Miesklinikka

Erään raaseporilaisen suunnistajan ja ratamestarin blogia lukiessa huomasin, että pitäisi itsekin varmaan käydä läpi kaikenlaisia vaivoja, joita tällainen lorviminen ja kuntoilemattomuus teettää normaalia huonomman kuntosuunnistajan peruslöhöilykaudella.

Sitä kun alkaa tulla miehen ikään niin ylirasituksesta tai liiasta viinan juonnista syntyneet kivut korvautuvat vähitellen toisiksi. Verenkierto heikkenee, muisti pätkii ja virtsa karkailee.

Syksyn päällimmäinen tunne on ollut kuitenkin lievähkö ahdistus alapäässä eli palleissa. Sitä sitten ihmettelin muutaman viikon ja käytiinhän tuota asiaa läpi myös Käpylässä kämppäkaverini kanssa. Ongelman pysyessä sinnikkäästi jo kolmatta-neljättä viikkoa aloin vähitellen ottaa asioista selvää eli menin internettiin ja laitoin hakusanoiksi "kivekset" + "elohiiri". Sieltä löytyi aivan loistava sivu www.miesklinikka.com

Varoitukseksi voin todeta, että jos tsekkaatte kyselypalstan kysymyksiä, niin sitä ei kannata tehdä täydellä vatsalla. Huomasin nopeasti, että ongelmani oli todella vaatimaton verratuna moniin muihin, kuten siihen sankariin, jonka pilin päässä on ollut kaksi vuotta sentin halkaisijaltaan oleva patti ja vaimo on nyt alkanut siitä valittaa...

No, opin sen, että kannattanee lähteä urologille. Ensin siis työterveyslääkärille, joka passitti verikokeisiin ja varasi ajan seuraavaksi päiväksi urologille.

Urologi oli minua kaksi kertaa pidempi ja kolme kertaa painavampi herra, joka otti lapiokäsillään minut lempeästi hymyillen vastaan. Tohtori sitten sanoi siinä toiselle, että nämä verikokeen arvot ovat aivan loistavia, erityisesti tästä blaablaa-arvosta moni olisi kateellinen. Jaa, hieno homma varmaan, vastasin.

Kun olin kertonut oman suusanallisen kuvauksen asiasta, doctor pyysi minua hyppäämään pöydälle housut kintuissa. Siinä sitten tutkittiin ja paineltiin. Sattuuko tää, entä tää, tää on varmaan kipeä? Joo, ei näissä mitään vikaa ole, kyl se nyt viittaa eturauhastulehdukseen.

Tiesin internet-opiskeluni perusteella mitä seuraavaksi on vuorossa. Viimeistään nyt selviää, virtaako suonissa pelkkää heteron verta. Joo, eli menepä siihen kyljelleen ja laita jalat koukkuun. Samassa urologin grillimakkaraa muistuttava sormi tunnusteli eturauhasta. Sattuuko, sattuuko? Joo, sattuu niin helvetisti, voitko ottaa sen sormen pois!

Loppuvastaanotto meni enemmän tai vähemmän ohi korvien. Sain 60 päivän antibioottikuurin, ja hoito-ohjeet: pidä itsesi lämpimänä ja yhdyntää suosittelen mahdollisimman usein.

Jatkossa pidän pitkiä kalsareita ympäri vuoden. En periaatteessa pelkää eturauhastulehdusta, mutta urologin vastaanotolla minua ei enää nähdä... ainakaan miesurologin...

Seurasiirrot

Tuossa joskus taannoin laitoin kauden 2010 tavoitteeksi muun muassa sen, että hankkisin itselleni ihan oikean suunnistusseuran. Viime vuosina en tosiaan enää virallisesti seuran jäsen ole ollut, enkä toisaalta myöskään lisenssimaksuja maksanut.

Koska näistä asioista ei perinteisesti puhuta ennen kuin nimi on paperissa, niin voin kertoa ainoastaan sen, että keskusteluja käydään parhaillaan.

SSL kuitenkin julkaisi äskettäin seurasiirtoja, joita ehkä voisin lyhyesti kommentoida. Turkulaisittain näyttää siltä, että TuS ei kiinnosta tai TuS:a ei kiinnosta. Oli kumpi tahansa, niin asia on TuS:n kannalta erinomainen. 1990-luvun alun menestys oli pitkälti juniorikasvatuksen tulosta, johon sitten lisättiin Forsmanin Pete, joka saatteli Janne Salmen ankkuroimaan 10-mila ja Jukola voitot. Samaan aikaan taustalla kasvoi 10-milajoukkueellinen H16-H20 sarjalaisia Upi Vainisen kasvatteja, jotka menestyivät hyvin esimerkiksi Undomens 10-milassa tai 10-milan nuorten viestissä (jälkimmäisestä tuli muistaakseni jopa pari voittoa). 1990-luvun puolivälin jälkeen TuS:n menestys perustui ulkomailta roudattuihin maajoukkuemiehiin. Samaan aikaan kun juniorit siirtyivät pääsarjaan ja kun olisi ollut paikka antaa parikymppisille nuorille vastuuta, niin paikka jopa Jukolan kakkosjoukkueeseen oli saavuttamattomissa. Janne Salmen Super-Class-Groupin varjosta suurin osa potentiaalisista viestijyristä lopetti kokonaan, osa vaihtoi seuraa. Tampereen MM-kisojen jälkeen ulkomaiset maajoukkuemiehet lähtivät ja jäljelle jäi joukko 35-vuotiaita ukkoja ja Jani Tamminen, ja sitten kynnettiinkin syvällä. Viimeiset 2-3 vuotta ovat näyttäneet hyviltä, parikymppiset jannut tekevät nousua ja vanhoilla papoilla on vielä virtaa. Erityisen ilolla katselin nuorten miesten toimintaa viime keväänä 10-milan paluumatkalla. Siinä oli vanhan liiton meininkiä – hyvältä näyttää.

TuMe puolestaan yllätti siirtomarkkinoilla rekrytoimalla poikkeuksellisesti suomalaisia suunnistajia. Toisin kävi suomalaisen kansallistunteen ytimessä Lapualla, jossa onkin melkein jukolajoukkueellinen entisen Neuvostoliiton kansalaisia. Pyrintö näyttää vahvistavan rivejään. Sen sijaan ihmettelen edelleen mitä australialaiset näkevät Kurikassa. Ylipäätään Pohjanmaalla oltiin aktiivisia. Vetelin Kuiv…ööö…Urheilijoiden manageri viettänee leppoisan joululoman hypistelemällä Löfbackan ja Myllymäen allekirjoittamia soppareita.

Nimekkäin siirto miesten puolella on tietysti VeVe:stä Kalevan Rastiin siirtynyt blogisti Fincke. Naisista Bodil Holmströmin siirtyminen TuS:sta Norjaan nousee muiden yläpuolelle, eiköhän tuon paikan joku sveitsitär helposti korvaa.