Taitoharjoittelu

Suunnistajan taitoharjoittelu perustuu käsitykseni mukaan pääsääntöisesti siihen, että paskalla istuessa katsellaan vanhoja karttoja vaihtoehtoisia reitinvalintoja ja mahdollisia pummeja spekuloiden. Tietysti itse suunnistaminenkin toimii taitoharjoitteluna. Pulma vain on siinä, että harva kuntorastiaktiivi oikeasti toteuttaa mitään varsinaisia taitoharjoitteita. Sosiaalinen paine, joka tulee siitä, että kaikenmaailman attackpoint-tutut tai entiset seurakaverit katselevat netistä kuntorastien tuloksia ja rastiväliaikoja, pakottaa enemmän tai vähemmän yrittämään elämänsä juoksua. Vedetään riskillä, toistetaan samoja virheitä, juostaan kompassi ojossa suunnalla, peesataan naapuriseuran ykköspyssyä, kytätään toisia, eikä juurikaan kehitytä taidollisesti.

Kuntorastien tasokin vaihtelee melko suuresti. Esim. varsinaissuomalainen suunnistaja tietää, että mikäli haluaa haasteita, kannattaa lähteä metsään tiistaina tai torstaina eli PR:n ja Parman järjestämiin tapahtumiin. Seuroilla on tietysti myös omia taitoharjoituksia, samoin yksittäiset suunnistajatkin osaavat keksiä itselleen haastellista tekemistä metsässä. Löysin World of O:sta hienon esimerkin taidolla tehdystä taitotreenistä, jonka pääosissa on ruotsalaissuuruus Peter Öberg. Eikä Mats Troengkaan laita yhtään huonommaksi.

Joskus kauan aikaa sitten itsekin väsättiin samankaltaisia treenejä, muistan myös kieli poskella tehdyn "taitotreenin" jossa itse rastipiste sekä sen ympäristö oli tummennettu... Erityisen hauskoja oli myös parisuunnistuksena tehty "minä poljen sinä ohjaat"-harjoitus.

No, harva jukolasatsari tuollaisia treenejä alkaa omatoimisesti väsäillä. Itse olen kuitenkin paskalla istumisen lisäksi tehnyt tässä kuussa muutamia - tuntimäärältään ehkä saman verran kuin fysiikkaa - suunnitelmallisempia harjoitteita karttojen kanssa. Kyse on siis kuivaharjoittelusta olohuoneen sohvalla, mutta näitä voisi ja kannattaisi toteuttaa myös itse maastossa.

Esimerkki yhdestä treenistä: ideana on poimia olennainen rastivälistä. Vaiheet: 1) katsele jostain kartasta (aluksi suhteellisen simppeli) rastiväli, 2) tee reitinvalinta, ja poimi kaikki olennainen niin, että pystyisit periaatteessa vetämään rastivälin katsomatta karttaa (voit käyttää rastivälin tutkailuun joko mielinmäärin aikaa tai vain rajoitetun ajan, esim. 5 tai 10 sekuntia), 3) piirrä rastiväli ja reintinvalinnan olennaisimmat kohdat paperille, 4) piirtäessä jo kenties huomaa, että jotain unohtui. Tarkista piirtämisen jälkeen kartasta unohtuiko jotain, miten maastokohteiden etäisyydet ovat suhteessa toisiinsa, periaatteessa tsekkaa siis se, löytäisitkö itse piirtämilläsi kartalla lipulle.

Tästä pystyy muokkaamaan erilaisia variaatioita mielinmäärin. Alla kuitenkin vielä kuvinä sama esimerkki, koska tiedän että lukijakunnassa ei välttämättä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä:

Kuvassa pala Daniel Hubmannin treeniä. Suhteellisen simppeli, vähän tavaraa kartalla, ja olennaisimpien kohteiden poiminta helppoa.

Alla sitten itse 10 sekunnin tuijottelun pohjalta piirretty versio rastiväleistä 4-5-6. (Yleensä teen nämä siis kynällä paperille, mutta tähän nyt ajattelin piirtää sen tietokoneavusteisesti). Mikäli Hubmann olisi lähtenyt maastoon mun piirtämällä kartalla niin hän olisi pummannut ainakin 5. rastia, koska rastinottoon edellyttävät kivet ovat suhteessa rastiin päin persettä. Hubmann olisi etsinyt rastia liian aikaisin. Tuosta nyt näkee kaikenlaista muutakin, kuten sen, että mun ohjesääntö rinnerasteille on se, että ne otetaan yläkautta.

Brookseilla ASICS Stockholm maratoniin

No niin, viikko sitten se tuli ensimmäisen kerran mieleen, tänään iltalenkillä sama ajatus hiipi noin viidennen kerran viikon sisällä ajatuksiin. Onkohan siinä mitään järkeä? Jos lähtis sillee, että matka on tärkein ei aika. Menis sinne vaan ja fiilistelis maailman hienointa kaupunkia. Kom igen, mieti mikä fiilis on juosta Östermalmilta Strandvägeniä pitkin Gamla Staniin, Slussenilta kohti Västerbronia, sieltä sit kaupungintalolle, Vasastanista takaisin Valhallavägenille, toka kiekalla pääsee vielä Södra Djurgårdenille... Vittu mä kiroan tätä päätöstä kun olen toisen kerran Västerbronilla... toisaalta jos on paskat housuissa niin sitten on paskat housuissa. Ja Jukolaan on kuitenkin kaksi viikkoa - hyvin toipuu siihen mennessä.

Illalla nettisivuille, jossa kerrotaan, että yli 17 000 on jo ilmoittautunut, reilu 3 000 juoksijaa vielä mahtuu. Tuo tieto on kirjattu 14. marraskuuta. Ei muuta kuin nettipankkitunnukset esiin ja ilmoittautuminen vetämään.

Elämäni ensimmäinen (kenties myös viimeinen) mara on 2. kesäkuuta 2012.

Silloin kun ei vielä ollut blogeja

Löysin arkistosta kisa-analyysejä, joita oli tehty kartan kääntöpuolelle ja irtolappusille. Yllättävän paljon kaikenlaista tapahtumaa ja käännettä miltei joka kisassa. Tässä joitakin:

Tiivistystä vuonna 1998

Hirvee krapula, ei virheitä, kulku yllättävän hyvä (25-manna 1998, ei muita analyysimerkintöjä)

Hellstenin Juhan kuulumiset keväällä 1996

11-12: Hätäilyä rastilta lähdössä, ei suuntaa, ei suunnitelmaa. Toteutus suunnitelman mukainen. Lähdin päin persettä. Tulin tielle, löysin polun ja luulin tulleeni oikealle polulle. Jatkoin polkua, mutta huomasin, että ei vitussa olla oikein. Yritin korjata mutta olin pihalla kuin Mustin koppi. Onneksi Hellsten tuli Lehtolan kanssa ja liityin porukkaan.
12-13: Ei sen kummempia suunnitelmia. Peesasin Hellsteniä, joka ei tosin ollut parhaassa vedossa. Kuulemma hiukan flunssainen. (Siljarastit 1996, H20)


10-mila -näyttöjä ja hyöty irti muista suunnistajista 1996

2-3: Alku suunnitelmien mukaan. Polulla pääsarjojen aloittajat ryntäsivät sekaan ja pasmat sekosivat täysin. Luin mäen väärin ja siinä sitä oltiin. Selvisin tilanteesta kysymällä joltain 40-kymppiseltä äijältä. Ajattelin, että siinä meni 10-mila paikka.
6-7: Kuulin kutosella pääsarjalaisten huutavan koodeja ja tarkistin niitä omiini (241 ja 253). Ne natsasivat kohdalleen, joten se suunnitelmasta ja peesiin.
7-8: Kartta rullalla peesissä (ISOTONIC-viesti 1996, H21B)

Itsevarmuutta Maskussa 1996

5-6: Tiellä huomasin että letkan häntä on edessä 400 metrin päässä. Päätin, että leimaan kutosella letkan kanssa samaan aikaan, leimasin. (Kevätyö 1996)

Sisulla pronssia 1995

7 (kartanvaihto): Ajattelin jo keskeyttää, mutta maaliin oli niin pitkä matka että päätin vetää ainakin yhden lenkin.
16: Aivan puhki. Kävelin polulle ja päätin jatkaa (AM-pitkä 1995, H18)

Turhautumista 1994

1-2: Vittu mikä virhe, vittu mikä maasto, vittu tätä elämää.
3-4: Päätin lähteä tietä pitkin kisakeskukseeen. (SM-testi 2, H18, 1994)

Trilleri Skövdessä 1994:

3-4: Juha lähti jostain syystä päin helvettiä ja huusin sille, että tulee perässä mutta sinne se jäi. Rasti löytyi helposti, Lynx leimasi mua ennen.
4-5: Lynxin jätkä lähti puskemaan tiheikköön. Menin kuviorajaa pitkin, avosuo ja rasti. Leimauksessa tajusin, että Lynx jäi ja ollaan toisena. Jännitti niin paljon etten meinannut saada pihtejä millään osumaan.
5-6: Lynx peesissä, helppo väli.
6-7: Polkua ja pieni oikaisu. Lynxin kanssa rinta rinnan. Mulla leimaus taas kestää ihan vitusti ja Lynx ehtii loppusuoralle ennen mua. (U-10mila, 1994)

Matkusta junalla - vihreä mutta vittumainen valinta

Paljon on puhuttu VR:stä pahaa, paljon on sille naurettu. Ei ole Uutisvuotoa, johon ei olisi käsikirjoitettu VR-aiheista vitsiä.

Ongelmia on niin muussa junaliikenteessä kuin turvalaitteissa. Mikään sääolosuhde ei ole optimaalinen. Lippujakin on vaikea ostaa, konduktööreistä on pulaa ja he ovat väsyneitä. Tarpeeksi kun junassa istuu niin kaikkeen tähän vaan tottuu. Ainoa asia, joka oikeasti enää vituttaa on muut junassa matkaavat, ja erityisesti seuraavat:

- ovimekaanikot: ihmiset, jotka eivät osaa käyttää WC:n ovea ja luulevat että ovi lukittuu jos ovea hakkaa mahdollisimman kovaa kiinni ja toistavat tätä 10-15 kertaa kunnes joko huomaavat, että ovessa on lukko jota kääntämällä ovi menee kiinni tai päättävät pidättää hätäänsä ja menevät takaisin paikoilleen.

- flunssaiset ihmiset: yskivät ja räkivät, vaikka olisi pitänyt jäädä aamulla kotiin (erityisen viheliäinen tapaus, jos istuu takanasi)

-"työporukat" menossa aamujunalla kokoukseen/palaveriin/seminaariin: puhuvat taukoamatta yleensä työhön liittymättömistä asioista, porukan esimiehen tunnistaa 3 minuutissa siitä, että muut nauravat esimiehen surkeille letkautuksille, lukevat usein 7päivää tai muuta roskalehteä ääneen toisilleen ja nostavat keskustelunaiheita lehden jutuista.

-"työporukat" palaamassa iltapäiväjunalla kokouksesta/palaverista/seminaarista: alussa yli-innokkaina kertaamassa toisilleen, mitä kokouksessa/palaverissa/seminaarissa tapahtui ja käsiteltiin, mitä joku sanoi, miten se ja tuo sanominen pitäisi tulkita, miten huono esiintyjä sekin oli, miten maailmantärkeintä oli taas käydä tässäkin kokouksessa/palaverissa/seminaarissa. Tunnin päästä joku ottaa roskalehden käteen ja alkaa kysellä takasivun tietokilpailukysymyksiä.

- juoruämmät puhelimessa: nainen tai mies, joka puhuu yksityis- tai naapurin asioita kaverilleen puhelimessa. Rantaradalla puhelu saattaa alkaa Helsingin päärautatieasemalta ja kaikki samassa vaunussa istuvat odottavat, että juna ehtisi nopeasti Salon tunneleihin, jolloin puhelu katkeaa.

- katkonaiset puhelut: sinnikkäät ihmiset, jotka yrittävät tunneleissa tai muualla korvessa uudestaan ja uudestaan soittaa koska kentän katoaminen katkaisee alituisesti puhelun. "Joo, tää on nyt näissä tunneleissa, niin joo siis se Pertti sitten hyppäsi parvekkeelta ja... haloo... haloo... ootko sä siellä... kuuluuko... joo nyt kuuluu.... mitä... nyt taas pätkii...."

- bisnesäijät: jos Neuvostoliitto vielä olisi niin nämä jätkät tekisivät vanhan liiton idänkauppaa. Nyt ne pyörittävät muuten vaan maailmantärkeintä kauppaa - yleensä jotain hilavitkuttimia. Elleivät soita puheluja niin vastaanottavat niitä alituisesti, ellei puhelin soi niin se piippaa tekstiviestiä tai e-mailia. Juoruämmien ja katkonaisten puheluiden alakategoria. Huonosti istuva puku päällä, valkoisen kauluspaidan kaulus hiertää, mutta asiat on jumalauta hoidettava, asiakkaihin on pidettävä kontaktia, pomoa on informoitava, ja alaisilta kyseltävä miten homma etenee. Kuolevat nuorena mutta loppuun palaneina.

- hipit: nousevat rantaradalla aamupäivällä Karjaan asemalta, iltapäiväjunassa niitä ei näy. Pukeutuvat itsekyhäämiinsä liian suuriin ja liian kirjaviin villapaitoihin. Naamasta roikkuu vähintään yksi uistin. Kutovat villapaitaa tai lukevat eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittamaa kaunokirjallista tuotosta. Kaikesta huokuu, että degrowth ja kaikki muukin hidastaminen on se mun juttu. Itsekkäät paskiaiset.