Kirja: Långa nattens folk

Långa nattens folk 1945-2010 (Göran Hyttfors, Tommy Eriksson, Sverker Tirén och Andreas Davidsson)

Keväällä 1944 Eurooppa oli liekeissä, kesäkuun 6. päivänä liittoutuneet tekisivät maihinnousun Normandiaan. Kolme päivää myöhemmin puna-armeija tekisi suurhyökkäyksen Karjalankannaksella. Euroopassa oli kuitenkin yksi maa, jossa nuorisolla oli aikaa pohtia omia harrastuksia - Ruotsi. Tähän nuorisoon lukeutuivat myös Alvar, Arvid ja Björn Kjellström. Alvar oli saanut idean suunnistusviestistä, joka juostaisiin tukholmalaisseurojen välillä. Asiasta päätettiin Tukholmassa pidetyssä salaisessa kokouksessa.

Suunnitelmien mukaisesti ensimmäinen 10mila juostiin 66 joukkueen voimin Uppsalasta Tukholman pohjoispuolella sijaitsevaan Enebybergiin 28-29. huhtikuuta 1945. Muualla Euroopassa yritettiin päättää toista maailmansotaa. Mussolini surmattiin samaisena päivänä, jolloin ruotsalaisnuorukaiset starttasivat Uppsalassa. Berliinissä oli täysi rähinä päällä ja Hitler päätti päivänsä 30. huhtikuuta. Hellas oli tuolloin ollut historiallinen ensimmäinen 10milan voittanut joukkue yhden päivän.

10MILA, Tiomila, tiomila, 10-mila, tio, TIO tai kuten edellä 10mila on kilpailu, jolla on monta nimeä, ja miltei kaikkia versioita käytetään myös itse kirjassa Långa nattens folk. Se on kirja siitä, mistä idea 10milaan syntyi, mitä kunakin vuonna tapahtui, ja mitä on luvassa tulevaisuudessa. Se on kirja, joka kannattaa lukea, mikäli aikoo osallistua suunnistusaiheiseen tietokilpailuun tai muutoin haluaa opiskella yksityiskohtia, joilla ei saa iskettyä naista edes 25-mannan paluumatkalla.

Kuten olettaa saattaa kisa on muuttunut vuosien saatossa. Ensimmäiset viestit juostiin paikasta A paikkaan B, ja autokaravaani kulki sitten vaihtopisteestä toiseen. Vuonna 1967 Rialassa tilanne järkevöityi ainakin siinä mielessä, että radat keskittyivät samaan kylään. Autokaravaanista oli tullut ongelma, ja Rialassa starttilaukauksen pamauttanut liikenneministeri Olof Palme olikin tässä suhteessa ihan hyvä valinta laukojaksi. Mainittakoon, että saman vuoden syyskuun 3. päivänä Ruotsissa siirryttiin oikeanpuoleisiin liikenteeseen. Liikenneministeri Palme ajoi tuolloin kotoaan töihin autolla ja hänen ajoaan seurattiin radiossa livenä. Olof jopa eksyi hieman matkalla, joten varsinainen suunnistusmies hän ei ilmeisesti ollut.

Ensimmäinen suomalaisvoittaja saatiin jo 1954, jolloin Salmenkylä ankkuroi Helsingin Suunnistajat voittoon. Lähellä oli myös "finska sensationen" Turun Suunnistajat vuonna 1961, jolloin Tussi oli kolmas. Asikkalan Raikas oli toinen vuonna 1968, Parma kolmas vuonna 1972, ja Ankkurit toinen vuonna 1973 ja kolmas vuonna 1974. Vuonna 1972 tuli mukaan myös hajonnat. Tätä ennen oli paineltu putkea.

Vuonna 1976 oltiin jälleen Rialassa, ja nyt pääministerinä toiminut Palme oli jälleen starttipistooli kädessä. Kisassa suomalaisseurat esiintyivät vakuuttavasti: Helsingin namika, Parma ja Nouski miehittivät sijat 2-4. Voitto meni Hagabylle. Nouski oli ollut jo edellisenä vuotena toinen, ja jatkoi myös vuonna 1977 kovia otteita ollen kolmas.

Vuosi 1977 oli historiallinen myös siinä mielessä, että naiset päästettiin ensimmäisen kerran kisaamaan. Starttiviivalla oli kaikkiaan 295 naisjoukkuetta, ja ensimmäinen voittaja oli Gävle. Miesjoukkueiden lukumäärä oli myös kasvanut noin 450 joukkueeseen.

Toista suomalaisvoittajaa jouduttiin kuitenkin odottamaan vuoteen 1982, jolloin Liedon Parma pisteli 122 kilometrin pätkän kaikkein nopeiten. Kalevan Rasti vei puolestaan homman kotiin heti seuraavana vuonna.

1990-luvun alku oli jälleen vahvaa suomalaisosaamista. Pyrintö voitti naisissa vuonna 1990 ja 1991. Ankkurit voittivat miehissä vuonna 1991. Vuosina 1992 ja 1993 10milan yhteydessä juostun nuorisoviestin vei puolestaan TuS (tätä ei tosin kirjassa mainita). Hälleforsnäs 1994 oli sitten kokonaisuudessaan Suomen: naisissa Hämeenlinnan Suunnistajat voittivat ja Pyrintö oli kolmas. Miehissä tuli sitten kolmoisvoitto: TuS, HS, Essu. Kaikkiaan TOP-10:ssä oli kuusi suomalaisseuraa.

Sitten pitikin odotella aina vuoteen 2010 asti, jolloin KR vei voiton Finspångissa. Naisissa toki tuli menestystä myös tällä välillä: Parainen (1999), KR (2001) ja TuS (2003).

10milan kiinnostavuus ei ole räjähtänyt vuosien varrella käsiin samalla tapaa kuin kotimaisen Jukolan. Joukkueiden lukumäärä nousi jotakuinkin lineaarisesti vuoteen 1990 asti, jolloin miesjoukkueita oli noin 540. Tästä on kuitenkin tultu alas reippaasti noin 330-350 joukkueeseen. Ja 2000-luvulla naisjoukkueita on itse asiassa ollut enemmän kuin miesjoukkueita. Kirjan tulevaisuuspohdinnoissa tämä ei ole jäänyt huomaamatta, ja yhtenä keskustelun aiheena on ollut mallin ottaminen Jukolasta. Pulmaksi toki 10milalle muodostuu, että uusien osallistujaryhmien (eli puulaakijoukkueiden ja työporukoiden yms.) houkutteleminen useille yöosuuksille on huomattavasti haasteellisempaa kuin Jukolassa, jossa parhaimmillaan selviää sillä, että yksi seitsämästä lähtee lamppu päässä metsään. Toki tulevaisuuspohdinnoissa nostetaan esiin myös kaikenlaista muuta, kuten se, tulisiko myös naisten viestissä juosta yöosuuksia jne.

10mila, paluut ja vähän Jukolaa

Tsuibaduibaa,

Seurasin toisen vuoden putkeen 10milaa kotisohvalta. Tänä vuonna tosin rentoutuneemmin kuin vuosi sitten, koska nyt olin puhtaasti penkkiurheilija. Siksi meninkin nukkumaan jo långa nattenin jälkeen, ja heräsin sitten seuraamaan ankkuriosuutta. Järjestävä organisaatio oli oppinut virheistä, ja online-tulokset, radio ja tv toimivat kiitettävästi.

Nyt oli aikaa tarkastella pallukoiden liikkumisen ohessa tarkemmin kokonaisuutta eli joukkueiden nimilistoja, viestin kulkua ja taktiikkaa. Huomasin ensinnäkin kaksi seurasiirtoa, jotka olivat jääneet huomaamatta. Toiseksi ehdin miettiä ikuisyyskysymystä siitä, kuinka paljon parempi Jukola on verrattuna 10milaan.

Paluut

Maailman nopeimmaksi suunnistajaksi 1990-luvulla tituleerattu Ville Repo teki ison luokan paluun suomalaisen suurseuran viestinviejäksi. Ville, joka oli 1990-luvun alkupuolella Tommi Tölkön ohella suomalaisia juniorilupauksia juoksi Vehkalahden 2. osuutta. Molemmat myös vuoden 1994 10milan voittajia. VeVe:n juoksujärjestystä katsoessani en ensin uskonut, että kyse on samasta miehestä, mutta hetken googletuksen jälkeen sain varmistuksen että nyt puhutaan samasta jätkästä. 10milan radio vielä vahvisti asian. Ville pääsi matkaan 2.20 kärjen perään. Ok, kärki karkasi vajaa 4 minuuttia lisää, mutta sijoitukset paranivat reilulla 20 sijalla. Ei välttämättä paras alku VeVe:n viestille, mutta Mattila ja Siikaluoma jatkoivat nousua. VeVe:n kisa oli ohi vasta 5. osuuden jälkeen. Huikea paluu Villeltä! Miettikää nyt jumalauta: miehet jotka ovat käytännössä ammattilaisia juoksevat osuuden vain 2-3 minuuttia nopeammin (kuten Haldenin Jon Pedersen tai KOK:n Jostein Andersen).

Toinen paluu on sitten Tommi, joka edustaa jälleen varsinaissuomalaista seuraa. Parma oli varmaankin luonnollinen valinta: Tussista Tommi tuskin tuntee enää montaakaan ihmistä, isoveli Pasi sen sijaan on usemman vuoden edustanut Parmaa. Ja Parmalle Tölkön kiinnitys oli erinomainen asia. Ja se nähtiin heti 10milan långa nattenilla. Siinä sitä tultiin siinä letkassa, jossa pitikin. Mikäli se Olle Boströmin selkä olisi ollut lähempänä niin korkeammillakin sijoilla olisi vaihtoleimaus tehty.

Muita 10mila merkintöjä

Juha Peltola tekisi yllätyksen jos joskus juoksisi huonon tai edes keskinkertaisen juoksun suurviestissä, mutta ei kun aina vaan ihan saatanan hyvin. TuMe yllättäisi joskus jos se olisi kärkikahinoissa ankkuriosuudella, mutta ei kun aina vaan joku baltian mies kusee homman. Siinä on muuten Suomen spedein seura tuo Metsänkävijät. Esa Huttunen ja Manu Mutka voisivat vaihtaa nimensä Esas Huttunens ja Manus Mutkas niin olisi rosteri yhtenäinen. Jones se vaan jaksaa painaa edelleen pitkää yötä. Malungs laittoi långa nattenille Oskar Svärdin - veikkaan, että jätkä juoksi 18 kilsaa vilkaisemalla karttaa alle 10 kertaa. Malungsin Erik Rost on muuten kova jätkä, samoin Järlan Olle Boström, eikä yhtään heikompi ole Deltan Lauri Sild, joka pisteli jo Jukolassa ihan kivasti menemään vuosi sitten.

10mila vs. Jukola

Jukolassa on perinteet, Jukolassa on huippumaastot, huippukartat ja huippuradat, Jukolassa hajonnat purevat, Jukolassa kaikki toimii, koodit on painettu karttoihin, pesupaikan vesi on taatusti lämmintä. Jokainen suunnistaja voi kokea yhden viikonlopun verran, millaista olisi elämän suomenruotsalaisena, jolla vaain kaikki on hyvin. Tuo viikonloppu on Jukola-viikonloppu.

Koska tämä on loputon yhden totuuden aihe, nostan vain muutaman seikan. Perinteistä voisi sanoa sen verran, että ensimmäinen 10mila juostiin vuonna 1945, ensimmäinen Jukola vasta neljä vuotta myöhemmin. Toiseksi "hyvät hajonnat" ovat kaikkea muuta kuin perinteikästä toimintaa - putkeahan siellä juostiin 1970-luvulle asti. Siksi on hienoa, että edes 10milassa on putkipätkiä. Itse asiassa "perinteistä" Jukossa on nopeasti mietittynä vain se, että telttakylän polkujen nimet ovat jotain eeronpolkuja ynnä muita, ja sitten Jukolan sanoman lukeminen, joka katkaisee mukavasti suurimman voitonhuuman.

Maastot ovat Jukolassa usein ns. parempia - tai ainakin monipuolisempia, ja ruotsalainen kartoitustyyli on vähän sellaista... no, ruotsalaista. Tosin Weckmanin piirtämässä kartassa viime vuonna oli säväys tuota suurpiirteistä ruotsalaisuutta. Radat ovat Jukolassa haastavampia, ja tietysti ruotsalaiset voisivat tehdä vähän rankempia hajontoja jos niitä kerran tehdään, ainakin jokunen isompi hajonta.Toisaalta tässäkin näkyy sosialidemokraattisen tasa-arvon pohjalle rakennettu yhteiskunta - suurta hajontaa väestöryhmien välille ei sallita.

Jukola-takuukaan ei ole ihan täydellinen: kaikki muistaa missä maastossa juostiin Mikkelissä, ja millaista taituruutta vaati ensimmäiden osuuden ensimmäisen rastin löytäminen.

Eikä se Vehkalahdellakaan ihan tuubiin mennyt. Tai en tiedä, oliko tuossa tarkoituskin saada naiset trikoissaan vääntelehtimään. Ja juuri kameroiden edessä (kuva: Mikko Stig, lehtikuva/SK).

Långa nattenin putki on usein suuren itkun aihe. Ei mitään järkeä, kun viesti alkaa sitten uudestaan, siinä jää kolmen ekan osuuden rooli pieneksi. Paskan marjat. 10mila oli tänäkin vuonna trilleri juuri siksi. Kaikki kärkijoukkueet halusivat, että Olle Boströmin selkä pitää olla edessä kun puomilta lähdetään, ja jos ei ole edessä niin sitä pitää vilkuilla milloin se menee ohi. 10milan kolmen kärki ei olisi muodostunut samanlaiseksi jos tämä ei olisi onnistunut. Osuus ei ratkaissut kisaa mutta kortit loppuosuuksille se antoi kuten pitääkin.

Ja onhan tuo 10mila äijämäisempi kisa kuin Jukola. Yleensä sataa ja on helvetin kylmä, pimeää yötä riittää ja riittää. Jukolaa vietetään kaikessa Strömsö-hengessään lempeässä kesäyössä, jossa 3. osuuden pitkää yötä kutsutaan leikkisästi långa natteniksi vaikka långa skymning olisi oikeampi termi.

Ja onko sillä väliä, juostiinpa sitten purevia hajontoja täynnä olevaa Jukolaa seitsemän osuutta tai 10 osuutta letkajuoksua niin samat ukot siellä ankkuriosuudella sitten TOP-5:n yleensä muodostavat.