Kirja: Långa nattens folk

Långa nattens folk 1945-2010 (Göran Hyttfors, Tommy Eriksson, Sverker Tirén och Andreas Davidsson)

Keväällä 1944 Eurooppa oli liekeissä, kesäkuun 6. päivänä liittoutuneet tekisivät maihinnousun Normandiaan. Kolme päivää myöhemmin puna-armeija tekisi suurhyökkäyksen Karjalankannaksella. Euroopassa oli kuitenkin yksi maa, jossa nuorisolla oli aikaa pohtia omia harrastuksia - Ruotsi. Tähän nuorisoon lukeutuivat myös Alvar, Arvid ja Björn Kjellström. Alvar oli saanut idean suunnistusviestistä, joka juostaisiin tukholmalaisseurojen välillä. Asiasta päätettiin Tukholmassa pidetyssä salaisessa kokouksessa.

Suunnitelmien mukaisesti ensimmäinen 10mila juostiin 66 joukkueen voimin Uppsalasta Tukholman pohjoispuolella sijaitsevaan Enebybergiin 28-29. huhtikuuta 1945. Muualla Euroopassa yritettiin päättää toista maailmansotaa. Mussolini surmattiin samaisena päivänä, jolloin ruotsalaisnuorukaiset starttasivat Uppsalassa. Berliinissä oli täysi rähinä päällä ja Hitler päätti päivänsä 30. huhtikuuta. Hellas oli tuolloin ollut historiallinen ensimmäinen 10milan voittanut joukkue yhden päivän.

10MILA, Tiomila, tiomila, 10-mila, tio, TIO tai kuten edellä 10mila on kilpailu, jolla on monta nimeä, ja miltei kaikkia versioita käytetään myös itse kirjassa Långa nattens folk. Se on kirja siitä, mistä idea 10milaan syntyi, mitä kunakin vuonna tapahtui, ja mitä on luvassa tulevaisuudessa. Se on kirja, joka kannattaa lukea, mikäli aikoo osallistua suunnistusaiheiseen tietokilpailuun tai muutoin haluaa opiskella yksityiskohtia, joilla ei saa iskettyä naista edes 25-mannan paluumatkalla.

Kuten olettaa saattaa kisa on muuttunut vuosien saatossa. Ensimmäiset viestit juostiin paikasta A paikkaan B, ja autokaravaani kulki sitten vaihtopisteestä toiseen. Vuonna 1967 Rialassa tilanne järkevöityi ainakin siinä mielessä, että radat keskittyivät samaan kylään. Autokaravaanista oli tullut ongelma, ja Rialassa starttilaukauksen pamauttanut liikenneministeri Olof Palme olikin tässä suhteessa ihan hyvä valinta laukojaksi. Mainittakoon, että saman vuoden syyskuun 3. päivänä Ruotsissa siirryttiin oikeanpuoleisiin liikenteeseen. Liikenneministeri Palme ajoi tuolloin kotoaan töihin autolla ja hänen ajoaan seurattiin radiossa livenä. Olof jopa eksyi hieman matkalla, joten varsinainen suunnistusmies hän ei ilmeisesti ollut.

Ensimmäinen suomalaisvoittaja saatiin jo 1954, jolloin Salmenkylä ankkuroi Helsingin Suunnistajat voittoon. Lähellä oli myös "finska sensationen" Turun Suunnistajat vuonna 1961, jolloin Tussi oli kolmas. Asikkalan Raikas oli toinen vuonna 1968, Parma kolmas vuonna 1972, ja Ankkurit toinen vuonna 1973 ja kolmas vuonna 1974. Vuonna 1972 tuli mukaan myös hajonnat. Tätä ennen oli paineltu putkea.

Vuonna 1976 oltiin jälleen Rialassa, ja nyt pääministerinä toiminut Palme oli jälleen starttipistooli kädessä. Kisassa suomalaisseurat esiintyivät vakuuttavasti: Helsingin namika, Parma ja Nouski miehittivät sijat 2-4. Voitto meni Hagabylle. Nouski oli ollut jo edellisenä vuotena toinen, ja jatkoi myös vuonna 1977 kovia otteita ollen kolmas.

Vuosi 1977 oli historiallinen myös siinä mielessä, että naiset päästettiin ensimmäisen kerran kisaamaan. Starttiviivalla oli kaikkiaan 295 naisjoukkuetta, ja ensimmäinen voittaja oli Gävle. Miesjoukkueiden lukumäärä oli myös kasvanut noin 450 joukkueeseen.

Toista suomalaisvoittajaa jouduttiin kuitenkin odottamaan vuoteen 1982, jolloin Liedon Parma pisteli 122 kilometrin pätkän kaikkein nopeiten. Kalevan Rasti vei puolestaan homman kotiin heti seuraavana vuonna.

1990-luvun alku oli jälleen vahvaa suomalaisosaamista. Pyrintö voitti naisissa vuonna 1990 ja 1991. Ankkurit voittivat miehissä vuonna 1991. Vuosina 1992 ja 1993 10milan yhteydessä juostun nuorisoviestin vei puolestaan TuS (tätä ei tosin kirjassa mainita). Hälleforsnäs 1994 oli sitten kokonaisuudessaan Suomen: naisissa Hämeenlinnan Suunnistajat voittivat ja Pyrintö oli kolmas. Miehissä tuli sitten kolmoisvoitto: TuS, HS, Essu. Kaikkiaan TOP-10:ssä oli kuusi suomalaisseuraa.

Sitten pitikin odotella aina vuoteen 2010 asti, jolloin KR vei voiton Finspångissa. Naisissa toki tuli menestystä myös tällä välillä: Parainen (1999), KR (2001) ja TuS (2003).

10milan kiinnostavuus ei ole räjähtänyt vuosien varrella käsiin samalla tapaa kuin kotimaisen Jukolan. Joukkueiden lukumäärä nousi jotakuinkin lineaarisesti vuoteen 1990 asti, jolloin miesjoukkueita oli noin 540. Tästä on kuitenkin tultu alas reippaasti noin 330-350 joukkueeseen. Ja 2000-luvulla naisjoukkueita on itse asiassa ollut enemmän kuin miesjoukkueita. Kirjan tulevaisuuspohdinnoissa tämä ei ole jäänyt huomaamatta, ja yhtenä keskustelun aiheena on ollut mallin ottaminen Jukolasta. Pulmaksi toki 10milalle muodostuu, että uusien osallistujaryhmien (eli puulaakijoukkueiden ja työporukoiden yms.) houkutteleminen useille yöosuuksille on huomattavasti haasteellisempaa kuin Jukolassa, jossa parhaimmillaan selviää sillä, että yksi seitsämästä lähtee lamppu päässä metsään. Toki tulevaisuuspohdinnoissa nostetaan esiin myös kaikenlaista muuta, kuten se, tulisiko myös naisten viestissä juosta yöosuuksia jne.