VetU lähtee niin sanotusti kova pää edellä, joten oma roolini on juosta viestin 15. ja viimeinen osuus. Joukkueen manageri Jani toteaa rauhoittavasti ja kannustavasti 5 minuuttia ennen yhteislähtöä, että ei sun osuudella ole niin hirveästi merkitystä. Ajattelin kuitenkin lähteä juoksemaan ja sen verran hermostunut olin, että oli jäädä farkut jalkaan. Jani ehtii kuitenkin repiä farkut jalasta, ja pääsen 2 minuutin verryttelyllä yhteislähtöön.
Keskiviikkona tekemäni thierrymäisen suunnistus/metsäjuoksutreenin perusteella tiesin, että fysiikkaan ei kannata luottaa. Keskityin loppuviikon henkisyyteen ja kädet ristissä toivoin että Lakasen opit toimivat. Paskan marjat.
300 metriä juostuani k-paikalta jalat tuntuvat lyijymäisyydessään imeytyvän märkään maahan. Miten näin lyhyet reidet voivat painaa näin saatanasti?
Ykkönen löytyy suoraan, samoin kakkonen. Kolmoselle mennessä yritän välttää nousemasta rinteeseen liian aikaisin. Malttia on niin paljon, että vedän alhaalta ohi, ja jään kartoittamaan rinnettä. Pummi on kauden komein. Alkulenkin loppu onkin sitten suhteellisen virheetöntä ja reitinvalinta on pääsääntöisesti suoraan ellei ura tee jotain muuta. Alkulenkin loppua kohti tuntuu myös fyysisesti vähemmän paskalta.
Sitten yleisörasti ja 100 metriä viitoitusta. Viitoituksen jälkeen ylämäki ja pahalta tuntuu. Loppulenkki on fyysisesti aivan järkyttävää. Juoksupohja on myös soistuvampaa kuin alkulenkillä ja hidastaa vielä hieman. Ratamestari oli tehnyt hienoa työtä ja laittanut vielä ankkuriosuuden viimeisille rasteille kunnon mäkiesteet eli ns. fyysisen hajonnan. Itse lankesin tähän ehkä paremmin kuin ratamestari osasi kuvitellakaan.
Loistava maasto, hieno rata, nätti keli. Ensi vuoden osalta luotan siihen, että tänä vuonna annetun luottamuksen menettämisen johdosta tarjolla olisi 3.-4. osuuden pätkä.
