Tapahtuma syntyi alkujaan kolmen miehen ideasta. Joulukuun loppu on ajankohta jolloin on yleensä aikaa ja kaikki kolme olivat yleensä tuolloin Suomessa. Miehet järjestivät maratoninsa itse. Tapahtuma laajeni. Mottona on ollut, että läpi mennään ja kukaan ei juuri harjoittele. Tänä vuonna ilmoittautuneita oli ennätykselliset kaksikymmentä.
"Kisa"-aamuna luin facebookista, että flunssa ja subjektiiviset kuntoarviot olivat karsineet lähtijöitä siten, että viivalle asettuisi 13 juoksijaa. Viivalla oli kuitenkin vain tusina juoksijoita, koska yksi juoksijoista oli tulossa myöhässä. Hän myöhästyi lopulta noin 10 minuuttia, juoksi muut kiinni ja oli maalissa ensimmäisenä...
Halikon jälkeen taisin käydä kerran lenkillä ja sitten 7 viikkoa totaalitaukoa urheilusta. Maratonia silmällä pitäen tein viimeisen kahden viikon aikana joitakin kuntoilusuorituksia, lähinnä testaillen talvijuoksuvarusteita pakkaskeliin. Sitä ei tullut. Edellisenä iltana oli vielä kohtuullisen hyvät pyöräteiden pohjat mutta aamun valjetessa kaikki oli toisin. Mittari näytti plussaa ja lumen sijasta kaikkialla oli jäätä. Ennen starttia kyseltiin toisiltamme, kuka lähtee 6 tunnin, kuka 5 tunnin alittajien ryhmään.
Lähtö - 15
Tavoitteenani oli juosta koko matka maaliin. Kyseessä oli ensimmäinen maratonini joten vauhdinjakotaktiikaksi otin muiden seuraamisen. Lähdin mielestäni iisisti. Juoksulinja piti valita jääolosuhteiden vuoksi pyörätien vasemmalta tai oikealta reunalta.
Kaaduin ensimmäisen kerran noin 2 kilometrin kohdalla koska juoksin liian sivussa ja jalkani upposi ojaan. Eka huolto 5 kilsassa Paattisten keskustassa. Moision suoraa (ks. kuva) odottivat kaikki. Pohjanmaan miehiä tietysti tuo suoran pätkä naurattaisi, mutta meillä päin tuo on niitä pisimpiä keskellä peltoaukeaa. Vastainen tuuli, jota tilattiin, oli myös paikalla. Homma kulki mukavasti, 10 kilsassa jälleen huolto. Tuntui mukavalta. Kärki oli tosin jo kadonnut sumuun. Kärkiporukan ja meidän välissä oli yksi parivaljakko joka juoksi koko ajan samaa vauhtia.
15-25
Seuraava huolto 15 kilsassa, jossa en malttanut napostella suolaisia tai juoda kovinkaan pitkään vaan lähdin edessä olevan parivaljakon perään. Otin noin 2-3 kilsan matkalla heidän 300 metrin kaulansa kiinni ja jatkoin heidän kanssaan. Vauhti oli sitä samaa, 6,5 - 7 minsaa kilometrillä. Oikean reiden alaosasaan alkoi syntyä pientä tuntemusta, mutta ei mitään hälyttävää.
25-28
Esikaupunkialueelta Turun keskustaan. Koulukadun jalkakäytä, jossa jäätynyt lumisohjo vaikeutti huomattavasti etenemistä. Jossakin kadun ylityksen yhteydessä tehdyssä lumivalliylityksessä vasen pohje ilmoitti halustaan krampata ensimmäisen kerran. Tiesin, että tämä tulee, mutta vitutti, että se tuli jo nyt. Jatkoin matkaa. Otin taskusta magnesiumia. Aurajoen rannassa olevalla huoltopisteellä popsin suolapähkinöitä, join kupillisen urheilujuomaa, kupillisen vettä, otin toisen magnesiumin ja otin vielä suolatikkuja mukaan. Jatkettiin samalla porukalla. Luvassa olisi kolme 3,7 kilometrin kierrosta kaupungin keskustassa.
Martinsillalta yli joen. Koska tällä maratonilla ei ole myöskään keltaliivisiä opastajia, menimme tien väärälle puolelle - teimme siis ratarikon kiertäen muutamia kymmeniä metrejä ja otimme kahdet ylimääräiset liikennevaloristeyksen ylitykset. En kuitenkaan päässyt muiden mukana niitä ylittämään, koska pienen liukastumisen jälkeen molemmat jalat kramppasivat. Seisoin siinä, enkä pystynyt liikuttamaan jalkoja mihinkään. Vähitellen pystyin köpöttöen siirtymään talon viereen jonka seinää vasteen yritin venyttää pohkeita. Ravistelin reisiä ja otin muutamia kävelyaskelia. Näin kärkiporukan juoksevan kadun toisella puolella eli olin siis 3,7 kilsaa jätkiä jäljessä. Jätkät huutelivat mitä minä sieltä kautta olen kiertänyt. Kävellä köpöttelin risteysten yli ja palasin maratonreitille.
3*3,7 km keskustassa
Vittumaisimmat hetket mitä ikinä olen Turussa viettänyt. Valuin porukan hännille kuin innokas karkulainen Tour de Francella. Jalkakäytävät täyttä paskaa eli siis peilijäässä. Siellä missä uskalsi, kannatti juosta autotiellä. Toinen kierros oli henkisesti kaikkein raskain - jalat sattuivat ja silloin kun Brooksit lipesivät niin yleensä sattui vielä enemmän, nojailin melko moneen liikennemerkkiin ja yritin saada jalkoja kuntoon. Pyrin kuitenkin pitämään häntäryhmän näkyvissä etten jäisi yksin taapertamaan.
Hirvensaloon
Loppuveto oli kuutisen kilometriä. Onneksi tasaista menoa pyörätiellä eikä kovin montaa liikennevaloristeystä. "Juoksin" toisen iskuja kokeneen juoksijan kanssa loppuun. Tilasimme vielä yhden huoltopisteen Hirvensalon sillan jälkeen. Hirvensalon suoralla oli vielä yksi tienylitys, jossa jälleen jalka lipesi ja krampit yltyivät. Jatkoin matkaa huutaen suoraa huutoa ja kiroilin. Iltapäiväkävelyllä olleet vanhukset antoivat yllättävän helposti tietä.
Kannattiko?
Jääolosuhteet tekivät tästä reissusta sen, että tämä menee kaikista kokemistani urheiluälyttömyyksistä ehdottomasti ykköseksi. Kipukynnyksen kasvukin oli hieno huomata - on tosin vielä liian aikaista sanoa hajosiko jokin paikka pahemmin.
En sulje pois sitäkään, että tämä toistuisi vuoden päästä. Mutta olen myös tyytyväinen että pidin maratonin jälkeisessä saunassa turpani kiinni vuoden 2013 maratonista keskusteltaessa.
