Syksy ja Suunnistaja

No niin, tänään satoi jo Turussakin lunta. Ehkä enimmäkseen ne olivat rakeita, mutta valkoiseksi se maan väliaikaisesti teki. Hyvä viikko on takana treenien osalta - näihin palaan myöhemmin.

Syksy meni Budapestin jälkeen heikosti. Kävin näyttämässä lääkärissä Budassa vihoitellutta ja jo Mikkeli-Jukolassa ekaa kertaa paskaksi mennyttä vasenta pohjetta. Lääkäri ihmetteli miten olen pystynyt ylipäänsä juoksemaan pidempiä matkoja pohkeellani ja totesi, että kovettuma joka pohkeessa on Mikkelistä lähtien ollut pitää hoitaa pois. Siitä seurasi muutamia kertoja fysioterapiaa ja tällä hetkellä sen kyllä edelleen tuntee, mutta sitä hoidetaan lähinnä Voltarenilla joka ilta. Treenaamisen suhteen pahemmaksi pulmaksi kuitenkin osoittautui todella sitkeä flunssa, joka ei lähtenyt perinteiseen tapaan kuumalla mustaviinimarjamehulla ja parin päivän nukkumisella. Flunssaa kesti oikeastaan koko lokakuun.

Suunnistuksen osalta jäljelle on jäänyt muutama suunnistussimulaattoriveto ja Suunnistaja-lehden lukeminen, ja jokunen fyysinen harjoite silloin kun on tuntunut että flunssa on takana - seuraavana päivänä on sitten taas kurkku kipeänä herätty uuteen aamuun.

Tilasin tosiaan alkuvuodesta Suunnistajan vuosien tauon jälkeen. Silloin joskus kun ko. lehti oli sellainen sanomalehtiversio, se toimi usein motivaation lähteenä. Jotenkin tuntuu, että se pikkukansallisten fiilis on hävinnyt lehdestä tyystin. Lisäksi ärsyttää suunnattomasti lehden teflon-lagom-demari-Nuori Suomi-meininki: kaikille on jotain, mutta ei yhtään liikaa. On käyty läpi suunnistuksen SM-kisat, pyöräsuunnistajia ei myöskään unohdeta, jotain myös hisuttelijoille, vanhuksia ei tietenkään unohdeta, Kähärin "valmennuksen Hyvä Kehä" huomioi valmentajat, sitten on nuoret, lapset ja tietysti lääkäripalsta, lopussa tietysti ristikko ja Väli-Klemelän Sepon "hauskat" leimaukset.

Loppupeleissä pikkuporukalla kasattuun lehteen siis ladataan melko monimuotoinen paketti. Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole. Lehdestä vaan on tullut hivenen virkamiesmäinen. Hyvinä esimerkkeinä ovat kisaraportit, joissa lähinnä luetellaan tuloksia. Tunnelma puuttuu. Kuitenkin ihmiset ajavat Oulusta jonnekin raaseporilaiselle pellolle ja juoksevat siellä 5 kilsan osuuden, vettä sataa, Nokian kumisaappaiden varret ovat liian lyhyet, mutta silti siellä jumalauta seisotaan nilkat kurassa vesisateessa katsomassa miten se meidän Pertti yleisörastille löytää. Tätä pitäisi välittää enemmän!

Toinen huomionarvoinen asia on Suunnistusliiton kiiltokuvamaisuus. Nimittäin kriittisiä ääniä omasta talosta ei kirjoiteta. Hyvä esimerkki on suomalaista huippusuunnistusta viimeisen parin vuoden aikana puhuttanut juoksuvauhdin väitetty puute. Salmi on puhunut siitä useasti lehden haastatteluissa tai on itse kirjoittanut asiasta. Omituista on se, miksi lehdessä vain yksi ääni on saanut puhua. Missä on esimerkiksi Topi Anjalan haastattelu asiasta? Jos tästä ei olisi saanut erittäin hyvää juttusarjaa niin mistä sitten?