Normaalia Huonompi Kuntosuunnistaja: juli 2012

Aika ennen Jukolan starttia

Sarjan ensimmäisessä osassa tutustutin poikaa lajin hienouksiin hienoilla vempaimilla eli lähinnä otsalampun avulla. Yritin jossain vaiheessa myös pientä suunnistustehtävää kodista piirtämälläni kartalla. Pulma oli siinä, että jätkä ei tajunnut yhtään mitään miten suunnistuskisassa homma toimii - rastien askartelu oli hauskaa mutta niiden etsimistä pidettiin tylsänä.

Päätin kaivaa kovat piippuun ja otin pojan Jukolaan. Jos siellä ei innostu niin kokeillaan sitten jotain muuta lajia. Jukola oli jättimenestys. Menomatkalla kävimme hakemassa pojan suurimman suunnistussankarin eli Markuksen. Markus kuitenkin joutui menettämään sankariviittansa melko nopeasti sillä teltoilla istui kaksi tulevaa sankaria: Kari ja Sami. Kerroin, että näiden miesten kanssa kannattaa ottaa puheeksi maanviljelys, ja niinpä siinä sitten traktoreista alettiin keskustella. Jää oli murrettu.

Venlojen juostessa kävimme myös vetämässä RR-radan. Pojan suunnistusuran ensimmäinen ykkönen löytyi suoraan. Joka välille tehtiin suunnitelma ja jätkä sai vetää, ja isä sitten huuteli meneekö ohi.

Leimaaminen oli ilmeisesti yllättävän hienoa ja hauskaa, koska se tuntui kiinnostavan. Emitkin alkoi radan loppupäässä mennä heti ekalla kerralla oikein päin. RR-rata oli myös kokonaisuudessaan hyvä kokemus.

Loppuhuipentuma, jonka varaan olin laskenut aika paljon oli tietysti Jukolan lähtö. Otin pojan olkapäille, itse en nähnyt lähdöstä mitään. Sami oli lähdön ehdoton suursuosikki. Lähtölaukaus, vauhti ja valot tekivät juuri sen vaikutuksen minkä olin laskeskellutkin. Tästä ei ole enää paluuta. On vain aika ennen tuota Jukolan starttia ja sen jälkeen.

Aika jälkeen Jukolan startin

Näkikö Sami minut? Kuuliko Sami kun kannustin sitä? Minne ne suunnistajat juoksivat? Juokseeko ne saman radan kuin minä päivällä? Milloin sinä menet metsään? Miksi minä en voinut lähteä metsään? Vastailin kymmeniin erilaisiin suunnistusaiheisiin kysymyksiin kävellessämme takaisin teltalle. Uni ei teltalla meinannut tulla. Viimeiseksi kerroin vielä viidennen kerran miten viesti toimii, "Jyri tuossa viereissä teltassa lähtee sitten kun Sami tulee... jne..."

Isän suoritukset aamuisella viitoituksella tuskin hirveästi tekivät vaikutusta, koska niistä ei ole sen enempää kyselty tai puhuttu. Sen sijaan paluumatka stadista kotiin oli edelleen täynnä kysymyksiä, päällimmäisenä se, milloin juostaan seuraava Jukola.

Sunnuntai-iltana poikaa kotona nukuttaessa, poika kysyy "Montako päivää on siihen, että minä saan suunnistaa lampun kanssa Jukolassa?" Aika monta. Seuraavat pari viikkoa kuitenkin leikittiin vain yhtä leikkiä, ja sen nimi on "Sami Jukolassa". Edelleen tämä on jokaviikkoista, ja vanhemmat alkavatkin olla aika kypsinä tuohon leikkiin. Minä nimittäin olen "Kari" ja äiti on "Jyri"...

Viime vuoden elokuussa aloitin vuoden mittaisen 50 prosenttisen työsuhteen Tampereella. Toiset 50 prosenttia itsestäni jätin edelliselle työnantajalle. Tampereen työhuoneen ikkunasta avautui metsäinen maisema Kauppiin, jossa juostiin mm. vuoden 2001 MM-kisojen sprintti. On muuten sprintit muuttaneet muotoaan reilussa kymmenessä vuodessa: kartta.

Talvella katselin kun tamperelaiset hiihtelivät ikkunan alta. Siellä ne painelivat vielä huhtikuun puolivälin tienoilla - wassbergilla ylös ja mogrenilla alas. Lumien väistyttyä kävin pari kertaa tutustumassa lenkkipolkuihin. Suunnistamassa en käynyt. Kynnys lähteä hämäläiseen maastoon on aika korkea varsinaissuomalaiselle, joten tuo linkistä löytyvä vuoden 2001 kartta oli ainoa jota katselin mikäli lenkki tuolle alueelle paikantui.

Tällä viikolla otin kännykän mukaan juoksulenkille ja räpsin muutaman kuvan siinä sivussa.