu ei tunneta.
No niin, terve vaan kaikille ikrp:n lukijoille. En oikein tiedä mitä sillä tarkoitettiin kun minua pyydettiin kirjoittamaan kuntosuunnistamisesta. Mutta kun tarkemmin asiasta kyselin niin minua vaan pyydettiin kirjoittamaan esimerkiksi kuvaus viime kertaisista satarasteista, kyllä se asenne ja meininki siitä sitten pitäisi välittyä.
Satarastit pidettiin siis viime tiistaina tuolla Maskussa ja kartta oli Piuhan kartta. Pirun pahoja tiheikköjä on siinä yhdessä kohtaa tien vieressä jossa yleensä on viimeinen rasti. Ja on siellä sitten hakkuita joissa on hidasta edetä, mutta onneksi siinä vieressä menee sellainen pieni metsäkoneen tekemä ura, jota ei ole karttaan merkitty. Oliskohan se ollut viime vuonna satarasteilla kun sen uran huomasin, tai saattoi se olla rakennusmestarirasteilla keväällä, talvirasteilla sitä en tainnut huomata kun oli aika paljon viime talvena lunta.
Saavuin paikalle jo hyvissä ajoin niin kuin aina. Siinä parmalaiset vielä laittoivat viimeiseen risteykseen opastusrastia kun itse kaarsin paikalle. Olihan siellä jo tuttuja jonottamassa karttoja, Mäkivälin Temppaa ja kumppaneita. Onneksi olin jo kotona laittanut suunnistusvaatteet päälle niin pääsin heti karttamyyntiin itsekin. Viime viikolla ostetuissa uusissa suunnistushousuissa oli komiaa tankata autoa Raisiossa. Karttamyynnissä vaihdettiin kuulumisia ja itse kerroin eilisistä rakennusmestarirastien 3. rastin jyrkänteestä, joka oli kyllä paha. Siinähän se oli samassa mäessä kun turkurasteilla keväällä mutta en vaan huomannut katsoa kuviorajaa ja menin siitä sitten väärälle jyrkänteelle, siinä hävisin Mäkimaan Pertille 3 minuuttia. Olin sentään 15. ja taakse jäi jopa Wasaman Aki. Temppa siinä myös mainitsi, että aikoo mennä huomenna turkurasteille Raisioon, jonne itsekin tietysti olin menossa. Torstainahan on sitten mynärastit ja lauantaina onkin Haunisissa lähirastit. Temppa joutuu ilmeisesti jättämään lauantain väliin.
Otettiin siinä kaikki 4 kilometrin rata ja lähdin sitten autolle katselemaan reitinvalintoja. Oli kyllä hyvä olo kun katselin rataa ja huomasin että heti ykkösvälillä pystyi hyödyntämään sitä metsäkoneen uraa. Siitä pääsee rastille tosi hyvin, eikä ainakaan Pertti tiedä sen uran olemassaolosta. Kakkonen ja kolmonenkin olivat tutussa mäessä, mutta sitten 4. rastille olikin pitkä väli, jossa varmaan kannattaa juosta pellonlaitaa pitkin. Radan loppuosakin näytti ihan selvältä, joten lähdin juoksemaan lähtöön. Matkalla moikkailin tutuille, joita olikin aika paljon. Yleensähän Jukolan jälkeen alkaa väkeä olla vähemmän rasteilla. Jukolaan monet satsaa ja sitten tulee hiljaisempaa. Heinäkuussa usein sijoitukseni ovatkin olleet tosi hyviä, erityisesti jos rastit pidetään jossain vähän kauempana. Valpperiin esimerkiksi vain harva viitsii lähteä ja silloin on hyvät mahdollisuudet viiden joukkoon.
Lähtöleimauksessa katselin vielä taakseni tuleeko tuttuja samoihin aikoihin perään ja Temppa sekä Pertti sieltä kävelivät jo parkkipaikalta kohti lähtöä. Ykköselle juostessani löysin metsäkoneuran helposti ja naureskelin kun näin että pari suunnistajaa joutui kävelemään hakkuuaukolla. Alku oli muutenkin helppoa. 5. rastilla joku juniori sai minut kiinni ja päättelin hänen lähtösuunnastaan, että hän myös juoksee samaa rataa, joten juoksin aina 7. rastille asti hänen perässään. Sieltä se TuS:n juniori sitten juoksikin niin nopeasti pois tiheikköön etten häntä tiheikön jälkeen nähnyt, 8. rastille löysinkin vähän huonosti, kun autossa suunnittelin että olisin mennyt eri kautta. Toiseksi viimeiselle menessä katselinkin sitten tiellä taakseni josko Pertti olisi jo minua saavuttamassa, mutta ei miestä näkynyt. Viimeinen rasti oli samassa paikassa kuin edellisvuotena ja osasin kiertää tiheikön oikealta ja siitä sitten spurttasin maaliin.
Emit-lapun saatuani siinä sitten mietin mahtaako Temppa tai Pertti juosta alle 45 minuutin. Oma aika oli vähän päälle, joka oli pieni pettymys. Nykyään on vaikeaa päästä 10 minuuttiin kilometrillä vaikka kuinka on lyhentänyt juostavia matkojakin. Impivaarassa kyllä meni jokunen viikko sitten alle 10 minuuttia. On ne jotkut tutut juosseet jopa 3 kilometrin ratoja, mutta yritetään nyt vielä tällä 4 kilometrillä, kun kuntoa kuitenkin on sen verran että jaksaa näitä juosta.
Pertti ja Temppa sieltä tulivat sitten samoihin aikoihin pois ja pojat olivat molemmat menneet siitä hakkuuaukon yli. Yli 2 minuuttia olivat hitaampia olleet. 6. rastille sain myös selvän eron, mutta muuten oli mennyt aika tasaisesti. Tietysti tuttu maasto meille kaikille, joten erot tulee silloin niin pienistä asioista. Tosin Pertti oli sitä yhtä notkoa etsinyt vähän kauemmin kun oli lukenut sitä edeltävän nenän vähän väärin. Mutta yli 50 minuuttiin meni heidän aikansa ja molemmat lupasivat tulla huomenna turkurasteille.
Kotona illalla katselin vielä tietokoneen internetistä tuloksia ja ihan hyvin tuollakin ajalla sijoituin. Paljon oli kyllä porukkaa. Peltolan Timpat ja muut kauppaneuvokset olivat juosseet taas kovaa.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)
